tiistai 13. kesäkuuta 2017

Miltä se näyttää, kun ei enää jaksa

kasvun ihme

Päällepäin minusta ei huomaa juuri mitään. Kun olen ihmisten ilmoilla, näytän reippaalta. No, joskus näytän väsyneeltä, mutta kukapa ei. Sinä et näe minua ihmisten-ilmoilla-päivää seuraavana päivänä, jolloin pysyttelen enimmäkseen vuoteessa tärisemässä. Ehkä tämä vaiva on krooninen väsymysoireyhtymä, ehkä joku muu. Minulle ei nimellä sinänsä ole väliä, mutta eläkevakuutusyhtiölle on. Jos ei lääkäri keksi tälle sellaista nimeä, joka kelpaa heille, minua ei vaivaa mikään ja olen täysin työkykyinen.



Kasvun ihme voi näyttää myös tältä.

Kaikki riippuu näkökulmasta.



ryytimaa




Ryytimaaprojekti jäi kesken.

Ehkä rupean itse varovaisemmaksi arvioimaan muiden ihmisten olotilaa. Ei voi tietää, minkä kanssa kukakin kamppailee. Kaikki ei näy päälle.



Ei tarvitse laskea: yhdeksän kieltosanaa (nyt kymmenen). Joskus voi olla hieman kielteinen olo.


27 kommenttia:

  1. Tämä on luultavasti tyhmin mahdollinen kommentti tyhmimpään mahdolliseen aikaan. Mutta nokkoset ovat ravinteikkaampia kasveja kuin mikään muu, mitä ryytimaassasi voisi kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ainoastaan ryytimaassa! Ne valloittavat koko pihan!

      Poista
    2. Kuvan nokkosista näkee lisäksi, että en ole kerännyt satoa tästä puskasta. Siementävät kohta. Nokkosen siemenethän ovat oikein terveellisiä myös, mutta parempia suussa kuin maassa.

      Poista
  2. Minä en voi ymmärtää, miten nykyajan lääketiede, joka on olevinaan niin kehittynyttä, ei löydä syytä olotilaasi. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, en minä kuvittelekaan, että lääketiede saisi selville syytä tai parannuskeinoa! Ei se niin edistynyttä ole kuin luullaan. Minulle riittäisi nimi, jonka eläkevakuutusyhtiö hyväksyy.

      Poista
  3. Vaikka diagnoosinkin löytyminen on vielä kesken ja moni muukin asia keskeneräinen, niin sinä saat olla juuri tuollaisena rakastettu ja hyväksytty. Aina ei tarvitse olla tehokas ja yrittää jaksaa esittää pirteätä. Eikä kaikki tosiaankaan aina näy päälle. Voimia sinulle sinne sängyn pohjallekin!

    VastaaPoista
  4. Luin viime viikolla oman kylän sivustolta keskustelua invapysäköintipaikkojen käytöstä. Joku oli mennyt arvostelemaan invapaikalle pysäköinyttä siitä, ettei tämä ollut riittävän invalidin näköinen, eikä siis oikeutettu paikalle autoaan jättämään. Vaikka henkilöllä oli asianmukainen invapysäköintilupa. Vammaisten asioita paljon selvittäneenä tiedän, että invapysäköintilupa on äärimmäisen vaikea saada ja kriteerit on tiukat. Invatunnuksen saaneella on syy pysäköintilupaansa, vaikka se ei päälle näkyisikään.
    Edellinen ei nyt suoraan vastaa sinun tilannettasi, mutta vaikea kenenkään on toisen ihmisen tilanteesta mitään asioita paremmin tietämättä sanoa. Ihmettelen kovasti esimerkiksi vakuutuslääkäritoimintaa, kun he potilasta näkemättä antavat omia lausuntojaan, jotka saattavat olla täysin päinvastaisia useiden muiden potilasta hoitaneiden lääkäreiden kanssa.
    Toivottavasti tilanteesi selviää pian. Epätietoisuudessa eläminen on viheliäistä ja kuluttaa niitä vähäisiäkin voimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between!

      Tuo invapysäköintiasia vastaa tätä tilannetta minusta oikein hyvin. Olen myös törmännyt päivittelyyn, että henkilö on olevinaan muka sairausvapaalla, ja kuitenkin hänet on nähty kaupassa! (Sairaat eivät syö.) Moni selkävikainen saa lintsarin maineen, jos hänet havaitaan kävelyllä, vaikka juuri se voi olla päivän ainoa suht kivuton hetki ja lisäksi lääkärin määräämää kuntoutusta.

      Kuvittelen tietysti, että minuakin haukutaan laiskuriksi selän takana, koska muistan itse suhtautuneeni epäuskoisesti moniin sairauksiin, joista ihmiset väittävät kärsivänsä, ainakin mielessäni ja joskus kyllä ääneenkin, pakko häpeissäni tunnustaa. Toisten tuomitseminen asiaa paremmin tuntematta tuntuu olevan nykyaikana hyvin helppoa, mutta kyllä sellaista on tapahtunut jo ennen someakin, koskapa on olemassa ihan sananlaskukin tutkimisesta ja hutkimisesta.

      Poista
  5. Niin totta tuo, että päällepäin ei ihmisen olotilaa aina voi tietää. Tämä masennuskaan ei näy, minähän vaikutan ihan terveeltä kun ihmiset näkevät. Selittelemistä en harrasta, eivät tuttavat mitään huomaa. Pari läheistä tietää.

    Voi kunpa sinun väsymykseesi löytyisi selvyys ja apua. Mutta kovin vähäistä on tietämys terveydenhuollossa, jos ei ole jalka poikki tms.

    Muistan sinua aina kun meillä grillataan ruokaa muurinpohjapannulla ulkokeittiössä, tiedät varmaan miksi 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Cara!

      Ihminen on monimutkainen kokonaisuus, ei siitä lääketiede (vielä) paljoakaan ymmärrä. Eikä yksittäinen kohdalle osuva lääkäri tiedä/muista edes kaikkea sitä, mitä tiede on saanut selville.

      Poista
  6. Joo eihän ne kaikki näy, ja kaiken maailman lintsarit tekee sen, että sairaaksi ei uskota, jos se ei näy. Esimerkiksi selkävaivoja teeskentelevät vie uskottavuuden niiltäkin, joilla oikeasti on selkä kipeä.
    Mutta olishan se hyvä, että sulle löytyis diagnoosi. Ei tuommoinen elämä ole mistään kotoisin.

    Mie oottelen täällä ritarinkannusten itämistä omien nokkosieni keskellä, ja ajattelen sinua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, RH! Muutaman vuoden vanha ritarinkannus nousee täällä mahtavana puskana tuolta voikukkien joukosta. Sitä ei nujerra mikään.

      Poista
  7. Olen niin pahoillani. Kuten sanoit, kaikki ei näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Zirpukka. Jokaisella meillä lienee omat näkymättömät juttumme kannettavina. Siksi harjoittelen nyt armeliasta suhtautumista kaikenmaailman lintsareihin ja tekosairaisiin. Kukapa ehjä olisi.

      Poista
  8. Ihminen, joka on loppu, joka ei jaksa, osaa peittää sen hyvin seurassa....ja jopa läheisiltään hetken, kunnes lopullinen romahdus tulee. Tuon kaiken tiedän kokemuksesta.
    Onneksi minun vaivalle keksittiin nimi ja olen nyt työkyvyttömyyseläkkeellä.

    VastaaPoista
  9. Minulla on joskus alavireisyyden päiviä, kun ei kättään jaksaisi nostaa, tuijottelee vain sohvalla voimattomana kattoa.
    Siksi voin ajatella ehkä ymmärtäväni sinun väsymystäsi, joka varmasti on vielä kertoimeltaan suuresti valtavampi.
    Puutarhasi näyttää juuri siltä, kuin minun kotiympäristöni noina apatian päivinäni.
    Luonto ottaa nopeasti ohjat, jos puutarhuri ei jaksa.
    Löytyisipä se diagnoosi sairaudellesi pian, sinun ja sen eläkevakuutusyhtiönkin takia.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Sisältä kotoa en nyt ehkä julkaise kuvia, mutta voit kuvitella. Sen suhteen on jotenkin helpompi luovuttaa kuin puutarhan.

      Poista
  10. Me Beiben kanssa monesti mietitään, että minkä ihmeen takia me raadetaan täällä ja yritetään pitää paikkoja kunnossa. Jonain päivänä me ei enään jakseta tai pystytä ja kaikki on ollut turhaa. Vai onko ollut sittenkään? Vaikka luonto ottaa raivatut alueet takaisin haltuunsa, kyllähän se on antanut ja antaa edelleen!

    Voimia sinulle ja on todella kivaa kuulla sinun kuulumisiasi, jaksamisesi puitteissa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, marketta! Puutarhassa raataminenhan on terapiaa! Joissain oikein edistyksellisissä vanhainkodeissa saa sellaista.

      Tärkeää ei tässä elämässä ole kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole niin kovin tärkeää.

      Poista
  11. Ihan itsekkäästi toivon sinulle voimia, jaksamista ja diagnoosia. Viimeksi mainitun tarvitset, kaksi ekaa sinullekin hyviä - ja minulle, että saisin edelleen seurata juttujasi. Niin mahtavia!

    VastaaPoista
  12. Mä en ihmettele ollenkaan, että olet väsynyt. Sulla on rankkoja aikoja takana, jotka varmasti vaikuttavat vielä nyt. Mun mielestä sulle kuuluu selvästi nyt lepoaikaa ja lupa siihen. Ei ihmisen kuulu aina vaan jaksaa. Mutta miten sen saisi viranomaisille menemään perille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kuka haluaa maksaa siitä että lepäilen vain kotona?

      Poista
  13. Kiitos vielä kaikille ihanista kommenteistanne, jotka ovat piristäneet minua suuresti!

    VastaaPoista
  14. casino-on-line-casino-no deposit bonus codes
    casino-on-line-casino-no deposit bonus 삼척 출장안마 codes. 부산광역 출장안마 Get 강원도 출장샵 free spins no 광주 출장샵 deposit bonus codes and welcome offers at 의정부 출장안마 casino-on-line-casino-no-deposit-bonus-codes.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...