Mitä jääkaapissa on -haaste

Sinisen tuvan Mammukka oli saanut haasteen julkistaa jääkaappinsa sisällön, ja hän kierrätti sen edelleen minulle. Aluksi tuntui, että nyt mennään liian intiimille alueelle. Haluanko paljastaa kaikelle kansalle, että oikeasti olenkin vaan ihan tällainen. Ihminen on sitä mitä hän syö (röh). Sekin on toisaalta hyvä, jos ihminen sitten ihan oikeasti kanssa syö kaiken, mitä jääkaapissa on. Ruuan pois heittäminen on syntiä.

Mammukka osasi muotoilla haastekutsunsa niin nöyrästi, että ajattelin sitten kuitenkin osallistua. En ollut kotona, kun luin viestin, mutta rupesin heti muistelemaan, mitä jääkaapissa on. Hetkeäkään en epäillyt, etteikö tämä valtavasti kiinnostaisi kaikkea kansaa. Monet ovat arvatenkin jo vuosikausia odottaneet tätä hetkeä. Saattaa asiasta olla käynnissä useampia vedonlyöntejä rahakkaissa välitystoimistoissa. Lopultakin on tullut tilaisuus päästä perille totuudesta, nyt en pidä teitä sietämättömässä jännityksessä enää hetkeäkään kauempaa.

Jääkaapissani on joitakin asioita, joihin en ole tyytyväinen. Suurin niistä on sijainti. Koska uskon ja luotan siihen, että kaappi aivan lähitulevaisuudessa kannetaan täältä alakerran yhteisestä työmaakeittiöstä omalle paikalleen yläkertaan, minun omaan vastavalmistuneeseen (nyt vielä keskeneräiseen) keittiööni, hyllyissä on edelleen kuljetustuet paikoillaan. Miksi olisin koskaan poistanut niitä, kun sijainti tässä keskellä naapurin keittiötä on luonteeltaan vain väliaikaista! Vaikka nyt alkoikin kahdeksas vuosi. Sellaista sattuu. Elämässä tulee toisia asioita, tärkeämpiä, kiireellisempiä tai kiinnostavampia, miten vain, ja jotkut projektit jäävät pakostakin taka-alalle. Mutta nyt tämä on kyllä prioriteetti. Varmasti jääkaappi pääsee omalle paikalleen jo tänä talvena. Kunhan on ensin vähän levähdetty.

Sisältö sitten. Luettelen.

Luomu-Ingmariinia, tryffeliöljyä, kinuskikastiketta, luomuvispikermaa, luomuketsuppia, omaa mustaviinimarjamehua, sitruuna-oliiviöljyä, ruotsintippoja (saatu äidiltä) (ja äiti muuten, käyttöohjeetkin ovat tallessa; löysin ne lääkekaapista).

Kylmäpuristettua rypsiöljyä (luomu, Malmgårdin kartano,), toista kylmäpuristettua rypsiöljyä (luomu, Rainbow), luomuappelsiinimehua, kaupan karpalomehua, Marlin glögiä, omenamehua (saatu Lealta kiitokseksi omenoista).

Yrttiviinietikkaa, ruusuhyytelöä (Tertin kartano), sitruunapestoa, makeaa valkoviiniä (Samos), suppilovahverohilloa (saatu Liisalta kiitokseksi tyrneistä), persikkahilloa (saatu Lauralta muuten vaan), kaupan herkkusienisalaattia, pakasteesta sulatettuja itse poimittuja mustikoita, luomukermaviiliä, ranskankermaa, smetanaa, savuporotuorejuustoa, jugurttirahkaa.

Kauramaitoa, tehotuotettua kermajuustoa, lähijuustolan haisujuustoa, itsetehtyä mustikkahilloa, Yosa-kauravälipaloja, luomuvadelmajugurttia.

Varsiselleriä, jäävuorisalaattia, luomuavokaadoa, luomusitruunoita, erilaisia pähkinöitä ja manteleita.

mustikkahilloa

Hyi kauheata, olipas snobi valikoima. Missä ovat porkkanat, kaalit ja lantut? Eikö tämä ihminen aio tehdä tänään mitään ruokaa? Aika vähän oli luomua, siihen nähden kuinka niistä eläinten oloista vouhotetaan. Ja juustoja! Hiilijalanjälki! Tuommoisia kauramaitovalmisteita on ostettu jääkaappiin siltä varalta että jospa joskus kokeilisi, eikä sitten kuitenkaan ole edes maistettu vielä. Sitä ei lasketa siirtymäksi kasvissyönnin suuntaan, ennen kuin niitä on syöty kanssa.

Joitakin rahvaanomaisempia elintarvikkeita, kuten paistamiseen käytettävää bulkkiöljyä, sipulia, perunoita ja luomumunia löytyy asiaintilan niin vaatiessa viereisestä jääkaapista, joka kuuluu alakerran isännälle.

Tässähän olikin itsetutkiskelun paikka. Kenelle voisin olla niin ilkeä, että laittaisin haasteen eteenpäin? No ainakin Kaupunkilaistytölle. Ja kaikille teille, jotka aloitte jo tätä lukiessanne tehdä muistinvaraista inventaariota oman jääkaapin syövereistä. Ihan vapaasti vain, ottakaa tästä haaste ja raportoikaa.

Lokakuinen sadonkorjuu

Tämä kesä ja syksy ovat olleet otollisia esimerkiksi nokkosen jatkuvalle sadonkorjuulle. Varsinkin nyt lokakuun alussa on ollut ilo kerätä nuorta tuoretta kasvustoa, jossa ei ole enää lainkaan kotiloiden tahmaisia tassunjälkiä. Juuri kukaan ei ole nakertanut lehtiä nurkasta. Ne ovat kauniita, puhtaita ja keväisen tuoreita.

Sitten on tietysti sitä tavanomaista syksyn sadonkorjuuta, sellaista mikä ensinnä tulee mieleen, kun puhutaan lokakuusta:

Palsternakat, maa-artisokat ja sensellaiset ovat vielä maassa. Viimeiset pavut sinnittelevät harson alla. Lehtikaali on parhaimmillaan. Olin niin ääliö, että istutin lehtikaalia laatikkoon, johon on tulossa ensi vuoden valkosipulipenkki. En siis pääse istuttamaan ainakaan siihen kohtaan valkosipuleita vielä vähään aikaan. Mutta ei se mitään. Olen joskus istuttanut ne routaiseen maahan rautakangella ja saanut normaalin sadon.

Viimeisiä talviomenia poimitaan, tai ne putoilevat itsekseen, tai mahdollisesti ne syödään jo ennen putoamista.

Nuo rastaskuvat on, kuten näette, otettu ikkunoiden läpi. Vaikka sää on kaunis ja puutarha huutaa että nyt ovat viimeiset hetket käsillä, tee jotain, minä istun sisällä juomassa kuumaa mustaviinimarjamehua ja aivastelemassa. Yleensä en jaksa lukea pitkiä päivityksiä toisten taudeista, mutta omat krempat ovat niin hauskoja ja mielenkiintoisia, että kerron nyt niistä. Jos jostain käsittämättömästä syystä ei kiinnosta, jätä loppu lukematta. (Ja äiti kanssa, lopeta tähän.)

Ensiksi leikattiin kyljestä. Ihan pikkuisen vain. Mustelmaa ja turvotusta ja sellaista. Viikon sairausvapaan jälkeen palasin töihin mustelmaisena ja turvonneena. Leikkaushaava alkoi vuotaa. Yritin varoa sitä, olla rasittamatta, kurottamatta, kääntämättä kylkeä yöllä; en saanut kunnolla nukuttua. Paiskin töitä väsyneenä; sain flunssan heti, kun koskin työmaalla ensimmäiseen ovenkahvaan. Muutaman päivän muhittuaan flunssa puhkesi. Kaaduin vuoteeseen. Toiselle kyljelle toki, etten olisi haitannut leikkaushaavaani (joka heti lakkasi vuotamasta, kun jäin pois töistä). Toispuoleinen oleminen aiheutti ehjälle puolelle lihaskrampin elikkäs noidannuolen. Noidannuoli ei tykkää vuodelevosta ollenkaan. Se haluaisi kävelylle. Flunssa tahtoo maata sängynpohjalla. Leikkaushaava haluaa, että sitä puolta varotaan. Noidannuoli haluaa, että selkä pidetään suorassa ja kaikkia puolia jumpataan tasapuolisesti, tehdään pumppaavia liikkeitä vaikka käsipainoilla. Leikkaushaava ja flunssa äänestävät tämän nurin, siitä he sentään ovat yhtä mieltä.

Hoida nyt näitä sitten, eivät osaa päättää sopivista hoitotoimenpiteistä ollenkaan. Kyllästyin kuuntelemaan kremppojen riitelyä ja poistuin ruumiistani kolmiolääkkeiden avulla. Palattuani näytti jonkinlainen kauhun tasapaino löytyneen. Kyllä tämä tästä, sanovat krempat kuorossa, kunhan hemmottelen itseäni. Töihin ei kuulemma pidä mennä, ja minun pitäisi selittää tämä pomolle heidän puolestaan.

Huomenna maanantaina on siis edessä matka kaupunkiin anomaan terveydenhoitajalta sairausvapaata. Taidan ehdottaa syyksi flunssaa, ehkä on helpointa niin. Täytyy jotenkin suostutella noidannuoli suopeaksi hankkeelle, että yleensä pystyn ajamaan kaupunkiin autolla. Jos olen liian sairas siihen, en voi saada sairauslomaa. Joku tässä ei tunnu järkevältä, mutta en nyt jaksa ajatella.

(Äiti, sun ei pitänyt lukea tänne asti! Ei syytä huoleen, tässä jutussa on vaan vähän valehdeltu juksattu liioiteltu käytetty kieltä luovasti. Oikeasti kaikki on hyvin, laiskottelen ja alakerran isäntä auttaa.)

----------------------------------

Tervetuloa joukkoon, uusi salaperäinen kuvaton ja nimetön lukija!

Grillatut kanifileet

Grillikausi on vielä täydessä vauhdissa keskeneräisen talon kesäkeittiössä. Sesonkiruoka kani on yleensä parhaimmillaan pitkään haudutelluissa pataruuissa, mutta alakerran isännältä onnistuu myös kanifileen grillaus. Tässä näkymiä viime viikonlopulta.

Marinadin ainekset:

rypsiöljyä
soijakastiketta
paprikajauhoa
punaviinietikkaa
tulista chilikastiketta
valkosipulimurskaa
mustapippuria

Joskus grillimestari laittaa marinadiin myös hieman hienoa sokeria.
Mittasuhteet jokainen kokeilkoon maun mukaan.

Koska fileistä tippuu öljyistä marinadia hiillokselle, grillimestari vahtii sitä silmä tarkkana ja suihkepullo kourassa. Oikein mitoitetuilla vesisuihkuilla sammutetaan liiat liekehdinnät. Miellyttävä savuaromi tarttuu kanifileen pintaan.

Kysyin kerran kaupassa, mitä eroa on tavallisella ja wanhanajan savusiialla. Wanhanaikaisen savustamisessa on kuulemma käytetty oikeaa savua!

Grillatut fileet ovat menossa vetäytymään. Alakulhossa on kuumaa vettä, joka nakataan mäkeen. Fileet kulhoon ja lautanen päälle kanneksi. Tuossa grillin otsalla lihat pysyvät lämpiminä, kunnes koko ateria on valmis nautittavaksi.

Hiilloksen hieman asetuttua valmistetaan lisukkeet. Tässä paistetaan voissa suippokaalia. Se ei saa palaa! Suippokaali on kaaleista herkullisimpia, mausteeksi tarvitaan vain suolaa.

Paremmissa ravintoloissa on tapana tuoda nälkäisinä odottaville asiakkaille kokin tervehdys, kuin lupaus siitä mitä tuleman pitää. Näin on luonnollisesti myös meillä.

Kokin tervehdyksenä saatiin tällä kertaa jeeralla maustettua kanin sisäfilettä. Huomatkaa kirveellä veistetty coctailtikku! Voiko enää tämän tyylikkäämpää olla!

Illan viiletessä siirryimme sisätiloihin aterioimaan. File oli mureaa ja erittäin maukasta. Koska kani ei itsessään maistu miltään, ansio tästä kuuluu kokonaan taitavalle ja kokeneelle grillimestarille.

Jälkiruokasalaatin hallitsevana ainesosana näyttää olevan lehtikaali. Se on tällä hetkellä asuntoyhtiössämme suuressa suosiossa. Mutta on tuossa myös mangoldin lehteä ja jäävuorisalaattiakin ynnä sekalaisia kasvimaalta löytyneitä salaatinlehtiä, jotka eivät olleet vielä älynneet syksyn tulleen. Lisäksi on heitetty joukkoon muutamia yrttejä, maustesamettikukan terälehtiä ja kurpitsansiemeniä sekä luomufetaa. Sanotaan, että kätevä emäntä pystyy rakentamaan salaatin ja riidan ihan mistä vain.

Meidän ateriallamme vallitsi kuitenkin ystävällinen, suorastaan harras tunnelma. Hyvä ruoka kohottaa mielialaa ihmeellisellä tavalla!