sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kukkorekisteri (osa 2) ja metodi

No niin, lopultakin odotuksesi palkitaan ja pääset näkemään fasaanikukkojemme parhaimmiston. Jatketaan siitä mihin jäätiin! Neljäs sija:



Pate Pätkäkulma on uusi tulokas täällä. Muu porukka oli koossa jo kesän vaihtuessa syksyksi, mutta Patesta on ensimmäinen havainto vasta tammikuun puolesta välistä. Pate ohitti heti useimmat kukot arvojärjestyksessä ja yritti uhitella Pauluksellekin, mutta Paulus ajoi hänet puuhun. Siihen tyssäsi Paten sosiaalinen nousu.

Joskus kukkojen tunnistaminen käy jopa helpommin epätarkoista kuvista. Esimerkiksi tuo Paten lyhyt mutta selkeä kulmakarva on sellainen tuntomerkki. Tarkassa lähikuvassa voi olla liikaa yksityiskohtia, jotka vain häiritsevät suurten linjojen tulkintaa. Etenkin, kun kaulan asennosta ja tuulen suunnasta riippuen kaulukset saattavat näyttää hyvinkin erilaisilta eri hetkinä.




Tässä on Paulus. Hänellä on omaleimainen kaulus. Mutta Paulustakaan ei ole nyt ihan viime viikkoina paljon näkynyt. Ehkä hän on arvellut, että hänessä olisi ainesta oman reviirinsä ykköskukoksi - mutta ei kilpailemaan tästä noiden kovempien jätkien kanssa. Toivotamme Paulukselle onnea, jos hän on siirtynyt naapuriin. Muitakin selityksiä katoamiselle toki voi keksiä tässä raadollisessa maailmassa.



2 oikealta

2 vasemmalta

Toisena arvojärjestyksessä on Kakkonen. Häntä ei voi oikeastaan sekoittaa kehenkään muuhun kuin Eikkaan. Eikä Eikkaankaan, kun katsoo tarkemmin. Monesti se tarkemminkatsominen onnistuu vasta valokuvasta.



Ukko edestä

Ukko takaa / vasemmalta

Ukko oikealta

Pihan kuningas on Ukko. Kaulus on sivuilta leveä, edestä hivenen auki ja takaa ohut mutta kiinni. Kulmakarvaa vain viitteellisesti. Ukon ei tarvitse uhkailla ketään, muut väistävät ilmankin. Käytöksen perusteella kuvittelen, että Ukko ja Kakkonen ovat vanhempia äijiä, loput ainakin enimmäkseen viime kesän poikasia.



Ukko 21.3.

Viimeisimmissä kuvissa Ukolla näkyy jo keväänpunainen naama. Muut kukot eivät ole vaihtaneet kevätkuosiin. Mitä pitemmälle kevät edistyy, sitä enemmän Ukko alkaa muistuttaa viimevuotista pihan valtiasta Paksua. Saattaapa hyvinkin olla sama kukko. Paksu-Ukko?





Fasaanien tarkkailussa minulla on ollut verrattomana apuna tämä hieno muistikirja, jonka olen saanut lahjaksi Ryötönperän Saaralta. Sinne minä suhertelen, mitä on tullut kuvattua: "Yläruokinnalla 10.15 Pate ja Urmas(?) yhdessä liikkeellä syvässä hangessa, Urmas väistää kuitenkin tolpalla Patea." Joskus joudun kirjoittamaan vain Joku ja Kuka, tarkempi tunnistus tapahtuu siinä vaiheessa kun siirrän kuvia koneelle.

Muistiinpanoja tarvitaan välttämättä, kun tapahtumat etenevät vauhdikkaasti, kukkoja on useita ja aina joku on tulossa ja menossa ja uhkaamassa ja väistämässä. Näin:






Mitä kaikkea siinä mahtoikaan tapahtua! Ja kuka sanoi kenelle mitä!



18 kommenttia:

  1. Voi että teillä on vilkasta! Meiltä on fasaanit lähes tyystin kadonneet, hyvin satunnaisesti näkyy yksittäiset jäljet. Kukko on maisemissa, koska ääni kuului yhtenä aamuna. Kanasista sitten en tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä vilkkaus loppuu ihan kohtsillään kun kukot alkavat puolustaa reviiriään. Sitten jää yksi äijä, ja ehkä jotain nuorisoa luikkii maha maata viistäen joskus äkkiä pihan läpi.

      Poista
  2. Haastavaa toimintaa noitten seuraaminen. Olet suorastaan fasaaniasiantuntija. Ukko on kyllä ykkössijan ansainnut, komealla ulkonäöllään ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh :)

      Ukko käveleekin sillälailla leuhkasti rinta pystyssä. Mutta nyt hän on kateissa! Kakkonen rulettaa pihassa. Elämme jännittäviä aikoja. Kuinka käyneekään.

      Poista
  3. Meillä viihtyy enää äijät, ei kai ne tyttelit lähteneet jo pesiä katsomaan?! Ei oo viikkoon juuri näkynyt. Pikkuvarpusetkin silleen tekivät ihan meidän keittiön ikkunan alla. :) Kevättä on rinnassa linnuilla. Hieno tuo sun muistikirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne aika aikaisin alkaa pesiä katsella, mutta ei ne vielä jää sinne makaamaan. En usko ainakaan. Saitko kuvan pikkuvarpusista? Et ole julkaissut kumminkaan ;)

      Muistikirja on ihan ehdoton.

      Poista
  4. Että niillä osaakin olla tuommoiset erot KAULUKSISSA! Kanasena ihastuisin varmasti Ukkoon, ihan kauluksen takia. Aika sitten tietysti näyttäisi onko siinä muutakin kivaa kuin kaulus!

    Mikä se olikaan, mitä ei ollut "karvoihin katsominen"?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös se ollut koira. Kotonaan kuningaskin on koira.

      Poista
    2. Vai oliks se niin, että kotonaan on koirakin kuningas?!!!

      Poista
    3. No mutta sehän toimii molemmin päin, kodista riippuen ;D

      Poista
  5. Beautiful birds and gorgeous photos !!
    I hope you had a Happy Easter !!

    VastaaPoista
  6. Fantastic photos pheasant! We can see that the birds really often visit the bird feeder from you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Marta! I take almost all my bird photos through a window. Birds like this garden.

      Poista
  7. Hienot kuvat!

    Tulikin kuvista ja tekstistä mieleeni, että pitääkin olla kiitollinen, ettei pomo ole ajanut minua puuhun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi!

      Tosiaan, ei sitä aina edes huomaa mistä kaikesta voisi olla kiitollinen!

      Poista
  8. On teillä elämää siellä - kiitos raporteista! Hienoa, että muistikirja on käytössä. Itse asiassa minulla on juuri todellakin nyt jalassa ne villasukat (sain Rautalinnulta), joiden ansiosta laitoin sinulle postiin sen muistikirjan. Onpa kätevää tämä! Yhtään ei muuten haitannut K16-kuvatkaan, luonto on luonto ja sun raportit aina antoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saara! Ja vielä kiitos muistikirjasta; kuten huomaat, raportoinnista ei tulisi mitään ilman sitä. Ainakaan niin kauan kuin en siirry videoihin, joista voisi jälkeenpäin tarkistaa, kuka juoksi mihinkin suuntaan ja ketä karkuun.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...