lauantai 21. toukokuuta 2016

Riippumatossa


Olen haaveillut, että kun päiväni ovat luetut, asetun odottamaan kuolemaa tuohon etupihalle, kukkivien omenapuiden alle. Minulle on kannettu sinne upea valkoinen vuode, jossa on valkoiset verhot. Siellä minä makaan hyvin lääkittynä, ja aina kun herään, näen omenankukat ja kuulen kimalaisten surinan. Otan vastaan valikoituja vierailijoita ja jakelen viisauden sanoja.


Mutta ehkä ei kannata odottaa sinne asti. Mistäs sitä koskaan tietää, saako saattohoitoa ollenkaan tai missä paikassa se mahdollisesti tapahtuu taikka missä kunnossa. Jos kuolen satavuotiaana, en varmaankaan enää asu täällä. Jos kuolen äkillisesti huomenna, en ehdi loikoilemaan. Laitoksesta minua ei välttämättä päästetä kotiin päättämään päiviäni, ja vaikka olisi koti ja pääsisin sinne, saattaa olla tilanne päällä marraskuussa ja omenankukat vähissä. Kuinkas sitten suu pannaan.


Ei, kyllä tuollaiset asiat on parasta hoitaa heti eikä jäädä sitkuttelemaan.


Onneksi sain aikoinaan 50-vuotislahjaksi riippumaton. Parkkeerasin sen nyt omenapuiden alle. Tänään oli muuta tekemistä, mutta torstain ja perjantain aikana vietin riippumatossa tuntikausia.




Torstaiaamuna kahdeksan aikaan etupihan neljän omenapuun pölytyksestä huolehti yksi ainoa kimalainen! Sellaista se on nykyisen tehokkuuskuumeen aikaan, kun ei ole resursseja hoitaa mitään hommaa kunnolla. Onko tässä työn mitoitus kohdallaan, kysynpä vaan. Onko tehty työn kuormittavuuden arviointia. Näinkö saadaan tuotanto kasvuun vai onko tarkoituskaan.




Ensimmäiset mehiläiset tulivat töihin klo 9.15. Ei sillä, että olisin vahtinut, satuinpa vain pistämään merkille. Osa aloitti vasta kymmenen korvilla, ja huomattavan monet viettivät vapaapäivää tai eivät ainakaan tälle työmaalle ilmaantuneet missään vaiheessa.




Eivät kaikki kukatkaan tosin olleet vielä auenneet, ja päivä oli osittain pilvinen ja viileänpuoleinen. Minulla oli riippumatossa villatakki ja torkkupeitto ja sukatkin jalassa. Mutta mehiläiset olisivat minusta silti hyvin voineet paiskia töitä, siinähän tulee lämmin, touhutessa.

Kuulemma.




Riippumatossa maatessa tuli nähneeksi monta asiaa, joita muuten ei olisi nähnyt. Enkä nyt tarkoita vain niitä omenankukkia, vaikka nekin minä näin mahdollisesti paremmin kuin koskaan ennen. Riippumatto toimii myös piilokojuna. Jopa naakat tulivat kerran ihan lähelle, ennen kuin huomasivat minut. Sain kuvia myös räkättirastaasta ja fasaanista. Omenapuissa vieraili tuhohyönteisten torjujia: pikkuvarpusia, sinitiaisia ja kirjosieppoja. Sinitiaisella on sitten ärsyttävä, kimeän hirnuva nauru. Ihan läheltä kuului myös punavarpusen irstas vislaus, joka sai heti tarkistamaan ovatko vaatteet hyvin, vaikka varmasti minusta ei näkynyt yhtään mitään riippumaton ulkopuolelle; olin siihen kääriytyneenä kuin toukka kotelossaan. Luultavasti punavarpunen vislailikin jollekin paremmin omaan ikäänsä, säätyynsä ja lajiinsa sopivalle tyttölapselle. Punarinta siellä lauloi vielä myös, ja räkättirastas ja korppi. Ja selällään kun pötköttää, näkee myös yli lipuvat kurjet, vaikka ne olisivatkin ihan hiljaa.

Tervapääskyt eivät olleet hiljaa! Ne heittäytyivät taivaan poikki ja huusivat: Minä lennän! Minä lennän!




Omenaa pölyttämässä oli muutakin työväkeä kuin kimalaisia ja mehiläisiä. Oli kaikenlaisia! En tuntenut heitä.




Mutta ei niillä muilla ollut niin ammattimainen ote kuin virallisilla tarkastajan hyväksymillä pölyttäjillä, tietenkään. Tämäkin yrittää kukkaan, joka ei ole vielä auki. Jos ei osaa edes aukioloaikoja noudattaa, voiko hommista tulla mitään, kysyn, ja vastaan: ei voi!

Koska luonnon havainnointi on rasittavaa ja viluista puuhaa, jouduin lähtemään sisään päiväunille jo kolmen maissa. Mutta iltapäivän tapahtumat omenatarhassa eivät suinkaan jääneet dokumentoimatta! Onhan aina seuraava päivä, niin kauan kuin on.




Perjantaina minulla oli riippumatossa iltavuoro. Asetuin tarkkailupaikalleni vasta yhdeltä. Omenikossa oli tapahtunut valtava muutos! Kukat olivat räjähtäneet auki ja lähiseutujen mehiläisyhdyskunnat olivat täysilukuisina paikalla.




Puiden alla kuului jatkuva korkea humina: työn laulu.




Tätä taustaa vasten saatiin silloin tällöin nauttia yksittäisen kimalaisen matalasta hyräilystä.




Minä asetuin mukavasti riippumattooni ja aloin kuvata valoa.




Makasin selälläni ja kuvasin kukkia alhaaltapäin. Olikin vallan lämmin!




Kirkasta taivasta vasten värit haalistuivat.




Välillä en tiennyt, kuvaanko valoa vai pimeyttä.




Olihan minulla tietysti tekemistäkin siellä riippumatossa, ainakin yksi kirja oli matkassa ja jotain aivovoimistelua lisäksi, ja kännykäntäysi internettiä ettei aika tulisi pitkäksi. Sekä vähän evästä tottakai. Riipumatossa maatessa kannattaa syödä murenevia korppuja. Juomaksi suosittelen jotain mustikka- tai mustaviinimarjapohjaista.




Jotenkin siinä silti vaan kävi niin, että en ehtinyt lukea kuin pari lausetta kirjasta, kun jokin luonnonilmiö imaisi huomioni, ja sitten minä taas jouduin omenapuun pauloihin ja tuijottelin sitä pitkät ajat. Yleensä kyllä nenäni pysyy hyvin kirjan sivujen välissä, mutta tuollaisessa paikassa se ei toimi. Todellisuus voittaa.




Olenko ollenkaan muistanut mainita tuoksuja! Nurmikko oli leikattu, tiedäthän sen tuoksun, voiko mikään haista kesemmältä! Sitä minä enimmäkseen nuuhkin torstaina. Mutta perjantaina, kun kaikki kukat olivat auki ja mehiläiset ravistelivat niitä työnteon huumassa, koko puunalinen maailma tuoksui hunajaiselle ja kukkaiselle. Sitä tuoksua pystyi juomaan, ja meni se vähän päähänkin.




Illalla sitten kaikki mehiläiset hävisivät kuin yhteisestä työsopimuksesta. Aurinko jo laski. Mutta vielä kuului kimalaisten möreä laulu sieltä ja täältä. Ei aikomustakaan lopettaa kesken! Kerään vielä tuon kukan, ja vielä tuon yhden...


----------------


Lämpimästi tervetuloa mukaan seuraamaan tätä blogia, Tarja!


20 kommenttia:

  1. Ihan sanoinkuvaamatonta sanoin kuvaamista! Ja kuvin!

    VastaaPoista

  2. Peukkkuja! En osaa sanoin kuvailla, miten nautin näistä kuvista. Ja tekstistäsi. Kiitos! airi

    VastaaPoista
  3. Huomenna meillä omenapuun kukat aukeavat! Taidanpa raahata tuolin sen alle ja ajatella syvällisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai vaikka vähän kevyempiä. Puun alla tulee hienoja ajatuksia aina. Ja viltillä maatenkin onnistuu.

      Poista
  4. Ihanaa! Eläydyin täysillä. Mun riippumatto on kanssa ollut omenapuiden alla, itse asiassa niissä kiinni, mutta jostain syystä viime kesänä ei enää ollut. Hyttyset on niin keljuja, kun ne tulee alhaaltapäin ja pistää riippiksen kankaan läpi... mutta omenankukkia oon ihaillut alhaaltapäin. Syksymmällä on vähän vaarallisempaa olla, kun raakileita putoilee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei vielä ole kunnolla hyttysiä, mulla on vain kaksi paukamaa. Nyt kannattaa riippumattoilla!

      Poista
  5. Olipa mukava kirjoitus! Ja hyvät kuvat. Melkein tuoksunkin pystyi aistimaan. :)

    VastaaPoista
  6. Silloin kun meillä ei ollut vielä tätä pientä taloa, vaan asuimme kerrostalossa ja meillä oli muutaman vuoden mökki, niin siellä mulla oli riippumatto omenapuun alla...ai että, se oli rentouttava paikka! Nytkin olisi riippumatto, mutta kun omenapuita on vaan yksi keskellä aukeaa nurmikkoa, niin toista päätä ei saisi kiinni mihinkään :( Hyvin huonosti sille on muutenkaan paikkaa täällä, sääli! Mutta ihana postaus, kiitos tästä! Ja rentouttavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sesse! Minullapas onkin tuollainen kaupunkilaismallinen riippumatto, jossa on oma teline. Aluksi tuntui vähän epäaidolta, mutta onkin tosi kätevä, kun sitä voi tarvittaessa kääntää ja siirtää auringon mukaan. Ja sen voi sijoittaa yksinäisenkin puun alle.

      Poista
  7. Saatoin melkein olla siinä viereisessä riippumatonta, niin hyvin olit kuvaillut kaiken. Tuoksu kin tuntui. Onneksi työväline saapui sitten ajoissa.

    Täälä on omput vielä nupulla, olen raahannut lempituolini jo eteläiseen omenatarhaan, siellä nuput varmasti aukeavat pian, kun melkein hellettä on luvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveästi kirjoitusvirheitä, anteeksi, tämä tabletti :(

      Poista
    2. Onko sinulla käytössä se damn-you-autocorrect? Hehee! Mutta riippumattomuus sopii kyllä hyvin teemaan. Vähän harkitsin itsekin sen sujauttamista tuonne tekstiin.

      Nyt meillä jo sataa terälehtiä. Sinulla vielä kaikki tuo edessä!

      Täällä taas sireenit/syreenit tai seireenit odottavat vuoroaan ja ottavat jo varaslähtöjä.

      Poista
    3. Se on se arvausohjelma, joka luulee tietävänsä mitä aion kirjoittaa. Otin sen välillä jo pois päältäkin, mutta joskus se on ihan hyväkin.

      Niinpä, tänään kyttään aukeaako päärynäpuun nuput.

      Poista
  8. Meillä täytyy luottaa vain kimalaisiin, mehiläispesiä ei ole lähellä. Mutta kimalaisia onneksi on, se onkin muuten todella sympaattinen otus. Pörröinen ja huriseva ja ja ja jotenkin leppoisa tyyppi vaikka todella ahkerasti tekee töitä. Lempeästi suhtautui yksi tänäänkin, kun koira yritti painia kanssaan, ei hermostunut vaan lähti vain hieman närkästyneen kuuloisena takaisin töihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimalainen on todella sympaattisempi kuin mehiläinen, vaikka kerää mettä vain itselleen eikä minulle. Ja tekee pitkää päivää!

      Poista
  9. Arvaa vaan, alkoiko tehdä mieli riippumattoa? Ja kirjan jätän kyllä suosiolla sisälle, sillä tuskin malttaisin pitää silmiäni irti tuollaisesta maisemasta. Ihana postaus, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä, Between! En tosiaan ole edistynyt kirjassani montakaan sivua tuolla riippumatossa, vaikka olen viettänyt siellä aikaa tuntitolkulla.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...