lauantai 8. elokuuta 2015

Mehiläiset parveilevat

Omenapuuhun ilmestyi möykky. Tarkemmin katsoen se koostui tuhansista mehiläisistä.



Koska möykky vaikutti rauhalliselta, uskalsin nostaa valkosipuleita puun alla siihen asti, kunnes mehiläisille tuli noutaja. Näillä mehiläisillä ei ollut pesää, hunajaa eikä toukkia puolustettavina, joten heillä ei ollut mitään syytä pistää minua. Pistäjä menettää henkensä. Parven jäsenillä ei ollut nyt tarvetta niin äärimmäisiin uhrauksiin.

Kuningatar oli jossain möykyn sisällä turvassa. Vanhassa pesässä oli syntynyt yhteiskunnallista levottomuutta ja kapinaliike; kapinalliset olivat alkaneet kasvattaa itselleen uutta kuningatarta. Vanha oli ymmärtänyt tilanteen, koonnut kannattajansa ja lähtenyt etsimään itselleen uutta pesää. Aika myöhään, koska uudessa pesässä pitäisi olla talven tullen riittävät hunajavarastot ja tarpeeksi työläisiä pesän lämmittämiseksi ja vielä keväästä selviämiseksi. Mutta ehkä tässä on kesää jäljellä niin että kannattaa yrittää.




Noutaja löytyi Suomen mehiläishoitajien liitosta.  Hän hurautti pihaan autollaan, hyppäsi haalareihinsa ja ujutti pitkävartisen kangashaavin mehiläismöykyn alle. Taitavasti oksaa ravistamalla ja haavilla kopauttamalla hän sai otusten pikku jalat lipsumaan niin, että suuri osa möykystä valahti haaviin. Sitten vain läppä kiinni: tallessa ovat.

Muut parven jäsenet ymmärrettävästi hieman hermostuivat tästä. Piti odottaa heidän asettumistaan, ennen kuin tempun voi toistaa. Sillä aikaa kaadettiin kiinni saadut pahvilaatikkoon.


Suihkepullolla kasteleminen lieventää lentohaluja. Kuka nyt sateella lentää, ei mehiläinen sentään mikään kimalainen ole!



Kanneksi laatikon päälle noutaja laittoi muoviritilän, josta mehiläiset eivät mahdu läpi.



Haaviin kopautus toistettiin kolmesti. Jo toisen kerran jälkeen näytti ilmeiseltä, että kuningatar oli saatu laatikkoon. Mehiläisiä alkoi nimittäin laskeutua laatikon kannelle pyrkimään sisään.



Niitä rauhoiteltiin hieman suihkepullolla ja harjattiin ritilän päältä laatikkoon.


Kotiinkuljetusta varten kansi teipattiin kiinni. Valitettavasti hidasjärkisimmät mehiläiset eivät ehtineet pyrkiä laatikkoon ajoissa. Ne jäivät tänne lintujen ruuaksi.


Ilmeisesti oksassa oli vielä jäljellä kuningattaren tuttua hajua, koska sinnikkäimmät palloilivat siinä vielä seuraavanakin päivänä.

Ei ole mitään keinoa tietää, mistä parvi oli lähtöisin, mehiläisiä kun on vaikea merkitä tunnisteella. Jos parveilemaan lähteneet mehiläiset sattuisivat aiheuttamaan vahinkoa, olisi turha etsiä niiden omistajaa korvaamaan. Parvi siirtyi nyt noutajan omistukseen. Edellisellä tarhurilla on uusi kuningatar pesässään. Me pääsimme eroon parvesta, ja mehiläiset saivat kodin. Olikohan tämä nyt sellainen win-win -juttu?


18 kommenttia:

  1. Niin, se taitaa olla sateisen kesän ongelma, vai mitenkä se oli... meiltä on kans pariin otteeseen haettu tuollainen möykky. Ehtivät jo kennojakin alkaa rakenteleen katonharjan alle. On ne ihmeellisiä otuksia...

    VastaaPoista
  2. No enpä ole tuollaisesta ennen kuullu...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin kyllä kuullut mutta en ollut nähnyt. Nyt olen sitä kokemusta rikkaampi.

      Poista
  3. Mä olen odottanut että meidän puuhun lennähtäisi mehiläisiä. Tosin mieluummin vasta ensi keväänä kun koti niille on rakennettu valmiiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin ovelaa saada mehiläiset ilmaiseksi. Voikohan niitä jotenkin houkutella? Mutta eivät kai ne vielä keväällä parveile, joudut odottamaan vähän pitempään.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oli tosiaan! Todella mielenkiintoista. Tietysti käytimme tilaisuutta hyväksemme ja haastattelimme noutajaa mehiläisten jännittävästä elämästä, hunajasadosta, neonikotinoidikiellon siirtymäajoista ja muusta asiaan liittyvästä.

      Poista
  5. Tällaista tapahtuu myös aurinkoisina kesinä. Yleensä parvet eivät mene kovin kauas, mutta sattuupa sitäkin. Voivat maalla mennä vaikkapa savupiipun hormiin, jolloin parven pyydystäminen onkin jo temppu eli häädettävä ne ensin sieltä ja toivottava että kerääntyvät parempaan paikkaan. Parvea napatessa on tärkeä saada kuningatar mukaan. Isäni hoiti (muun työnsä ohessa) mehiläisiä, ja niihin hommiin opin minäkin nuorena. Parvia on tullut kerättyä. Sittemmin olen tyytynyt rakastamaan hunajaa niin teessä kuin ruoanlaitossakin. :) Airi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin ollut kiintoisa nuoruus! Savupiipuistakin juteltiin noutajan kanssa: hän sanoi, että mehiläisiä ei kannata yrittää häätää hormista tulta sytyttämällä, sillä ne voivat tulla sisälle. Alakerran isäntä ehdotti imuria ratkaisuksi.

      Minäkin olen tyytynyt käyttämään muiden linkoamaa hunajaa, kun ei tässä uskalla mehiläisiä pitää ja muita maita minulla ei ole. Hunajaa kuluu minulla 10 - 12 kg vuodessa, enimmäkseen teessä.

      Poista
  6. kiintoisa postaus! Kerran olen vastaavan nähnyt.

    VastaaPoista
  7. Onpa ollut mielenkiintoinen tapahtuma. Vain telkkarin luonto-ohjelmissa olen vastaavaa nähnyt, en koskaan livenä. Voittaa kyllä teatteriesityksen.

    VastaaPoista
  8. Siinäpä vasta seikkailua! Ei tuollaista ihan tämän tästä kohdalle satu ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minäkin olen jo vanha enkä ollut koskaan ennen nähnyt mehiläisten parveilua.

      Poista
  9. Meillä oli karkulaisia tänään ihan omasta takaa. Onneksi pysähtyivät omaan pihapuuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehiläisten hoito olisi kyllä mielenkiintoinen harrastus! On se ollut mielessä jo kauan.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...