torstai 3. syyskuuta 2015

Tuijan kävyt ja viherpeippoparvi

Tuijat kukkivat keväällä. Nyt alkavat kävyt pullistua, ensin kellertävinä ja sitten ruskistuen.


Kävyt ovat pieniä, sentin mittaisia, ja niitä on tiheässä. Puutarhapalstoilla käpyjä pidetään ongelmana. Kuinka saisi tuijasta kaikki kävyt irti, kun ovat niin rumia ja ruskeita? Meilläpä on tähänkin tietysti ratkaisu.



Syystä taikka toisesta pihassa on pyörinyt jo pitemmän aikaa iso viherpeippoparvi. Ei tällaistakaan ole nähty menneinä kesinä. Räkätit hävinneet, viherpeipot tulleet tilalle? Saattaa joukossa lennellä se järripeippokin, joka heinäkuun kylmillä säillä koitti vielä viritellä kevätlauluaan. Yleensä se kai pesii Lapissa. Keväällä.


Tavallisesti viherpeipot ilmestyvät meillä talvisin lintulaudalle. Nyt ne ovat tsilililittäneet tässä elokuun. Ehkä nämä yksilöt aikovat vielä muuttaa etelämmäksi talvehtimaan? Kuulemma jotkut lentävät aina Ranskaan asti, ja olen minä nähnyt ja kuullut viherpeippoja Kreikassakin, vaikka ne eivät varmaan sitten viitsi vaivautua tänne asti pesimään.


Nyt niitä on täällä aivan pilvinä. Jykevästä nokasta viherpeipon tunnistaa siementen syöjäksi. Tuollaisella työkalulla ei ole konstikaan vääntää tuijankäpyjä irti oksasta ja rouskutella niitä suihinsa.


Onhan sekin mukavaa, että vuodet eivät ole veljeksiä. Aina on jotain uutta ihmeteltävää.



14 kommenttia:

  1. Enää tiennytkään, että tuijan kävyt ovat ongelma. Joinain vuosina niitä on enemmän ja sitten taas vähemmän. Jonnekin ne aina häviävät. Meillä ei ole näkynyt viherpeippoja, mutta mielelläni niiden touhuja seuraisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tämä oli uutta, mutta törmäsin jollain puutarhasivustolla useisiin kirjoituksiin, joissa koitettiin ratkaista tätä hirveää kauneusvirhettä. Sanoisin, että onnekas se, jonka ongelmat ovat tuollaisia.

      Poista
  2. Pitääpä seurailla lähistön tuijia olisi täälläkin viherpeippoja jo. Kyllä jotkut tekevät itselleen ongelmia näköjään vaikka mistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä on kyllä joku häiriö (siis viherpeipoilla, ei puutarhaongelmaisilla), kun ovat olleet tässä jo kauan ja todella runsaslukuisina.

      Poista
  3. No niinpä!
    Tuija on tykännyt ainakin kesästä, kun on noin paljon käpyjä tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai ehkä meidän tuijat tekevät kuolemaa ja koittavat varmistaa suvunjatkamisen.

      Poista
  4. Minusta Tuija kävyt on ihania mutta lintuja en niissä ole huomannut..

    VastaaPoista
  5. Voi ihme miten ihania lintuja ja kauniita tuijan kuvia !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Rita A! Kävin myös vastavierailulla; kiintoisaa ja hauskaa.

      Poista
  6. Meillä noita käpyjä kartiotuijassa riittää ihan haitaksi asti kun ovat vallanneet jopa 30% kasvustosta ja näyttävät nyt aivan ruskeilta.Kysynkin asiantuntijoilta että onko niistä haittaa ja ovatko vaaraksi kasvunjatkoa ajatellen.Viherpeippoja ei ole näkynyt.

    VastaaPoista
  7. Minä olisin halunnut kävyt talteen ja halunnut kokeilla onnistuuko niistä itse kasvattamaan tulijaa mut olivat taas ruskeita kun kävin katsomassa...

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...