torstai 2. kesäkuuta 2016

No nyt on kesä, entäs sitten?



Nyt on sitten kesä, joten miten voi enää hehkuttaa kevään edistymistä? No eipä mitenkään, täytyy keksiä uusia iloja. Ja joutuu länttimään tänne kuvia kaikenmaailman orapihlajista tai jopa tavallisistakin pihlajista, omena on nimittäin kerta kaikkiaan lopettanut kukintansa tältä vuodelta. Niin ihanaa kuin se oli!


Ei auta, ohi on. Vaikka ehkä tästäkin on vielä jotain seuraamuksia tulossa. Tuo yläoikea entinen kukkakaunotar ainakin osoittaa pullistumisen merkkejä!

Toki puutarhassani kukkii tälläkin hetkellä raivoisalla vimmalla useampia kukkia kuin saatan nimetä. Mutta miksi oikeastaan juuri kukkaset merkitsevät niin paljon meille ihmisille? Emmehän me kerää mettä. Kuka on keksinyt, että kukat ovat "kauniita"? Miksi?



Kenenkään en ole kuullut kyselevän: "jokos teidän kuusista on kerkkien tupet karisseet?"


Siinähän olisi niin selkeä kesän merkki, että!




Tai: "Joko teilläpäin mänty pölyttää?" Sen nyt kyllä luulisi huomaavan, vaikka ei niin luontoa tarkkailisikaan. Ainakin, jos on juuri pessyt autonsa tai esim. maalannut talonsa. Tai yrittäisi pitää puutarhan vesiaihetta romanttisen puhtaana akkainlehden valokuvaajan vierailun alla.

Mutta ei. Niistä kukkasista aina jaksetaan jauhaa. Ja linnuista. Pääskysestä ei päivääkään, hiphurraa, ja kukkuukos teilläkin käki?

Meidän käki on muuten sellaista sorttia, että se kukahtaa vain kerran. Nyt on siis elettävä kuin viimeistä päivää.




Joko teillä muuten kohta rupeaa nokkonen siementämään? Sitä minäkin, meillä on kesempi kuin teillä!


Ää, turha teeskennellä. En ole radikaali kesän kuvauksen uudistaja vaan kukkasia kuvaava pikkuporvarillinen vanha kääpä.


Ja sitä paitsi meillä on jo juhannus!





16 kommenttia:

  1. Heh. Hieno postaus (taas kerran) ja hip hurraa, toivottaa toinen kääpä. :) Eläköön kukkaset, kuusen kerlät ja kaikki tipit!

    airi

    VastaaPoista
  2. Pelkkää kukkailoahan tämä on ollut tähän asti, eikä loppua näy. Vaikka olen minä ohimennen jotain kerkkiäkin nähnyt kukkapenkiltä toiselle juostessani. Meillä käki ei osaa lopettaa yöksikään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi tulinkaan maininneeksi! Se hullu käki päätti viime yönä koittaa ennätystä: jaksaako kukkua kolmesta neljään ilman taukoa. Jaksoi.

      Poista
  3. Kevät, tai siis kesä, on kyllä mielestäni nyt etuajassa. Metsäkurjenpolvi on alkanut kukkia jo vaikka yleensä aloittaa vasta pati-kolme viikkoa myöhemmin. Se olisi hyvä hunaja kasvi, mutta en ole ollenkaan varma ovatko pesäni tarpeeksi vahvoja saadakseen hyvin mettä kerättyä. No ei pitäis aina valittaa, kivahan kun välillä on lämminkin, kun viime kesänä ei ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä kans, siis metsäkurjenpolvi. Ynnä toverit. Tänä alkukesänä ei pitäisi mehiläisillä olla valittamista, kaikki kukkii yhtaikaa ja eiköhän saada vielä toinen ja kolmaskin aalto, jos yhtään näitä säitä pitelee.

      Poista
  4. Joo kyllä on etuajassa. Just tytär mietti eilen, että riittääkö lupiineja juhannukseksi, kun ne nyt jo kukkii. Mie ihmettelin, miksi niiden pitää olla juhannuksena, niin se sanoi, että meillä on ollu aina juhannuksena portailla kukkamaljakossa lupiineja. Ite en oo pannu merkille, mutta kaipa niitä on ollu, kun niitä on niin paljon riittänyt.

    Sen panin merkille, että joskus olen päättäjäisiin askarrellut lapsille norjanangervosta kukkaseppeleet... huomenna on päättäjäiset, mutta norjanangervot on kuihtuneet jo aikapäiviä sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä äkkiä joku lupiinipuska, niin se ehtii nousta ja kukkia juuri juhannukseksi. Meilläkin taitaa tulla juhannusruusuton juhannus, mutta ei se haittaa, koska voin vallan mainiosti juhlia juhannusta jo nyt. Kesäpäivänseisaus on sitten eri pyhä, mutta siihen ei ruusuja tarvita, aurinko riittää.

      Poista
    2. Niinpä, aurinko riittää! Ja sekin voi olla vaikka (sade)pilvien takana. Pääasia, että on. Muutenhan täällä olisi pilkkopimeää!

      Omenankukkien variseminen ja lyhyt kukkailo muutenkin on kaunis muistutus kaiken muuttumisesta, kukoistuksen lyhyydestä. Minusta tango/humppa (kumpanakin esitetty) "Valkovuokot" kuvaa tätä asiaa hienosti ja liikuttavastikin:

      "... ja kuinka kesäyössä noin sirkkain viulut soi!
      Ja kuinka jälkeen sen
      syksyn alle hiljaa nukkuu maa,
      ja kuinka valkovuokot katoaa..."

      Lauluhan jatkuu sitten. "Kun taasen kevät saa..."

      Poista
    3. Nythän ne valkovuokot on jo kadonneet, eli syksy on hyvässä vauhdissa.

      Poista
  5. Kiitos, piristit päiväni tällä postauksella!

    VastaaPoista
  6. No kukii meilläkin mänty ja joku muukin siitepölynen, kun järvenpinta on paksus töhkässä. Näytti tänään tuulenpuuskassa Tapiokin kylvännyt ainakin kynäjalavan siemenet. Nokkonen ei vielä, mut osa voikukista on jo valmiita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on voikukat odottaneet höytyväpalloina tämän päivän tuulta, joka lennättää kaikki pikku siemenet laskuvarjoineen ihmisten kasvimaille ja kukkapenkkeihin. Kesän merkki.

      Poista
  7. Juhannusruusukin jo kukassa, wau.

    Tämä kesän edistymistahti vittaa selvästi eteläisimpiin oloihin. Jossain Kreikassa esim loppukesästä on ruskeaa ja kuivaa, Kauheaa, en halua sellaista. Onhan niitä syyskukkijiakin, eikö vain? Vai kukkivatkin ne nyt heinäkuussa?

    Juu, on ne pudonneet, kuusenkerkkien tupet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huolta, meillähän myös sataa kesäisin!

      Tätä käsitettä on ollut vaikea tarjota eräille subtrooppisemmille tuttavilleni. Sanovat että ei ole mahdollista. Talvella sataa, kesällä ei, siitähän ne juuri erottaa. Minä tähän että eikun talvella sataa lunta, kesällä vettä. Säälivät sitten minua ja päivittelevät.

      Siis ei tule loppukesästä ruskeaa ja kuivaa vaan kaikki alkukesän kukkijat aloittavat uudestaan, kun kerran kesää tuntuu vielä riittävän. Ja onhan niitä syyskukkijiakin :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...