Pikkutikka ynnä muuta

Lämmin syksy: kaneja on vielä pitkin pihaa yksitoista kappaletta (ja jääkaapissa muutama).

Olin menossa viemään herkkuja Mixin pojille, kun kuulin viereisestä omenapuusta rapinaa, joka ei lakannut, vaikka keskustelin pupujen kanssa siinä kahden metrin päässä. Pikkutikka! Kyllä se onkin pieni, ei yhtään viherpeippoa isompi. Se tutki omenapuun runkoa, etsi ruokaa joka kolosta kovalla tohinalla ja täysin minusta piittaamatta.

Koskaan, koskaan ei pidä lähteä pihalle ilman kameraa!

Kävelin sisälle hakemaan kameran ja palasin rauhallisesti pikkutikalle jutellen. Se ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Mutta eipä liioin pysähtynyt kuvattavaksi. Ei hetkeksikään.

Kuvasta saa ehkä vähän käsitystä tikan koosta. Omenapuu siis ei ole metrinen halkaisijaltaan!

Pikku tikka kävi läpi kaikki omenapuut ja siirtyi sitten naapurin puolelle jatkamaan. Toivottavasti se on tyytyväinen tutkimuksen tulokseen ja jää tänne pesimään. Meillä on kyllä lahoavaa puuta ja ihania ötököitä luvassa vuosiksi eteenpäin.

- Kaikkia hosuhäntiä sitä kuvataankin! Minä sentään pysyn paikallani ja poseeraan kauniisti. Saisi tarkan kuvan, jos kamera pysyisi kädessä.

No tosiaan kädet hieman tärisevät nykyään. Kameran automaattitarkennus ei pysy mukana vauhdissa. Mutta minkäs teet, jostain syystä lihasvoimat ovat välillä vähissä. Lääkäreillä on arveluja asiasta, konsultoidaan spesialisteja ja tehdään lisää kokeita. Jos kuitenkin löytyisi jotain sellaista, joka osataan parantaa. Katsotaan.

Tänään tunnen itseni energisemmäksi kuin aikoihin. Sain kolme viikkoa sairauslomaa, 2/3-palkalla. Juhlin sitä menemällä lähikaupungin hienoon huonekalukauppaan ja tilaamalla yli tonnin maksavan petauspatjan. Vietän nykyään puolet vuorokaudesta vuoteessa, joten on aiheellista panostaa siihen puoleen. Hinnasta päätellen petari on täytetty satakielen silmäripsillä ja päällystetty kehrätyllä platinalla. Johan on kumma, jos ei ala uni maistua!

Tässä vielä Mixin pojat pikkutikkaisten omenapuiden alla. Päivän gourmet-alkupalana oli palsternakan kuoria omalta kasvimaalta. Eikös rupeakin olemaan pojissa jo ihan mukavasti kokoa. Ovat saaneet kasvaa pitkään: melkein neljä kuukautta. Mikseivät ne joutaisi tuolla olemaan, näin leutona syksynä, kun sopu on säilynyt hyvänä. Tappelupukarit lähtevät aikaisemmin.

Jos on sellainen päivä, että jaksaa tehdä vain yhden asian, silloin hoidetaan kanit. Onko muulla niin väliä.

Tänään jaksoin kävellä postilaatikolle

Keittiöni ikkunasta aukeaa näkymä omenapuuhun. Joskus se on tuoksuva ja pörisevä kukkameri. Aina se on kaunis.

Näky voi vaikuttaa jostakusta lohduttomalta, harvenneet lehdet värittömiltä ja omenakin kitistyneeltä ja ryttyiseltä. Tarkemmin katsoen puu on viisaasti kerännyt viherhiukkasistaan typen talteen seuraavaa kevättä varten. Valmistelutyöt on kaikki tehty ja kevät nukkuu jo oksankärkien tiukoissa silmuissa.

Ruusuja sinulle, joka jaksat käydä täällä, vaikka päivitysväli on hieman päässyt venähtämään. Ruusut ovat samassa kunnossa kuin kirjoittaja ja jututkin, mutta sitä annetaan, mitä on, eikös.

Kanikuulumisia: muutamana yönä on ollut raikasta ja juomavesi on hileytynyt, mutta puput lämmittävät toisiaan ja viihtyvät hyvin. Kanihäkki kiinnostaa jostain syystä kovasti pieniä ja isompiakin lintuja.

Kuvassa aamupäivänokoset. Kun nokoset on otettu ja aurinko lämmittää kunnolla, on rymistelytuokion vuoro. Silloin juostaan ja hypellään sellaisella mäiskeellä, että fasaaniparvi ei uskalla pysähtyä tervehtimään vaan ohittaa häkin kiitolaukkaa.

Pihan äänimaisemaa täydentää nykyään viluinen läkkipillin viheltely. Talvilinnut ovat nyt kaikki täällä. Talvi saa tulla.

Lintujuttuja ja piilokuva

Naakat kolistelevat katolla, hakkaavat savupiipun kaltereita ja huutelevat hormiin. Ensi kevään parhaat paikat ovat menneet jo! Osa näyttää siltä, että aikoo istua valtaamallaan pesäpaikalla kevääseen asti. Mutta sitten tulee hauska leikkituuli, ja kohta koko parvi surffaa sillä villisti kiljuen. Ehtii siitä pesäkolosta tapella sitten kun sen aika on.

Räkätit ovat palanneet. Niille kelpaavat aroniat, omenat, luumut ja tyrnit. Joukossa on näkynyt yksi varsin valkeakin, mutta tämän parempaa kuvaa en ole vielä siitä saanut.

Viherpeipot kansoittavat edelleen pihaamme/-nsa. Tuijan kävyt ovat kypsyneet ja osa pudonnutkin. Kelpaa niitä natustella. Epäilemättä tuijassa hyörii muutakin porukkaa, mutta ne laulavat eri lauluja kuin keväällä, enkä tunnista niitä kaikkia äänestä. Kovasti siellä oksat heiluvat ja kuuluu merkillisiä viheltelyjä ja kurlutuksia.

Täällä pesinyt tikli näyttää myös vielä viihtyvän paikalla, ja mikäs on viihtyessä. On ruokaa, seuraa ja suojaa (lue: rikkakasveja ja ryteikköjä).

Fasaanikukot ovat viisastuneet ja alkaneet suvaita muukalaisia. Pihan läpi kulkee aikuisia kukkoja aivan sovussa. Nuoriso näyttää vielä muotopuolelta, mutta kevääseen mennessä heistäkin sukeutuu oikeita komistuksia.

Se piilokuva sitten. Tuossa on lintu, ja se katsoo sinua.  Katso takaisin. Mikä lintu?

Napsauta sininen kuva suuremmaksi, et sinä muuten siitä mitään näe. Toivottavasti on iso näyttö. Puhelimella tätä on turha katsoa.

Viimeiseksi vielä piilokuvan ratkaisu: