Metsänhoitoa

Ajan usein erästä erityisen kaunista reittiä. Nytpä sen varrella oli tehty ns. metsänhoidollisia toimenpiteitä.

Onhan erittäin hyvä, että metsää hoidetaan. Ajatteles, että ennen kuin ihmiset oppivat hoitamaan metsää oikealla menetelmällä, kaikki metsät kuolivat ja lahosivat aina pystyyn. Ihmisen pitää siksi uudistaa metsää, koska metsä ei tule toimeen ilman ihmistä, vaan lakkaa tyystin olemasta.

Samalla hoituu suomalainen sielunmaisema.

Äijä tunnisti pallon

Metsässä taas, ja joku otus räpisteli ylitsemme. Alakerran isäntä oli houkutellut minut kävelylle, ja jalkinevalintaa pohtiessani hän oli vielä ollut sitä mieltä, että pysyttelisimme asfalttitiellä. Joopa joo. Hyvät kumisaappaani olivat kotona ja märät varpaani alkoivat hiljalleen kohmettua lenkkareissa, kun koitin sihtailla otusta kameralla. Otuksella pyöri pää vinhasti ympäri, mistä syystä nerokkaasti luokittelin sen jonkinasteiseksi pöllöksi.

- Eikös tuo liene Glaucidium passerinum, ehdotti alakerran isäntä. - Pygmy Owl, varpuspöllö. Ja olisiko vielä sanonut että sparvuggla.
- Aijjaa, sanoin minä. - Ei kyllä voi olla. Satun tietämään, että pöllöt lentää yöllä. On orava. Joko mennään.

Tuoni vei teinit

Murrosikä alkoi sitten. Kuka sellaista jaksaa katsella, laitettiin syylliset lahtipenkkiin ilman valitusoikeutta.

Kun kymmenenkin nuorison edustajaa jakaa asunnon keskenään, siinä ovat hyvät käytöstavat kullanarvoiset. Heti jos joku alkaa ruikkia pissaa ympäriinsä, nuuskia toisten hännänalusia häiritsevällä tavalla saati sitten nylkyttää edestä, takaa ja sivusta aina tilaisuuden tullen, tuo joku on syytä poistaa joukosta viivyttelemättä.

Meillä tällaiseen säädyttömään käytökseen syyllistyi yksi kohtuullisen kokoinen (siis sisaruksiinsa verrattuna) mutta lihakaniksi aivan vääränmallinen yksilö. Tuommoinen jäniksenmuotoinen laiheliini, pitkäraajainen, enimmäkseen käpälää ja korvia koko poika. Siis tyypillinen teini.

Jiihaa, pois alta, meitsi on kingi!

Eipä se oikeastaan haittaa, että nämä nulikat ovat vasta vähän päälle parikiloisia. Olen tottunut yli kolmekiloisiin paistikkaisiin, mutta ei pidä luutua asenteisiinsa. Kaksikiloisina ne Euroopan tehokasvatetut kanitkin menevät teuraaksi. Siitä massasta reilu puolet päätyy marketin lihatiskiin; on kilossakin hetkeksi syömistä. Ja syödäänhän niitä pienempiäkin eläimiä. Ahvenia, vaikka. Kaksikiloinen olisi jo melko mötkäle. Tai katkarapuja.

Laura muistutti, että katkarapuja on yleensä tarjolla koko läjä. Mutta niinhän näitä pupujakin on.

Pois täältä rötköttämästä, meitsi tulee ja merkkaa kaiken, edestä ja takaa, roiskis!

Mitäs hajuja? Ei kai kukaan haasta mua?

Kuka ruikkasi seinään? Aijoo, se olin minä.

Miten niin jalat kakassa? Eikä oo, kato vaikka!

No niinhän siinä kävi, että tuskin oli ensimmäinen murkkukingi poistettu nurkan taa, kun toinen alkoi vetää omaa showta. Hän pääsi sitten samaan kiikkuun. Nylkijä mainitsi, että kovin oli pakkautunut verta genitaalialueelle. Mikäs kumma tuo on, kun aivan rysän päältä napattiin.

Ja eikös tänään, pyhäinpäivän aattona, taas alkanut kuulua kanilasta kurnutusta, nylkytystä ja takaa-ajon tiimellystä. Kolmas sankari siellä esittelee vastalöytynyttä miehuuttaan! Hänet on luvattu muualle siitoskaniksi, joten edessä on matkailua pitemmällekin kuin ihan tuohon nurkan taakse.

Sikäli tämä kaninkasvatus on näppärämpää kuin sanokaamme vaikka opettajan homma. Kaverini on opettaja, kyllä tiedän että silläkin alalla joutuu katselemaan nuorison pullistelua. Rasittavien murrosiän merkkien ilmaantumiseen ei vain ole heillä yhtä helppoa lääkettä kuin meillä kaninkasvattajilla.

Ammatinvalintakysymys, sanon minä.

Mikael Agricolan mukaan Kekri (Käkri, Keyri eli Köyri) -niminen jumalolento lisäsi karjan hedelmällisyyttä. Siitäköhän tässä köyrimisessä onkin kyse. Hyvää pyhäinpäivää, taikka kekriä niille, jotka sitä viettävät!