tiistai 16. elokuuta 2016

Viimeisin voimin


Rakas hyvä tienvierusomenapuumme on päättämäisillään maallisen vaelluksensa. Viime talvi kävi liian koville: ankara pakkanen ilman suojaavaa lumipeitettä. Mutta viimeisillä voimillaan puu valmistaa meille vielä yhden sadon.




Muuten ei näytä hyvältä.




Toiselta puolen tonttia, pelto-ojan varrelta, kuoli myös yksi omenapuu. Tämä ja seuraavat pakkasvauriokuvat on otettu jo alkukesästä.




Hevoskastanjasta paleltui latva.




Koivusta kuoli alapuoli.




Neilikkaruususta jäi henkiin jokunen varsi.




Muuten yleisnäkymä pihassa on rehevä ja sadosta näyttää tulevan yltäkylläinen.




Naapuritkin ovat sen jo huomanneet....



17 kommenttia:

  1. Tuo alimman on kuva on ihana. Kuin jostain 1800-luvun puutarhasta elukoineen.

    Jäähän siitä omppupuusta vielä runko, varsin koristeellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vapaana kuljeskelevat kanat tuovat pihaan tunnelmaa. Onneksi on näitä villikanoja nyt kun en jaksa hoitaa kesympiä. Omenapuusta saa myös hyviä halkoja. Nuo eivät ole kumpikaan kovin näkyvällä paikalla.

      Poista
  2. Teillä on silti upean rehevä puutarha, vaikka muutama puu onkin kuollut. Ja nuo puutarhan asukkaat, ei kun siis naapurit ovat oikein sympaattisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja omppupuitakin on vielä runsaasti. Toivon, että naapureista tulee taas talveksi tämän pihan asukkaita, heistä on paljon seuraa ja huvia.

      Poista
  3. Omppupuun runko on kaunis..sopisko jokin köynnös siihen kiemurtelemaan..
    Hevoskastajan kävi samoin täällä..nyt pohdin katkaisenko kuolleen latvuksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isokierto jo yrittelee. Voi olla silti, että jossain vaiheessa päätyvät klapeiksi. Omenapuulla on hyvä lämpöarvo.

      Nyt varmaan olisi oikea aika pätkäistä se hevoskastanja! Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Jotenkin kamalan hellyttävää omenapuulta, tehdä vielä satoa tuossa tilassa! Meillä on yksi omenapuu tehnyt hidasta kuolemaa jo vuosia, puolet siitä on revennyt jo aikoja sitten, mutta vielä sinnittelee ja ne keloutumattomat oksat vaan tekee punaisia omppuja. Toin joskus metsästä (ilmeisesti tältä pihalta ammonin karannutta) humalaköynnöstä sen juurelle, että voi sitten kasvaa siinä kuolleessa puussa, mutta puu oli eri mieltä kuolemisensa suhteen.
    Kaikenlaista pakkanen viime talvena tältä pihalta vei, mutta onneksi hevoskastanja säilyi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myös runsaasti erilaisia puolikkaita, lahoja ja jopa kaatuneita omenapuita, jotka eivät ole ollenkaan kuolleita mielestään. Meidän piha on sellainen, että täällä saa kukoistaa rauhassa vaikka ei olisikaan ihan norminmukainen tai täysissä voimissaan.

      Ehkä on kasveille yleisemminkin tyypillistä, että koitetaan viimeisillä voimilla vielä lähettää siemeniä maailmalle?

      Poista
    2. Tuollainen pitäisi ihmistenkin maailman olla!!!

      Poista
  5. Viime talvi oli tosi kova kasveille. Meilläkin hevoskastanja ja jalava kärsivät siitä pahasti.

    Mahtava tuo alakuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä kana parantaa maiseman kuin maiseman :)

      Poista
  6. En ole puiden psykologian tuntija, mutta ajattelen, että jos elämäni puuna olisi päättymässä, en välttämättä haluaisi, että karsittua runkoani käytettäisiin jonkun kasvin kiipeilytukena. Siis karsittuna, nimenomaan! Jos olisin kasvanut metsässä, ja koko jäämistöni tulisi luonnon uusiokäyttöön, köynnösten kiipeilypuuna, tikkojen ja muiden otusten pesinä, toukkien ruokana, se olisi ihan OK!


    Mielelläni rupeaisin polttopuuksi. Myös suostuisin siihen, että puuaineksestani veisteltäisiin käyttöesineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lahopuu olisi varmaan erilaisille otuksille hyväksi tässä pihassakin, mutta omenapuu on niin kovaa ettei siihen ihan äkkiä tule tikankoloa. Ehkä lukuisat risukasat riittävät palvelemaan puunsyöjähyönteisiä. Linnuille täytyy sitten vain ripustella pönttöjä, ja tikka etsiköön kolopuunsa muualta. Omenapuu haisee veistettäessä pahalta, vaikkakin poltettaessa hyvältä. Mutta ehkä näistä silti jotain tarvekalujakin syntyy.

      Poista
  7. Aika sinnikäs omenapuu, kun vielä viimeisillä voimillaan pukkaa hedelmää. Minustakin alakuva on kerrassaan mainio. Portit on auki ja kanat ryntäävät mehukkaille apajille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, puuttuu vain portit. Fasaanit tulevat milloin heille sopii!

      Poista
  8. Mulla hevoskastanja kuoli myös, mutta juuresta pukkaa uutta. (tosin se on tehnyt niin jo monta vuotta istutuksensa jälkeen...) Samoin neilikkaruusut otti osumaa, hortensia kuoletti maanpäälliset osat, mutta juuresta pukkaa uutta. Luulin viime vuonna, että yks omenapuu on heittämässä henkensä ja istutin juurelle suomenköynnösruusun. Nyt se onkin tänä vuonna vehreämpi, mutta vierustoveri näyttää kehnommalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elävässä omenapuussa voi myös hyvin luikerrella köynnöskasvi, meilläkin kiipeää koristeomenapuussa isokukkainen kärhö. Ehkä minäkään en kiirehdi kaatamaan näitä vielä, eihän sitä koskaan tiedä. Mutta tuo koivu täytynee harmi kyllä lähiaikoina kaadattaa; vallitsevalla tuulensuunnalla se rysähtää omin neuvoin kaatuessaan naapurin saunan päälle.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...