Täydellinen hetki viinimarjapensaassa ynnä muita juttuja

Kykin viinimarjapensaassa, on melkein liian lämmin mutta ei ihan.

Marjat ovat niin kypsiä että putoilevat itsestään. Täytyy siis poimia verkalleen ja varovasti. Olisihan tämäkin tietysti pitänyt tehdä jo ajat sitten. Mutta pari helleviikkoa on antanut mukavasti lisää sokereita marjoihin. Hyvä, että sadonkorjuu jäi näin myöhään.

Kanat rääpättävät tarhassaan verkkoaidan takana. En päästä niitä osallistumaan marjanpoimintaan, vaikka olisivat vapaaehtoisia hommaan. Mutta kun poimin hyvät, pulleat ja mehukkaat marjat isoon saaviin, poimin samalla auringon rusinoittamat tai muuten kakkoslaatuiset pienempään kippoon kanoille. Sekä muutaman lehtokotilon. Välillä nousen venyttelemään selkääni ja heitän herkut pitkin poikin tarhaa.

Olen melko varma, että kanat pitävät tuollaista vaativanruikuttavaa ääntä vain silloin, kun minä liikun pihassa. Vaikka mistäs sen niin tarkalleen voi tietää. Voisiko kana olla niin viisas, että yrittää kommunikoida minun kanssani lajienvälisen kuilun yli? Että se yrittää äänellään saada minut ymmärtämään ja toimimaan niin kuin se haluaa?

Kanoilla on kylläkin omat marjapuunsa, mutta jostain syystä tarhan sisäpuolelta ei saa niin herkullista satoa kuin ulkopuolelta.

Kurjet huutaa roilottavat pellolla. Äänestä tulee samalla tavalla haikea olo kuin seuraisi, miten rakas ihminen iloissaan ja innoissaan pakkaa lähteäkseen talveksi opiskelemaan ulkomaille. Tuskin tulen jouluna, nähdään sitten ensi kesänä taas. Matkanteko on hienoa ja hinku maailmalle jännittää jo siipiä. Kohta on tankattu tarpeeksi ja on aika.

Räkättirastaamme ovat, hyvin pesittyään, hävinneet jäljettömiin. Siitä syystä meillä oli tänä vuonna saskatoonia riittävästi myös ihmisten maisteltavaksi. Tällaista ei ole ennen nähtykään. Normaalisti taivaan linnut syövät marjat jo raakileina.

Viinirypäle vaatii vielä lisää lämpimiä päiviä sinistyäkseen.

Sillä välin syömme muuta.

Mustikkaankin olen pari kertaa ehtinyt - tänä vuonna on ollut ehtimisestä nuusaa - ja metsässä olen törmännyt tällaiseen:

Ehkä metsään tulee mentyä vielä myöhemminkin syksyllä. Puolukka pysyy hyvänä ja vain paranee pakkasen ensi puraisusta.

Ja sitten on vielä sienet!

Oreganossa

Mäkimeirami kukkii, täkäläinen oregano. Sanovat että kreikanoreganossa on hienostuneempi maku. Tämä kuitenkin pärjää omillaan meillä Suomessa ja riistäytyy valloilleen pitkin pientareita. Pihassani suositaan itsekseen leviäviä kasveja, joita ei tarvitse kastella eikä suojella. Rikkaruohoja.

Oregano surisee ja humisee.

Ahkerilla työläisillä on tähän aikaan vuodesta jo repaleiset siivet. Mutta vielä ne jaksavat ja jopa hyräilevät töitä tehdessään.

Härkäpapuresepti

Perunamaalla kasvaa härkäpapua, koska niin on ollut tapana. Siellä se kukki kauniisti perunanvarsien välissä. Laihassa maassa siitä varmaan on hyötyä, koska se tuo perunoille typpeä. Meillä ei olisi niin väliksi, mutta eipä näköjään haittaakaan. Härkäpapua ei tarvitse tukea. Kuvan Kontu-lajike kasvoi meillä metrin mittaiseksi, ja sen varsi on tanakka.

Härkäpapu on nimestään huolimatta virna eli herneen sukua. Palot muistuttavat pulleita herneenpalkoja. Ne korjataan vihreinä, jos aiotaan syödä pavut saman tien. Jos tarkoitus on säilyttää pavut kuivaamalla, niiden annetaan tietysti kuivua ensin palossa.

Palko on korjuukypsä, kun siellä ei tunnu olevan ylimääräistä tilaa eli se ei mene läsään kun sitä puristaa sormilla. Härkäpapuvut ovat palossa hyvin pehmusteisiin pakattuina kuin arvokristallit laatikossaan. Siksi niitä ei mahdu yhteen palkoon ylettömästi, toisin kuin herneitä.

Pavun vaalea kuori on sitkeä ja mauton. Varsinainen aarre on sisällä.

Kuoriminen helpottuu huomattavasti, kun härkäpavut on keitetty. 15 minuuttia riittää, ei yhtään yli ettei mene mössöksi. Sinä aikana kuori rypistyy kuin pyykkärin sormet, ja sen voi nipistää irti, jolloin papu pullahtaa ulos.

Härkäpapu on ikivanha viljelykasvi, jota Suomessa on käytetty paitsi eläinten rehuksi myös ihmisravinnoksi jo muinaisaikoina. Välillä sen käyttö melkein unohtui, mutta viime vuosina on hoksattu korvata kallista (ja geenimuunneltua) ulkomaista rehusoijaa härkäpavulla. Härkäpavussa on proteiinia kolmisenkymmentä prosenttia (kuoritussa kananmunassa keskimäärin 36%)! Mutta miten sitä syödään?

Kaupasta saa härkäpapurouhetta ja -jauhoa, joista voi tehdä esimerkiksi kasvispihvejä. Kokonaiset tai rouhitut härkäpavut sopivat hyvin pataruokiin. Perinteinen rokka tulee tietysti myös mieleen. Tässä on vähän erilainen härkäpavusta tehty alkupala, johon tutustuin aikoinaan Madeiralla.

Valmista makusi mukainen vinaigrette hyvästä öljystä ja viinietikasta, esimerkiksi 1 osa viinietikkaa + 2 osaa öljyä. Lisää suolaa, valkosipulia, laakerinlehti, pippuria, mausteneilikkaa ja haluamiasi yrttejä. Purkita keitetyt ja kuoritut härkäpavut liemessä, anna maustua ainakin yhden yön yli ennen kuin tarjoilet. Säilyy jonkun aikaa jääkaapissa, paitsi että ei säily.

Lopun liemen voi käyttää salaatinkastikkeena.