maanantai 2. toukokuuta 2016

Kesän ensimmäinen perhonen ennustaa


Jokainenhan tietää, että jos ensimmäinen perhonen, jonka näkee, on keltainen, niin kesästä tulee hauska. Jos se on valkea, tulee vain rauhallinen kesä. (Mustista ja ruskeista perhosista on turha puhua, se on aivan liian surullista.) 
Tove Jansson: Taikurin hattu


Pihalla oli täysi kesä. Hoipertelin siellä kameroineni. Näin sen mustan perhosen. Vai luulinkos vaan?



Ehkei tilanne olekaan niin synkkä kuin aluksi olisi voinut kuvitella.



Itse asiassahan tämä neitoperhonen on hienonhieno, värikäs ja kultapölyn peitossa, mitä mahtaakaan ennustaa alkavalle kesälle!



No ainakin sen, että kesä on alkanut.



Kysy vaikka tuomelta.



Kysy vaikka koivulta!



23 kommenttia:

  1. Mustassa on kaikki värit! Kuten voidaan sun postauksesta huomata <3 Tulee hyvä kesä, meille kaikille. Etenkin sinulle. Vähän jännittää, mite käy sun valkosipuleiden, joilla on Ryötönperällä uusi kasvupaikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin niiden käy! Kasvupaikkaa onkin hyvä vaihtaa vuosittain. Pieni osa valkosipuleistani oli jäänyt peittelemättä, ja nehän lähtivät parhaiten kasvuun. Olivat viisisenttisiä jo ennen kuin toisten peiteoljet olivat sulaneet niin paljon, että ne sai irti. En taida enää peitellä!

      Poista
  2. Upeat kuvat kesää täynnä!
    Muumipapan ennustus onkin mennyt minulta tyystin ohi. Sen mukaan minun kesästäni on tulossa hauska, sillä ensimmäinen näkemäni perhonen oli keltainen. Hauskuudesta en niin tiedä, kunhan tulisi sopivan lämmin kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä ennustus on tieteellisen pätevä, hauskuuksia siis luvassa!

      Poista
  3. Onpas siellä jo kesä pitkällä!
    Perhosia on täälläkin näkynyt muutama. Mutta koivut eivät ole noi isolla lehdellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on se ensimmäinen koivu, johon tulee lehdet, ja kuva otettu varttia ennen kuin julkistettiin. Tänään ne puhkesivat.

      Poista
  4. Upeita kuvia! Itse en onnistu koskaan saamaan perhosista hyviä kuvia, kun ehtivät aina lennähtää pois. Väreistä viis - paras kesä tulee silloin, kun perhonen antautuu kuvattavaksi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi rauhallinen kuvattava. Jos tarkkoja ollaan, kyseessä onkin viimekesäinen perhonen, joka on talvehtinut aikuisena. Resuisista siivistä näkee, että kilometrejä on mittarissa. Siksi ehkä jo vauhti alkanut hidastua.

      Poista
  5. Ollaan siellä kyllä pitkällä! Täällä koivussa vasta silmut pullistelee ja ruoho just vihertää, ainakin jostain. Scillat kyllä kukkii jo ja näin minäkin ensimmäisen perhosen, mutta meni niin nopeasti ohi etten ehtinyt tunnistaa, tumma se kuitenkin oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on näin lämmintä, sielläkin on varmaan jo kesä HUIS ennen kuin ehdin vastausta naputella.

      Poista
  6. Voi, uskoin lapsena niin hyvin kaikki mulle kerrotut asiat, että muistan olleeni ihan kauhuissani, kun näin kesän ekana perhosena nokkosperhosen enkä sitruunaperhosta - luulin, että kesä menee ihan pilalle. Ei se menny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvoin kuulee kenenkään sanovan, että kesä meni pilalle. Mutta jos näkisi ekaksi perhosen, joka on OIKEASTI kokonaan musta tai ruskea...

      Poista
  7. Oi, siellä on jo hiiretkin koivuissa, vai korvatko ne vain oli :D

    Tup perhonen paljasti oikean värinsä kertoen miten hieno keästä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On koivut korvissa, on!

      Väreistä päätellen luvassa on monipuolinen ja vaiheikas kesä. Taidan viettää sen kokonaan tässä pihassa, että ehdin nähdä mahdollisimman paljon.

      Poista
  8. Monta väriä perhosessa, joten monenlaista luvassa

    VastaaPoista
  9. Oletpa saanut hienoja ja viisaita kommentteja! Ei minulla mitään lisättävää ole. Paitsi että kaikki on hyvin niin kauan kuin perhosia ilmaantuu lentelemään. Tuo Saaran toteamus, että mustassa on kaikki värit, oli tosi hieno!

    KIITOS tästä blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jos ei olisi enää perhosia, voisi varmaan heittää lusikan nurkkaan.

      Poista
  10. Varmaan sulla tulee olemaan rakkautta, oikein kiihkeetä ja palavaa :)

    VastaaPoista
  11. Ihania kuveja ja Muumipapan ennustus, en jostain syystä ole sitä ennen nähnyt. Mun eka perhoinen oli valkea, eli mitä - tasaista tiedossa? Sehän olisikin ennennäkemätöntä! :D Sitä odotellessa!

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...