Fasaanin pesintä epäonnistui

Fasaanikukkomme Paksu kiekuu vielä, vaikkakaan ei enää aivan keväisellä innolla. Hyvin siihen herää, jos ikkunan alla törähtää. Sitten onkin ihana kääntää kylkeä ja todeta että vielä ei tarvitse nousta.

Jossain vaaratilanteessakin Paksu on käynyt ja selvinnyt. Yksi pyrstösulka on katkennut, ja varmaan jossain vaiheessa roikkuva osa putoaa pois. Mutta kohtahan on sulkasato ja sitten kasvatetaan uudet sulat muutenkin.

Tipuja ei tänä vuonna ole näkynyt. Päinvastoin, Paksu kävelyttää kanojaan - tai kulkee heidän seurassaan - ihan aikuisten kesken.

Kanoja on kaksi. Varmaan he ovat haudonnan aloittaneet, mutta sitten jokin meni pieleen. Tuli kettu, rotta, orava, harakka tai kärppä, tai sitten vain kylmä sää. Monella pikkulinnulla jäi pesintä väliin, kun kevät ei ajoissa lämminnyt eikä kesä alkanut. Jossain vaiheessa näiden rouvien on täytynyt myöntää, että tästä ei nyt tullut mitään, ja jättää pesänsä. Varmaan siinä on surutyötäkin tehty, mutta kanoilla ja useimmilla muillakin elukoilla se on onneksi lyhyt. Menneitä on turha muistella, eikä pystykään.

Nyt he kuljeskelevat Paksun kanssa kuin keväällä ikään, paitsi ettei Paksu pyri liehittelemään. He spatseeraavat ihan toverillisessa hengessä ja viettävät nähdäkseni aika huoletonta ja mukavaa aikaa.

Toki joidenkin lintujen pesintä on myös onnistunut. Meidän pihamme on lintujen mieleen, tässä kun on varsin ryteikköistä monimuotoista kasvillisuutta. Kuvan reipas lintunuorukainen tuli tervehtimään meitä grillipaikalle tässä yhtenä iltana. Istui siinä pitkän aikaa huutelemassa: ettepäs arvaa, kuka mää oon! Mutta kyllähän tuosta selästä jo tuntee. Lisäksi hänellä oli emokin matkassa, ja aikuista tikliä ei helposti pysty sekoittamaan kehenkään muuhun.

- Mut eikso hienot siipisulat! Itte kasvatin!