Lopetan

Kaninkasvatus on mukava harrastus. Kaneista ei ole paljon vaivaa verrattuna moniin muihin tuotantoeläimiin. Kanit eivät metelöi eivätkä haise, ja niitä voi kasvattaa ekologisesti omalla takapihalla, oman takapihan rikkaruohoilla. Ellei ole omaa peltoa, lisäksi tarvitaan vain vähän ostoheinää. Kaninliha on vähärasvaista ja -kolesterolista, vaaleaa ja miedon makuista. Minulle on myös tärkeää, että syömäni eläimet ovat saaneet mahdollisimman hyvän elämän ja kuoleman. Tästä pystyy parhaiten vastaamaan, kun kasvattaa eläimet itse.

Nyt aion kuitenkin lopettaa kaninkasvatuksen. Tuntemattomasta syystä olen edelleen epänormaalin väsynyt, vaikka kilpirauhasen vajaatoiminnat ja syövät on kaikki hoidettu ja vaikka nukun pitkiä (joskin katkonaisia) yöunia. Vuorokaudessa vietän entistä vähemmän tunteja pystyasennossa, nekin uupuneena, enkä ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisin.

Valitettavasti en voi itse valita, mitä teen ja mitä jätän tekemättä. Töissä on pakko käydä. Kaikki harrastukset voi lopettaa.

Myin emokanit Mixin ja Maxin takaisin niiden kasvattajalle. Maxi oli kallis rotukani, josta olin maksanut hurjan hinnan: seitsemänkymppiä. Kasvattaja kävi itse hakemassa kanit meiltä ja sujauttaessaan seitsemänkymppiä käteeni sanoi: "Kiitos lainasta!" Tämä oli itse asiassa molemmille kannattava kauppa. Minulle jäivät paistikkaiksi Maxin poikaset, ja kasvattaja sai kaninsa takaisin taitavana, pesän rakentamista ja poikasten hoitoa harjoitelleena emona, parhaassa iässä.

Itse rakastin enemmän Mixiä, ja muutenkin uskon risteytyskanien ylivertaisuuteen. Mixi on erinomainen emokani, ja hän jatkaa nyt siinä työssä lapsuudenkodissaan. Mixin seitsemän pikku pupuliinia jäivät tänne jatkamaan kasvuaan. He joutuivat eroon emostaan vähän aikaisemmin kuin muuten olisi käynyt, mutta ei kuitenkaan niin aikaisin kuin villissä luonnossa.

Maxin yhdeksästä poikasesta tytöt jäivät kanilaan, pojat muuttivat jo vajaa kahdeksanviikkoisina ulkohäkkiin. Siirrettävistä ulkohäkeistä on enemmän juttua täällä. Ja nyt raportti ulos muutosta:

- Me ollaan näin pieniä pupusia ja ihan kolmestaan jouduttiin suureen maailmaan. Nypötänpä tässä uudessa paikassa ja ihmettelen. Tai sit...

 - ...vois vähän tutkia paikkoja tai...

- ...SINKOILLA, jiihaa!

Pikkupojat vaikuttivat tyytyväisiltä uuteen asumukseensa. Ehkä osa singahtelusta ja pukkihyppelystä johtui jännityksen purkamisesta, mutta kyllä se minusta näytti ihan riemuloikalta. Ja edelleen pitää välillä ottaa pienet hepulijuoksut ympäri häkkiä. Eri tavalla kuin sisällä kanilassa, vaikka siellä on paljon enemmän neliöitä.

- No tietty, saadaanhan me isoveljetkin vielä ainakin yksi sinkoiluhepuli päivässä! Se nyt vaan on kania.