Puutarhurin maaliskuu

Nyt minä taas siteeraan ihan suoraan Karel Capekia. Minkäs sille voi, kun hän on sanonut asiat niin sattuvasti kuin saattaa. Miksi kirjoittaisin samasta asiasta lahjattomamman version, kun se on kerran kirjoitettu hyvin.

Jos puutarhurin maaliskuuta on kuvailtava totuuden ja vanhan kansan kokemusten mukaisesti, on erotettava huolellisesti ennen kaikkea kaksi seikkaa: A) mitä puutarhurin on tehtävä ja B) mitä hän todellisuudessa tekee, koska ei muuta voi.

A) Hän siis haluaa kiihkeästi ja itsepintaisesti, sehän on itsestään selvää: hän haluaa vain poistaa havut ja avata kasvit, kaivaa, lannoittaa, jankkuroida, mullata, muokata, möyhentää, harata, lanata, kastella, monistaa, tehdä pistokkaita, leikata, istuttaa, siirtää, sitoa, ruiskuttaa, lannoittaa lisää, kitkeä, lisätä, kylvää, puhdistaa, typistää, häätää varpuset ja rastaat, nuuhkia maata, kaivella ituja esiin sormin, riemuita kukkivista lumikelloista, pyyhkiä hikeä otsaltaan, suoristaa selkänsä, syödä kuin susi ja juoda kuin sieni, käydä nukkumaan lapion ja herätä kiurun kanssa, ylistää aurinkoa ja taivaan kosteutta, tunnustella kovia silmuja, hankkia kevään ensimmäiset känsät ja rakkulat ja elää kaiken kaikkiaan reilusti, keväisesti ja kuohkeasti puutarhurin tapaan.

B) Sen sijaan hän manaa, että maa on yhä tai taas jäässä, raivoaa kotona kuin häkkiin teljetty leijona, kun hänen puutarhansa peittyy lumeen, istuu takan ääressä nuhaisena, joutuu käymään hammaslääkärissä ja osallistumaan oikeuden istuntoihin, saa vieraakseen tädin, lapsenlapsen tai hiivatin isoäidin ja menettää yleensäkin päivän toisensa perään kaikenkarvaisten epäonnistumisten, kohtalon iskujen, juttujen ja vastoinkäymisten takia, jotka kuin piruuttaan hyökyvät päälle maaliskuussa; tiedättehän, että "maaliskuu on työteliäin kuukausi puutarhassa, kun se valmistellaan kevään tuloon".

Karel Capek: Puutarhurin Vuosi

kuva: Josef Capek,
 kirjassa Karel Capek: Puutarhurin vuosi (1929)

Ja sitten vielä tämä:

Kukkojen harvennusta: Ruupertti (K 16)

Tämä on fasaanikukko Ruupertin muistokirjoitus. Kerron hänen elämästään muutamin kuvin ja sanoin.

Lopussa Ruupertti siis kuolee. Jos arvelet tulevasi siitä surulliseksi etkä halua tulla, älä lue.

Ruupertti 14.6.2013 - 11.3.2014

Ruupertti kuoriutui puolipilvisenä kesäkuun päivänä poikueen viidentenä. Varhaislapsuutensa hän vietti emon siiven alla. Ruupertti lähti jo melko varhain pikku tutkimusretkille maistelemaan maailman antimia, vaikka ei ollutkaan sisarusparvessaan uhkarohkein eikä oikeastaan koskaan ensimmäisenä missään.

Tämä kuva todistaa, kuinka Ruupertti harjoitteli pienestä pitäen tien ylittämistä emon opastuksella. Voimme siis vapauttaa hänen emonsa kaikesta vastuusta sen suhteen, että sitten kuitenkin kävi niin kuin kävi.

Ruupertilla oli keskimäärin melko onnellinen lapsuus ja nuoruus. Joskus veljet kiusasivat ja myöhemmin äitikin alkoi nokkia, jos Ruupertti tuli liian lähelle, mutta sellaista se kukkopojan elämä on. Ruupertti joutui muutamiin läheltä piti -tilanteisiin, mutta selvisi aina sattuman kaupalla hengissä ja vahingoittumattomana. Ruokaa riitti ja lämmintä. Ihan hyvä kesä se oli, Ruupertin ainoa.

Ruupertista tuli murrosiässä ruma, mutta kenestäpä ei. Hänellä oli kuitenkin terveet varpaat ja aika luja nokka. Ruupertilla ei myöskään koskaan ollut kanakirppuja. Ja murrosikä meni sitten aikanaan ohi. Ruupertista tuli ihan nätti kukko, kunhan sai sulkansa järjestykseen.

Talvi oli onneksi lyhyt ja vähäluminen. Ruupertti sinnitteli hienosti ja nukkui kylmimmät yöt kuusen oksalla veljiensä vieressä. Alkutalvesta Ruupertti kasvatti itselleen komeat kulmakarvat. Isäkukollakaan ei ollut sellaisia (Ruupertin isä oli kuuluisa Kevätmieli). Ruupertin paino ei laskenut talven aikana juuri lainkaan suvun omistaman kaurakaivoksen ansiosta.

Kevätauringon alkaessa lämmittää Ruupertti tuli oudon rauhattomaksi. Veljet kävivät hermoille ja piha alkoi tuntua ahtaalta. Vaikka Ruupertti hätistettiin monesti kauemmas, hänestä tuli ylimielinen ja varomaton. Hän oli mielestään nähnyt jo maailmaa ja uskoi pärjäävänsä tilanteessa kuin tilanteessa. Sen Ruuperttikin sentään ymmärsi, että pihan söpöjen kanojen suhteen hänellä ei ollut mitään toiveita. Kanat eivät nähneet kuin Kevätmielen. Ruupertti ajatteli, että vielä hänenkin päivänsä koittaisi, jollei täällä niin jossain kaukana, missä kanoilla olisi parempi arvostelukyky.

Maaliskuisena maanantaiaamuna Ruupertti säntäsi oman ylivoimaisuutensa huumassa tien yli katsomatta oikeaan ja vasempaan ja vielä kerran oikeaan niin kuin emo oli neuvonut. Tiellä hän kohtasi samanlaisissa tunnelmissa kaahaavan nuoren ihmiskukon, jonka mielestä nopeusrajoitukset eivät koske hänenlaisiaan taitavia kuskeja. Tämä jäi Ruupertista.

Ruupertti ei jäänyt kitumaan vaan kuoli silmänräpäyksessä. Kuski ei pysähtynyt tarkistamaan asiaa.

Ruupertin viimeinen leposija on tien vieressä, missä kevään ensimmäinen voikukanlehti ponnistaa maasta. Mutta niin kuin jokainen meistä, hän jatkaa kiertokulkuaan tässä matoisessa maailmassa. Ketun, kissan ja naakan vatsassa hän antaa elämän voimaa ja lämpöä jäseniin. Hänestä on vielä iloa monelle.

Ruupertti eli vapaana ja kuoli nopeasti. Samaa voi toivottaa itsekullekin.

60-luvun lihapata

Kun ostaa luomulihaa, on kaupassa jotenkin sellainen olo, kuin olisi mennyt ajassa taaksepäin 50 vuotta. Usein en saa juuri sitä, mitä lähdin hakemaan; ostan sitä, mitä kaupassa sattuu olemaan, tai tulen toimeen ilman. Sikäli luomulihan ostaminen ei tule niin kovin paljon tehotuotettua kalliimmaksi, kun joka toisella kerralla joutuu poistumaan kaupasta tyhjin käsin.

50 vuotta sitten asiat olivat sikäli paremmin, että kaupassa sai palvelua. Eikä sen toteamiseksi, että tänään ei ole pekonia, tarvinnut kävellä kilometrisiä käytäviä.

Minusta on hienoa, että luomutuotteet saa perusmarketista, eikä tarvitse erikseen vääntäytyä johonkin kummalliseen ituhippikauppaan, jossa ei ole edes parkkipaikkaa. Itse kyllä tykkään erikoiskaupoista, mutta nyt ajattelenkin ns. tavallista kuluttajaa. Hänelle voi tulla mieleen kokeilla luomujauhelihaa, kun sitä nyt tuossa näkyy olevan, eikä ole pahan kallista. Mutta jos pitää erikseen lähteä toiseen liikkeeseen sen perässä, tämä ponnistus karsii muut kuin kiihkomielisimmät viherpiipertäjät ja gourmethifistelijät ostajien joukosta.

Enimmäkseen ostan kuitenkin lihat lihakaupasta tai suoraan tuottajalta. Ellen kasvata itse. Tuottajalta ostaessa joutuu yleensä hakemaan jättimäisen erän kerrallaan, ja sitten pakastin pullistelee. Samahan se tietysti on omien syysteurastusten jälkeen. Sikäli lihakauppa on helpompi vaihtoehto.

Mutta asiaan. Olen tänä talvena mielistynyt perinteiseen karjalanpaistiin, jossa on mausteena vain suolaa, ehkä pippuria ja laakerinlehtiä. Kuinka voi olla niin hyvää! Välillä taas piilotetaan kaninkoivet kookosmaitoon, inkivääriin, chiliin, jeeraan, kafferlimetin lehtiin ja tiesmihin, hyväähän sekin on. Mutta että ilman mausteita saa niin maukasta!

Nyt en kuitenkaan lihakaupastakaan saanut luomupossun kassleria ja luomunaudan rintaa. Sain possunkyljyksiä, joihin jätettiin alakerran isännän tilauksesta läskit paikalleen. Niitä grillataan tänään.

Maukkaimmat padat syntyvät ns. halvoista ruhonosista, mutta saa padan paististakin. Kaivoin viikolla pakastimesta kilon Bosgårdissa kasvaneen Charolais-naudan ulkopaistia ja eilen leikkelin sen palasiksi. Otin enimmät läskit parista kyljyksestä - ne kyljykset syön sitten itse, minä raukka kun en ymmärrä grillatun läskin päälle - ja tällä possunihralla ruskistin lihapaloja padassa. Lihojen väliin puolitin isoja sipuleita ja koloihin kaadoin pari kourallista valkosipulinkynsiä. Mitä läskeistä oli jäljellä, laitoin päällimmäiseksi, varistin joukkoon pari teelusikallista suolaa ja sitten lisäsin vettä niin paljon, että koko läjä peittyi.

Polttelin tulia puuhellassa. Piilotin padan uuniin ja samoilla tulilla tein lounaaksi munakkaan. Kun hella vaikutti kuumalta, jätin padan tekeytymään ja lähdin ulos hakkaamaan halkoja.

Tiedän kyllä, että pitäisi leikata omenapuut. Mutta pitää ne halotkin hakata.

Kun aurinko laski, tulin sisälle ja tein uudet tulet. Alakerran isäntä paistoi pannulla kasviksia lihapadan kaveriksi. Raivattiin pöydälle lautasen kokoiset tilat ja syötiin. Ei tämä nyt ihan paastonajan ruokaa ole. Nämä ovat niitä lihan iloja.

----------------------

Tervetuloa mukaan lukemaan Keskeneräistä blogia, Satu Kaarina!