Kun tänään nyt kuitenkin pitää ajatella Suomen kohtaloita toisessa maailmansodassa, suosittelisin tarkoitukseen erinomaista teosta Tuntematon emäntä. Löytyy ainakin meidän kirjastossa historiahyllystä T:n kohdalta, vaikka kirjoittajat ovat Hintikka ja Häppölä. Tässä kirjassapa on mietittävää kaikille meille laiskoille valittajille!
Lukiessa voi eläytyä siihen, miten maatalon emäntä pärjäilee lasten kanssa, kun isäntä ja hevonen viedään sotaan ja pitääkin itse tehdä omiensa lisäksi myös kaikki miesten työt. Ilman hevosta. Lisäksi tähän päälle se, että kaikesta on pulaa: ruuasta, vaatteista, polttoaineista. Ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Kaikki on säännöstelty ja byrokratia hirmuinen. Jos jotain lihaa onnistut kasvattamaan, se on luovutettava, eikä edes voita saa kirnuta kotona ettei vain lipsahtaisi mitään omaan käyttöön. Kansanhuoltoon on jollain ilveellä päästävä vaikka kymmenien kilometrien päähän jonottamaan paperipinkan kanssa. Missä lapset ovat sillaikaa ja kuka kantaa avannosta jokaiselle lehmälle sen 30 litraa juomavettä, varsinkin kun kumisaappaat ovat puhki ja uusia ei saa. Puukengät on ja paperinarupäälliset. Lämpötila -35°C, sisällä vähän leudompaa, jos olet jaksanut hakata halkoja jossain kumman välissä.
Jos tarvitset vaatetta niin ei kuin pellavia kasvattamaan, liottamaan, loukuttamaan, häkilöimään ja mitä kaikkea niille tehdäänkään. Toki voit myös iltapuhteella kaivaa vintiltä mummovainaan vanhat vaatteet, ratkoa, kääntää, yhdistellä, muodistaa ja ommella taas kokoon. Vaikka sitä valoahan ei ole. Jos tahdot peseytyä tai pestä lakanat niin aina voi keittää saippuaa jostain teurasjätteistä, jos olet onnistunut sellaisia hankkimaan. Ja toki kaiken tämän lomassa on aikaa kerätä ja käsitellä voikukanjuuria kahvinkorvikkeeksi. Heti kun olet tehnyt ne peltotyöt silkalla ihmisvoimalla. Hyvin se käy, jos on aamulla saanut vähän velliä ravinnokseen. Auraa vetämästä pitää tietysti välillä kipaista taikomaan tyhjistä laareista ravitsevaa ruokaa koko talon väelle. Mielikuvitusta käyttäen se onnistuu. Leivät voi laittaa kohoamaan siinä samalla. Vanhukset ja lapset ehkä hoitavat toinen toisensa?
Kun lasken yhteen eri luvuissa vähitellen paljastuvat talon työt, tulen tulokseen, että emännät tekivät päivässä noin 36 tuntia töitä, lopun ajan sai käyttää nukkumiseen jos sai unta huoliltansa. Toki uniajasta pihistettiin, että saatiin kirjoittaa kirjeitä omalle kullalle sinne jonnekin, jos sattuisi vielä elossa olemaan. Siinä sivussa tekaistiin vielä villasukat pakettiin (homma alkaa lampaan keritsemisestä).
Kaiken kaikkiaan oikein tutustumisen arvoinen kirja. Tarkemmin ajatellen, ehkä minä sittenkin jaksaisin tämän kerran tyhjentää sen astianpesukoneen isommin vinkumatta.
Kyllä oli postauksessa asennetta! Hattu päästä sotiemme naisille!Jos miehet hoitivat ne rajat pysymään kutakuinkin siinä, missä ovat,niin naiset tekivät kaikki kotipuolen työt.
VastaaPoistaJuurihan tuossa tuntemattomassa sotilaassakin Rokka totesi, että hällä vaimo raskaana korjaa yksin ruista, kun hänet täällä pistetään kivillä koristelemaan herrain polkujen pientareet.
Ottaisipa joku äidinkielen-opettaja kirjan luokan luettavaksi.Kyllä tekisi hyvää nykynuorenkin tutustua.
Minäkin muistelin tässä sitä Rokan raskaana olevaa eukkoa, joka leikkajaa ruista Kannaksella. Evakothan olivat sitten luku sinänsä, ja kyllä tässä kirjassa heidänkin kohtaloistaan puhutaan, vaikka ei tähän juttuun mahtunutkaan.
PoistaLuulenpa, että nykynuoren olisi melko mahdotonta lukemalla ymmärtää, millaista elämä silloin oli. Ehkä jonkun larppi-työleirin avulla?
Ysiluokalla katsotaan sentään sitä elokuvaa, pätkissä, ja siitä pitää tehdä jonkinlainen kooste sitten. Esitelmä, essee, mikälie...
PoistaJoo, mutta miesnäkökulma. Ja jos näyttelijät edes olisivat asevelvollisuusikäisiä joita esittävät, voisi yläkoululainen ehkä paremmin samastua.
PoistaMinusta Väino Linnan/Edvin Laineen Tuntematon taitaa olla aika lähellä todellisuutta. Jos katsoo dokumentteja, esim. nytkin juuri esitettävää Sota ja mielenrauha, tämä käsitys vain vahvistuu.
PoistaEivät näyttelijät, minun ymmärtääkseni, esitä asevelvollisuusikäisiä. Sodassa oli kaiken ikäisiä. Yläikäraja kyllä oli. Tästä kertoo sota-ajan marssilaulukin Kotikontujen tienoita tervehtien: Siis te lapset ja vanhukset, ja te äidit ja morsiamet, niin kauan teillä on turvattu lies' kun on pystyssä ykskin mies...
Tuosta kyllä tehtiin väännöskin, tietysti: .. niin kauan on oltava pystyssä lies, kun on turvassa ykskin mies.
Hyvä kuitenkin, että naisnäkökulmaa on nyt tuotu esille. Heti sodan jälkeenhän lotistakaan ei saanut edes puhua (järjestö jopa kiellettiin. Mistä se muusta kertoo kuin naisten merkityksen ymmärtämisestä?).
Olen muistelevinani, että se komppania, josta Tuntematon sotilas kertoo, oli suorittamassa asevelvollisuuttaan, kun tilanne alkoi. Ja olivat niin nuoria poikia, ettei vaimoja ollut vielä kellään. Myöhemmin sitten tuli täydennyksenä sekä vanhempia (Rokka) että vielä nuorempia mukaan. Koskela ja upseerit tietysti olivat vanhempia ja olivat jo sodassa olleet ennenkin, oletan että talvisodassa.
PoistaSen uuden elokuvan roolituksesta en ole perillä, kritiikki koski sitä "oikeaa" versiota.
Pitää varmaan lukea uudelleen tuo Tuntematon. Mutta sitä ennen kyllä tämä, mistä kirjoitat. Sekin on alkanut kiinnostaa!
PoistaErinomainen kirjoitus. Jokainen voisi myös tahollaan miettiä, mitä sota käytännössä merkitsisi tämän päivän arjessa. Jo yksistään tunnin sähkökatko eilen aiheutti somessa hirvittävän ruikutuksen, kun ei toiminut tietokone, ei jouluvalot eikä tiennyt, milloin sähkö palaa. Ehkä itse kunkin kannattaisi aktiivisesti miettiä, miten maailmassa saataisiin rauha mieluummin kaikille.
VastaaPoistaKiitos! Ei se haittaa, jos välillä eläytyy jonkun toisen ihmisen elämään. Niiden, jotka jäivät sodan jalkoihin silloin tai niiden, jotka jäävät nyt. Voi siitä joku ajatus lähteä itämään.
PoistaKybersodassa tämä maa halvaantuisi täysin, vaikkei yksikään vihollinen ylittäisi rajaa. Voihan kuvitella miten edettäisiin, jos vaikka vain sähkökin lakkaisi virtaamasta pankkiautomaatteihin, bensapumppuihin, katuvaloihin, kauppoihin ja koteihin.
Sitten vielä oli ne naiset, jotka tehtaissa tekivät miestenkin työt, omassa suvussa löytyy heitäkin. Mutta kyllä tuo sinun kertomuksesi kirjasta pistää miettimään, onko syytä ruikuttaa ihan pienestä. Kaikki on niin helppoa nykyään, nappia painamalla.
VastaaPoistaJoo, tässä kirjassahan puhuttiin nimenomaan maaseudun emännistä. Kaupungissa pula oli varmaan vielä ankarampi, kun omaa tuotantoa ei ollut paljon tai yhtään, ja kaupasta ei saanut juuri mitään. Miten sen tehdastyön lisäksi ehtii jonottaa jotain sakariinia viisi tuntia päivässä ja sitten vielä kotona yrittää neuvokkuudella tyhjästä loihtia ruokaa, vaatetta, puhtautta ja lämpöä.
PoistaEi kellään ole koskaan ollut niin helppoa kuin meillä. Tällaisista ylellisyyksistä eivät vähän aikaa sitten osanneet edes kuninkaalliset haaveillakaan.
Kaupunkilaisnaisilla oli vielä sekin riesa, kun piti vähän väliä laukata pommisuojaan, ja hyvä jos ei ollut talo murusina sieltä noustessa. Maalla ei tarvinnut yleensä väistellä pommeja, desantteja vaan.
PoistaVoi kyllä mie oon aatellu, varsinkin kovalla pakkasella monesti miettiny, kuinka ne ihmiset pärjäs, kun ei ollu kunnon vaatteita eikä perheessä kovin monia kenkiäkään, ja kuitenkin ulkona oli talvellakin töitä tehtävä ja kuljettava. Talotkin oli rakennettava pystymettästä. Eikä sisälläkään ollu tosiaan lämmintä, jos ei ollu puita tai tulentekotarpeita. Nykyajan ihmiset kun heitettäis sinne, niin me kuoltais melko äkkiä.
VastaaPoistaMonesti aattelen etenkin illalla nukkumaan mennessäni, miten hyvin kaikki on. Mutta ne on yleisesti ottaen liian hyvin; ihmisillä on aikaa ja energiaa keksiä kaikenlaisia typeryyksiä, kuten esimerkiksi lääkkeiden ja rokotteiden väittäminen sairauksien aiheuttajiksi ja turhiksi ja lääketeollisuuden huijauksiksi. Siis niiden asioiden, joiden ansiota pitkälti meidän yhteiskunnan hyvinvointi on mitä on.
Sota-aikana ihmisiä kuoli paljon tuberkuloosiin (niin, niiden piti ne elukat hoitaa ja pellot, vaikka ne oli vielä sairaitakin) ja lääketeollisuuden avulla se saatiin hävitettyä. Nyt on siinnyt sukupolvia, jotka ei siitä tai poliosta tiedä mitään, ja kun ei historiaa osata tai haluta opiskella, luullaan että ei sitä ole ollutkaan tai ainakaan ei enää ikinä tule, että rokotus on tarpeeton. Kehitys lähtee menemään takaperin, lopulta pyörä on keksittävä uudelleen.
Kohtapa taas kuollaan pikkuvaivoihin, kun antibiootit lakkaavat toimimasta. Sitten voi tulla mieleen, että olisiko niitä ollut syytä käyttää hieman harkitummin. Mutta se on jo myöhäistä. Tämä on nyt tällainen ylellinen kohta historiassa, mutta ehkä hyvinkin väliaikainen.
PoistaJossain Intiassahan saa reseptittä niitäkin, jotka on harvoja, mitkä enää tehoaa sikäläisiin bakteerikantoihin, kun niitä on napsittu kuin karkkia omin päin. Ja siellähän ainakin vauvoja jo kuolee ns. pikkuvaivoihin, joita ab-resistentit bakteerit aiheuttaa.
PoistaÄkkiä se banteeri Intiasta tänne lennähtää, niiltä ei kysytä passia eikä viisumia.
PoistaJoo-o, asiaa kirjoitit! Kiinnostava kirja, täytyy hommata käsiin tuo. Olen joskus lukenut kirjan "Naisten työt", jossa oli samanmoista asiaa. Minusta on hienoa, että näitäkin asioita tuodaan esille. Eikä aina vain sitä, kuinka rankkaa miehillä on ollut rintamalla!
VastaaPoistaTuosta voi vähän peilata omaan elämäänsä. Minähän en jaksa tehdä mitään, kun olen sairas. Ei sota-aikana varmaan sairaana ollut kukaan?
PoistaNiin, ja sittenhän on lapset! Joukossamme on "veteraaneja", jotka osaltaan tekivät mahdolliseksi äitien selviytymisen. Jotka tekivät työtä jo ihan pieninä, ja kantoivat vastuuta, jota ei nyt sälytettäisi lapsille.
VastaaPoistaKoko kansa osallistui. Myös ns. käpykaartilaiset, sillä demoktaattisessa Suomessa on voitava olla myös eri mieltä. Hyvä maa tästä onkin tullut! Ja nyt on taas uusia haasteita ratkaistavina.
Voisi ehkä olla hyväkin, että myös lapsilla olisi vastuuta joistain töistä, eikä vain niinpäin että vanhempien täytyy heitä passata ja viihdyttää. Mutta kyllä silloin olivat monet lapsetkin liian lujilla.
PoistaTuohon aikaan olisi varmaan tällainen kroonisesti väsynyt vaan hiljakseen nääntynyt nälkään nurkassa :D Huh huh. Väsyttää pelkkä tuon sun tekstin lukeminen! Mutta meinaan kyllä lukea tuon kirjan, kiitos suosituksesta :)
VastaaPoistaSilloinkin on tietysti ollut joillain (tuhansilla) ihmisillä cfs, vaikka ei sitä siihen aikaan tunnettu. Ja varmasti hurja työuupumus vähän yhdellä sun toisella! Mutta navettaan piti mennä vaikka konttaamalla. Ehkä tosiaan ainakin työväki on silloin syrjäytynyt ja nääntynyt pois, jos ei ole pystynyt vaadittuihin urakoihin. Rikkailla rouvilla tietysti on ollut varaa kärsiä säryistä ja uupumuksista, vaikka piioilla ei. Nythän sitä ei mitenkään enää voi tietää, kuinka moni laiskuuden takia potkut saanut onkin todellisuudessa ollut sairas.
PoistaLainasin tuon kirjan kerran äidiltäni. Piti lukea se moneen kertaan, kun oli todella hyvin kirjoitettu. Kyllä sai todella paljon ihmetellä emäntien selviytymiskykyä ja jaksamista. :)
VastaaPoistaTosiaan on ihmeellistä, mihin kaikkeen ihminen venyy, kun on pakko. Nykyään ei onnistuisi, kun ei ole totuttu tuollaiseen fyysiseen työhön, mutta muunlaista työpainetta ehkä on totuttu sietämään vielä entistäkin enemmän.
PoistaHuh. Olipa hieno postaus. Vaikka ihan rinnasta puristi lukiessa.
VastaaPoistaHarmittaa, ettei teininä, kun viimeinen isoisovanhempi oli vielä elossa, kiinnostanut jutella hänen kanssaan noista ajoista. Oman mummun ja hänen miesystävänsä kanssa on tullut juteltua sota-ajasta, kun joskus, vaikkakin harvoin, kertovat lapsuusmuistojaan sotavuosilta. Tuo kirja täytyy ehdottomasti hankkia jostain!
Näin juuri ennen tämän postauksesi lukemista videon tytöstä, joka itki peiton alla, koska hänen snapchattinsa (se on kai joku viestisovellus?) ei toiminut kunnolla.
Hämmentävää.
Kirjastosta saa.
PoistaTälläkin hetkellä on näitä sotasankarinaisia ja -lapsia tässä maailmassa ihan liikaa, ei se ole pelkkä historiallinen ilmiö. Vaikka onhan sota nykyään ihan erilaista. Hyvä, että sitä välillä katsotaan tästäkin suunnasta.
Ehkäpä silloinkin oli eroja perheiden välillä. Mutta ei minusta olisi kuin märkä rätti jäljellä, jos joutuisin millaista hyvänsä sota-ajan elämää kokeilemaan.
VastaaPoistaOlen juuri katsonut areenasta kaksi ensimmäistä osaa dokumentista, joka kertoo Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista/pakolaisista: Exodus.
VastaaPoistaEikä tämä ole ensimmäinen kerta, aina on vaellettu eteenpäin, aina on etsitty mahdollisuuksia. Niinhän esi-isätkin tulivat tänne. Ja aina syntyy rajoilla sotia ja kahinoita. Nyt meitä vain on niin paljon...
Hyvin valittu nimi tuolla dokumentilla, siitä tulee mieleen että on tällaista tosiaan tapahtunut ennenkin.
Poista