sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Hyvä uutinen

Viikko sitten kanadalainen nuorimies ammuskeli quebeciläisessä moskeijassa. Kuusi rukoilemassa ollutta miestä kuoli ja yhdeksäntoista haavoittui. Nyt sitten se hyvä uutinen:

kuva: Michael Hudson / Diocese of Toronto
julkaistu The Guardianissa

Tämän viikon perjantairukouksien aikaan useat kanadalaiset moskeijat olivat saaneet ympärilleen ihmiskilven. Aloite "rauhanpiireihin" tuli rabbi Yael Splanskylta, ja niihin osallistui satoja ei-muslimeja. Kanadalaiset ovat nousseet osoittamaan monin tavoin tukeaan muslimiyhteisölleen ja vetoamaan kansakunnan yhtenäisyyden puolesta.

Rabbi Splansky sai idean rauhanpiireihin Oslon muslimeilta, jotka järjestivät samanlaisen turvavartion oslolaisten synagogien ympärille sapattirukousten ajaksi 2015, kun kahteen eurooppalaiseen synagogaan oli tehty terrori-isku.

Pahaa vastaan voi taistella vain hyvällä.




24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Eikös vaan! Ajattelin julkaista sen täällä massamediablogissani, kun muut isot tiedotusvälineet Suomessa eivät näköjään poimineet tätä uutista.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Joo, näitä voisi kyllä julkaista lehdessäkin enemmän.

      Poista
  3. Rauhaa ja toveruutta ystävät! Se on tärkeämpää kuin täällä pohjoisessa lintukodossamme tulee yleensä ajateltuakaan- mitään sellaistahan ei yleensä arvosta, jota on yltäkylläisesti. Sitten kun se järkkyy, huomaa, että ohoo, se onkin ihan suht tärkee asia tuokin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Puhdas vesi ja jokamiehenoikeudet ovat myös sellaisia asioita, joita alkaa arvostaa vasta muualla maailmassa. Ja hiljaisuus! Niin ja noi ihmisoikeudet. Ja suht korruptoitumaton oikeuslaitos. Ja...

      Poista
  4. Oho, onpa hieno homma! Harvemmin tuommoisesta kuuleekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kun nämä eivät ole uutisia! Koko ajanhan tällaista tapahtuu, mutta kun ei ylitä uutiskynnystä.

      Poista
  5. Tuohan on suorastaan sitä, että tehdään toiselle niinkuin toivottaisi itselle tehtävän. Ihan vaikka porukka harrastaa hiukan erilaista uskonnollista ajattelua!

    Tulee mieleen yhden suuren maan presidentti, jolle joku voisi vihjaista tällaisesta mahdollisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ampujahan fanitti yhden suuren naapurimaansa suurensuurta presidenttiä. Mutta Kanada on kyllä näyttänyt esimerkkiä sinnepäin koko ajan minun mielestäni oikein hienosti.

      Poista
  6. Great message !!I will never be able to understand why people kill other people !!
    Greetings

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Ela! Maybe the weirdest is when people kill each other for believing in god in a "wrong" way.

      Poista
  7. Onneksi hyvyyttäkin löytyy tästä maailmasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä löytyy enemmän kuin mediaa seuratessa uskoisikaan.

      Poista
  8. Tämmöisiä uutisia nimenomaan pitäis korostaa, koska näistä saa uskoa siihen että ei se apokalypsi kuitenkaan ehkä vielä tällä viikolla koita.

    VastaaPoista
  9. Ja nyt kun blogger pitkästä aikaa näköjään suvaitsee ottaa vastaan kommentteja miulta, kiitos postauksistasi joissa niin usein liikutaan sen oikeasti olennaisen äärellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esa, näin tämän kommentin hetkellä jolloin lopen uupuneena muistin että minullahan on blogi ja tulin kurkkaamaan, onko täällä mitään elämää, ajatellen että voisin yhtä hyvin lopettaa bloggaamisen. En minä nyt ehkä lopetakaan vielä tähän. Kiitos!

      Poista
    2. joo älä ihmeessä lopeta, onhan tällä selkeesti paikkansa ja yleisönsä :)

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Se piti vielä sanomani (tuon edellisen tuplautuneen lisäksi), että ei blogista ressiä kannata kuitenkaan ottaa jos tilanne menee siihen ettei vaan jaksa. Mut mitä sitten jos blogi on "kesken", eihän se koskaan voi olla "valmis" :)

      Poista
    5. Postausten harvenemisesta voi päätellä, etten olekaan ottanut tästä ressiä. Enkä paljon muustakaan, on kuulemma epäterveellistä. Juuri tälle blogille sopii erityisen hyvin olla/jäädä kesken. Mutta ilahduin kyllä kommentistasi niin kovasti, että sain uutta intoa bloggaamiseen. Se tuli juuri oikealla hetkellä! :)

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...