tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kakansyöntiä ja laatuaikaa


Liiterin takana kukoistaa perheonni. Hautoessa meni pari viikkoa, mikä selittänee emon asun tietynlaisen, no, sanokaamme räjähtäneisyyden. Tuttua useimmille kotiäideille.




Kun lapsukaiset on ruokittu, emo ei aina heti säntää hakemaan uutta ruokaerää vaan saattaa jäädä vielä pesälle köhkimään. Ei sillä siellä mitään tekemistä ole, piltitkin jo nukahtivat. Kunhan nauttii vauvantuoksusta ja hengähtää hetken. Viettää laatuaikaa ja kotoilee.




Ruokkiminen käy näin: emo roikottaa mehevää kastematoa mahdollisimman ylhäällä. Se poikasista, joka jaksaa ja osaa parhaiten kurottautua, saa palkinnon.




Poikasten oranssi, keltareunainen kita herättää emossa vastustamattoman halun työntää sinne ruokaa. Tämä on nyt niin sanottu vaistotoiminto, sitä ei tarvitse opiskella rastaiden peruskoulussa vaan se on kirjattuna suoraan geeneihin. Samaten poikasille ei tarvitse erikseen kertoa tätä asiaa, vaan niiden tekee muutenkin mieli lonkotella kitaansa. Varmuuden vuoksi ne yrittävät pitää nokkaansa ammollaan koko ajan uutta ruokalähetystä odotellessaan.




Joskus suu menee kuitenkin vahingossa kiinni, jos sattuu nukahtamaan.




Mitäpä muuta tekemistä pesässä olisikaan kuin nukkuminen, syöminen ja kakkaaminen. Kun joku poikasista alkaa pyllistellä, emo seuraa toimitusta suurella tarkkaavaisuudella ja poimii kakkapaketin suoraan nokkaansa.




Paketissa näyttäisi olevan jonkinlainen kelmu tai kuori päällä. Ei se ainakaan sottaa eikä valu.






Emo nielaisee paketin. YÄK! Ehkä se aikoo myöhemmin kakaista sen ulos kuvustaan ja pudottaa jonnekin kauas pesästä, etteivät ketut, kärpät, valokuvaajat ja muut petoeläimet löydä paikalle kakkavuoren perusteella.




Koska lapset ovat jo isoja, ne eivät enää nukukaan koko matojen välistä aikaa vaan huoltavat höyheniään ja levittelevät ja huiskivat uljaita siipiään. Kohta niitä tarvitaan.




Luulin, että tuo sotkuhöyheninen mamma oli yksinhuoltaja, mutta eipäs sentään! Lähempi tarkkailu paljasti, että hänellä on rakastava puoliso, joka osallistuu tasavertaisena sekä pentujen ruokintaan että kakansyöntiin (vaikka onkin onnistunut pitämään asunsa siistinä). Hän esiintyy kahdessa ensimmäisessä kakkakuvassa.




Tässä vielä yhteiskuva koko perheestä. Näin kesäpäivänseisauksena aurinko paistaa tuonne liiterin takuseenkin. Toivotan menestystä nuorelle perheelle ja suloista sydänsuvea sinulle.




28 kommenttia:

  1. Ihana perhepotretti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. He lopuksi oikein asettuivat riviin poseeraamaan kuin valokuvaajalla ikään. Otin siitä kolme kuvaa, joista kahdessa iskä höpöttää jotain nokka auki. Julkaisuun pääsi tämä illan viimeinen kuva.

      Poista
  2. Upeat kuvat lintuperheen arjesta! Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Hellyyttävä tarina ja kuvat, wau!

    Jäin miettimään, että saako kaikki poikaset varmaan tasapuosisesti ruokaa, vai onko aina se sama, suurin ja vahvin työntämässä kitaansa ylimmäksi, hm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kaikki ovat yhtä vahvoja, se jolla on maha täynnä, nukkuu kun uutta tuodaan, ja kaikki saavat vuorollaan. Mutta jos yksi joukosta on rääpäle, siihen ei kannata satsata resursseja. Se on sitä priorisointia. Sote-hässäkästä tuttu käsite.

      Poista
  4. Voi että, siihen asettuivat poseeraamaan koko perhe hienosti <3
    Joskus oon miettiny, että olis kätevää kuin ihmislapsetkin kasvais hieman nopeammin... vaikka silloin tällöin kuitenkin miettii, että olispa ne vielä pieniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratkaisu ongelmaan: tee joka vuosi uusi. Tai ainakin osaan ongelmasta. Tai.

      Poista
  5. Onpas upeat kuvat perheonnesta!

    Kyllä tässä oman äitiyden kruunu haalistui; en olisi koskaan suostunut/pystynyt kakkavaippaa nielaisemaan! ='D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, just sitä varten tein jutun kakansyönnistä, että kaikki maailman äidit voisivat kokea lisää riittämättömyyttä.

      Poista
  6. Ihania juttuja! Mutta nyt teille ei voisi muuttaa kissa, niin kodikkaita kuin ne ovatkin (kuten muistan joskus sanoneeni). Vaikka ei kai sellainen nyt ole ollut suunnitelmissakaan. Rastasperhe hupenisi nopeasti noin hyvältä tarjoilupöydältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan täällä naapurustossa kissoja, ja sitten on haukkoja ja varislintuja ja vaikka mitä. Mutta räkätti on myös kova puolustamaan omiaan, kuten tiedämme.

      Poista
  7. rankkaa lastenhoitoa on rastaiden elämä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siinä olevan hengähdystaukojakin, toisin kuin tiaisilla vaikkapa.

      Poista
  8. Oli taas niin huikean hieno kuvasarja ja mukava tarina, että olen aivan sanaton. <3 Tuo kakkajuttu hieman ällötti, mutta jokainen tyylillään. :-)

    VastaaPoista
  9. Onpa hieno kakansyöjäperhepotretti! :)

    VastaaPoista
  10. Hieno kuvasarja rastasperheen arjesta! Loppuhuipentumana perhepotretti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkkoinkeri! Potretista saa kiittää perhettä itseään, kun asettuivat poseeraamaan ihan pyytämättä.

      Poista
  11. Mainio kuvasarja!
    Siinä riittää työtä emolla, muuta harrastetta ei tarvi.

    Kivaa seurattavaa on lintujen touhut. :)

    Hyvää Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne, Liplatus!

      On kivaa seurattavaa, mutta minulla on jo 800 kuvaa tuosta pesästä, ja hienovaraisesti on vihjailtu ettei niitä tarvitse julkaista enempää, mitä teen?

      Poista
    2. Kuvan ja sanan liitto on sellainen että sitä ei monikaan osaa, sinä osaat.☺ Siis niin kauan kuin tuossa, ikään kuin tarjottimella, on nähtävillä elämän ihmeitä ja niin kauan kuin super-mielikuvituksesi keksii ja osaa ihmeitä kuvailla sekä valokuvin ETTÄ sanoin, anna palaa!♥

      Poista
    3. Kiitos, Zirpukka! Vaikka eihän tässä ole mielikuvituksella mitään sijaa, minä vain tiukasti dokumentoin.

      Poista
  12. Empä tiennytkään moisista kakkapaketeista! Taitaa olla eroja eri lintujen välillä niissäkin hommissa. Ja kaunis auringonpaiste osuu juuri pesään :)!

    Hauskaa Juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinne, Tia! Liiterintakuseen ei osukaan auringonpaiste muuta kuin keskikesällä, iltapuolella. Olen tietysti illat pitkät norkoillut sitten siellä.

      Poista
  13. Olen kyllä liikkunut luonnossa, ja joskus on ollut pihakin, jossa on vaikka mitä. Mutta koskaan en ole seurannut näin läheltä, näin kiinteästi esim. yhden lintuperheen elämää. Tämä on tosi mielenkiintoista! Mielelläni näkisin, mitä pesällä seuraavaksi tapahtuu. Jos vain itse jaksat näitä kuvia ja tekstejä tuottaa!

    Jos joku ei jaksa katsella, hänhän voi pitää taukoa. Kauan hänkään tuekin malttaa pysytellä poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä! Niin ja sitä paitsi tää on mun blogi, joten voin laittaa tänne mitä huvittaa.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...