sunnuntai 9. elokuuta 2015

Mixin poikaset


Mixi-mamman kesämökillä on vilinää.

- Jiihaa!

Alahyllyllä oli mökkioloihin sovellettu poikimispesä: pahvilaatikko. Kun poikaset kasvoivat kylliksi, he söivät itsensä ulos pesän seinän läpi. Toki Mixi auttoi hieman. Seinästä olikin paljon hauskempi kulkea kuin ovesta.



Viimeisenä pesästä lähti vaalea ujoliini.



Jos menee ovesta sisään ja seinästä ulos, voi juosta ympyrää. Pikkupuput pysähtyvätkin vain harvoin. Näennäisesti pysähtynyt pallero saattaa yhtäkkiä hypätä suoraan ylöspäin ja juosta siksakkia metrin ennen kuin taas tössähtää paikalleen. Pupujen seuraaminen on varsin huvittavaa. Mutta kuvien ottaminen vaikeaa.



Varsinaisesti pikkupuput ovat kahta eri väriä: luonnonkeltaista (kuvassa punaisempi ja vaaleampi versio)...


... ja luonnonharmaata (osa näistäkin vähän enemmän punaiseen päin kallellaan kuin toiset, eli siis ruskeita).



Poikaset ovat nyt kuukauden vanhoja, isoja pupuja jo. Ensi kuun vaihteessa, kun he ovat vielä melko paljon isompia, Mixi lähtee takaisin kasvattajalleen. Hänestä ei tule paistia, vaan hän jatkaa hyvin alkanutta uraansa emokanina. Hänellä on selvästi lahjoja alalle.


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin! Tuossahan kuluu aika hyvin, pupuhäkin vieressä.

      Poista
  2. ______ (¯`v´¯)
    ______(¯`(█)´¯)__(¯`v´¯)
    _______(_.^._)__(¯`(█)´¯)
    _________(¯`v´¯)´(_.^._)
    ________(¯`(█)´¯)(¯`v´¯)
    _________(_.^._)(¯`(█)´¯)
    ____(¯`v´¯)_____ (_.^._)(¯`v´¯)
    ___ (¯`(█)´¯)_ (¯`v´¯)___(¯`(█)´¯)
    ____ (_.^._)_(¯`(█)´¯)___(_.^._)
    ____ (¯`v´¯)´ (_.^._) (¯`v´¯)
    ____(¯`(█)´¯)_█___(¯`(█)´¯)
    _____(_.^._)_█____(_.^._)
    ___________█
    _________█
    _______█___██_.██
    ______█___███████
    ______█___███████
    _______█___ █████
    ________█____███
    _________█____█
    __________█______███__███
    _██_.██___█_____█████████
    ███████___█____█████████
    ███████___█_____ ███████
    _ █████____█_______█████
    ___███_____█_________█
    ____█______█
    ____
    ████████████████(¯`v´¯)█
    ███████████████(¯`(●)´¯)█
    ███████████████ (_.^._)██
    _███████████ (¯`v´¯)████
    __██████████ (¯`(●)´¯)██
    ____█████████ (_.^._)██
    ______████(¯`v´¯)████
    ________██(¯`(●)´¯)██
    __██______█(_.^._)█______██
    ___██████████████████
    _____███████████████
    ▀▄▄▄▄▄▀▄▄▄▄▀▀▄▄▄▀▀▄▄▄▄▄▀.....★MaRiBeL★

    VastaaPoista
  3. Aivan sormia kihelmöi kun niissä tuntuu palleron pehmoisuus ja käden iholla tuntuu karhean pikku kielen lipaisut ja - muuten, hyvinhän olet saanut hyppivät pupuset kuviin, Jiihaa! -kuvassa pupusen etutassut melkein ihan just ovat ojentumassa vauhdikkaaseen hyppyyn.. ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo pallerot ovat erittäin pehmoisia. Aivan terapiasta käy, kun yrittää raivata murokupille tilaa palleroläjään. He kun ennakoivat ruokakupin tuloa asettumalla valmiusasemiin siihen, mihin se on laskeutumassa.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...