maanantai 9. toukokuuta 2016

Eikä siinä vielä kaikki

Olinko minä ehkä hiukan hurmoksessa vaahteran kukkaanpuhkeamisesta? Ei se mitään, se oli kuules vasta alkua.


Voi miten olenkaan nauttinut lämpimistä päivistä ja illoista vaahteran alla! Niska tosin on jäykistynyt ylöspäin katselusta, mutta se on pieni hinta näistä iloista.




Naapurin ja meidän rajalla on iso vaahtera. Mainitsin kukinnan alkamisesta naapurin miehelle, kun juttelimme siinä kevään edistymisestä ja muista ajankohtaisista asioista. Hän tiiraili pitkän aikaa ylös puuhun ja sanoi sitten ihmeissään että tuommoisia! Ei hän ole ikinä nähnyt!

Vaahtera ja naapuri ovat kasvaneet samalla paikalla yhdessä ainakin viimeiset 60 vuotta.

Päätin ehdottomasti vähentää kaikenlaista matkustelua entisestään ja pysyä tiukasti kotipihassa, jotta näkisin enemmän maailmaa.



Ja sitten on vielä äänimaisema! Kuuntelepa sielusi korvalla tätä:


Jaa voisi karsia kuvia? Vielä yksi kolmen päivän vanha, ennen kuin päästään asiaan!




Yllä olevat kuvat ovat nimittäin jo aivan vanhentuneita! Nyt vaahterassa on lehdet!


Eilen illalla ne olivat tosin vielä aivan pienet ja ruttuiset, mutta kohta ne leviävät valtaviksi.



Kun ilta on lämmin, näkee mehiläisiäkin töissä, mutta huonommalla lentosäällä olemme aivan kimalaisten varassa. Jos tuulee, sataa tai viluttaa, mehiläinen pysyttelee lämpimässä pesässään siskojensa kanssa kertomassa vitsejä ja hurjia medestystarinoita.



Mutta kimalainen puskee töitä vastuksista välittämättä. Se ei lannistu, vaikka aurinko jo laskee. Uhkarohkeasti se heittäytyy hennon, taipuvan kukkavarren varaan roikkumaan. Asialliset hommat hoidetaan vaikka nurinniskoin. Kunhan saadaan äkkiä tehdyksi. Ei tässä ole aikaa jäädä ihmettelemään. Bzzzzz.

Paitsi minulla, onneksi. Minä nimenomaan vain ihmettelen.



Viime aikoina olen keskustellut näitä asioita ymmärtävän tahon kanssa lääketieteen ja yleensäkin tieteellisen tiedon edistymisestä. Silloin on hyvä muistaa kimalaista. Legendan mukaan on tieteellisesti todistettu, että kimalainen ei pysty lentämään.

Se on helppo uskoa. Kyseessä on siis joka kerran ihme.



25 kommenttia:

  1. Niin, ihan totta, joskus 1930-luvulla tuli tieteellisesti todistetuksi, että "kimalaisella ei ole rakenteellisia edellytyksiä lentää". Tuollainen pullea karvapallo ja mitättömät siivet! Kotimatkalla vielä muhkeat annokset siitepölyä kuljetettavana.

    Tutkija oli saksalainen aerodynamiikan asiantuntija.

    Tämä tutkimustulos osoitettiin sittemmin vääräksi. Kävi vähän niinkuin nykyajan rasva- tai kahvi- tai muissakin keskusteluissa, joissa uudet tulokset kääntävät entiset totuudet päälaelleen.

    Mietin vielä, että jos kimalainen EI osaa lentää, onko ihme, jos kuitenkin siltä näyttää. Vai onko se uskomus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmastikin sellainen kokemus, joka sinulla on ihan vain omassa päässäsi. Mitään kimalaisia ole olemassakaan.

      Poista
    2. Niin. Tai jos olen kuullut jonkun puhuvan. Tai lukenut jostakin. Ja ruvennut uskomaan.

      Minusta tiedekin on uskon asia. Kun päättää itse, mihin tutkimuksiin haluaa uskoa.

      Poista
    3. Aina kai sitä itse päättää mihin uskoo. Mutta ei aurinko rupea nousemaan lännestä, vaikka kuinka lujasti uskoisin niin.

      Poista
  2. Ihmeitä tapahtuu.

    Aika hauska tuo naapurisi. Meillä kävi jokunen vuosi sitten kaupunkilainen ystävä juuri näin keväällä. Totesin siinä vaan ohimennen pihalla, että katsohan kuinka vaahtera kukkii. Hän ihmetteli, että ai, kukkiikin puutkin. Juu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noita kuule täällä maallakin! Kun ei katso, ei näe.

      Poista
  3. Kimalaisen sitkeys tuli tässä taannoin todistettua, kun humautin lenkiltä tullessani juomapullosta vedenloput orvokkiin enkä huomannut, että siellä oli kimalainen. Pörisi erittäin närkästyneen kuuloisesti pois sieltä, mutta muuten ei ollu moksiskaan.

    Pienet ja vaatimattomat kukat ne kauneimpia onkin. Pitää vain mennä lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat minusta niin kauniita! Ja minulla on pokkarissa hyvä zoomi.

      Kimalainen on aika säänkestävä, luullakseni.

      Poista
  4. Olipa taas ilahduttavia ajatelmia, kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Oi miten upeita kuvia ja kerrontaa! Nautin tästä kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpäs nautin kahdesti: ensin kun otan näitä kuvia ja sitten ihan tosi paljon, kun katselen niitä isommalta ruudulta ja valikoin ja rajaan ja pienennän ja laitan blogiin. No kyllä minä sitten vielä tykkään tästä palautevaiheestakin; kolmeen kertaan siis :)

      Poista
  6. Miten hyvin sanottu se, että pysyy omalla pihalla matkustelun sijasta, että tulee nähtyä enemmän maailmaa! Otan siitä itselleni uuden viisauden, vaikken matkoille olekaan kaivannut Ryötönperän lunastamisen jälkeen - en melkein ennen sitäkään. Tämä on niin parasta aikaa luonnossa ja pihapiirissä! Koitan olla tulematta haikeaksi ihan vielä - heinäkuussa sitten. Meillä mökillä nuo pörriäiset olivat tehneet kodin sokkeliin. Sinne sitä sitten möngittiin - ei kun laskeuduttiin LENNOSTA - lautojen rakoihin pörisemään. Hauskoja ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas, Saara! Meilläkin oli kimalaispesä vierasmajan lattiahirressä. Mahtaako olla tänä kesänä.

      Poista
  7. Paa pötkölleen niin ei niskat mee! Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No justiinsa eilen viritin ennakoivasti riippumaton omenapuun alle. Kiitos :)

      Poista
  8. Mahtava postaus jälleen! Jess!!!

    VastaaPoista
  9. Mä olen aivan hurmiossa näistä kimalaiskuvista! Ihan mahtavia kuvia olet saanut! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on sitten vähintään kaksi hurmiossa. Kiitos :)

      Poista
  10. Ai mehiläiset siis kertoo vitsejä jos ne ei lennä! Niillä on varmasti hupaisa talvi.

    Vaahteran kukinta on uskomaton. Meidän pihalla ehkä ei aivan vielä valtavia ylistyssanoja aikaansaava, mutta melkein. Vaahteramme, tuo jalopuumme, on kokonaista 50cm korkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano sille vaahteralle minulta terveisiä että kyllä se siitä ja eipä aikaakaan.

      Ei ne mehiläiset koko talvea kerro vitsejä, sillon vaan kun ovat hereillä.

      Poista
  11. Ne on muuten hyvän makuisia nuo kukat. Olethan maistanut? Ihmekään jos pörriäiset tykkää! Makeaa salaattia ja kuivattuina kuin muroja :-) meillä ne vaan kasvaa niin ylhäällä, etten yllä ja oon niin laiska etten viiti tikkaita etsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut maistanut! Kuinka ei ollut tullut mieleen! Ja nyt on jo kohta sesonki ohi!

      Poista
  12. Huurrrrrmmmaavia kuvia! Niska kannattaakin kipeyttää noita katsellessaan. Pitäisköhän joskus mennä salakuuntelemaan noita medestystarinoita :)

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...