tiistai 6. lokakuuta 2015

Lintujuttuja ja piilokuva


Naakat kolistelevat katolla, hakkaavat savupiipun kaltereita ja huutelevat hormiin. Ensi kevään parhaat paikat ovat menneet jo! Osa näyttää siltä, että aikoo istua valtaamallaan pesäpaikalla kevääseen asti. Mutta sitten tulee hauska leikkituuli, ja kohta koko parvi surffaa sillä villisti kiljuen. Ehtii siitä pesäkolosta tapella sitten kun sen aika on.



Räkätit ovat palanneet. Niille kelpaavat aroniat, omenat, luumut ja tyrnit. Joukossa on näkynyt yksi varsin valkeakin, mutta tämän parempaa kuvaa en ole vielä siitä saanut.




Viherpeipot kansoittavat edelleen pihaamme/-nsa. Tuijan kävyt ovat kypsyneet ja osa pudonnutkin. Kelpaa niitä natustella. Epäilemättä tuijassa hyörii muutakin porukkaa, mutta ne laulavat eri lauluja kuin keväällä, enkä tunnista niitä kaikkia äänestä. Kovasti siellä oksat heiluvat ja kuuluu merkillisiä viheltelyjä ja kurlutuksia.




Täällä pesinyt tikli näyttää myös vielä viihtyvän paikalla, ja mikäs on viihtyessä. On ruokaa, seuraa ja suojaa (lue: rikkakasveja ja ryteikköjä).


Fasaanikukot ovat viisastuneet ja alkaneet suvaita muukalaisia. Pihan läpi kulkee aikuisia kukkoja aivan sovussa. Nuoriso näyttää vielä muotopuolelta, mutta kevääseen mennessä heistäkin sukeutuu oikeita komistuksia.



Se piilokuva sitten. Tuossa on lintu, ja se katsoo sinua.  Katso takaisin. Mikä lintu?




Napsauta sininen kuva suuremmaksi, et sinä muuten siitä mitään näe. Toivottavasti on iso näyttö. Puhelimella tätä on turha katsoa.

Viimeiseksi vielä piilokuvan ratkaisu:



22 kommenttia:

  1. Kivoja lintukuvia. Tosin sinisestä kuvasta en nähnyt mitään suurentamallakaan, tai siis tarkemmin ottaen se ei suurentunut miksikään vaikka klikkasin. No ei haittaa.

    Meillä on naakat ilmeisesti tehneet piippuun pesän. Toinen uuni vetää ihan hienosti, mutta toinen tupruttaa kaiken savun sisälle. Moneen kertaan on kokeiltu ja aina sama juttu. Enempää ei viitsi sisätiloja savustella, joten torstaina tulee nuohooja tutkimaan tilanteen. Hän heti sanoi, että siellä on naakan pesä. Minä kun sanoin, että mies kyllä kävi katolla kurkkimassa piippuun, mutta ei nähnyt mitään, niin nuohooja totesi, että ei sitä pesää sieltä näe, se on jossain 3-4 metrin syvyydessä. Oikeesti??? Miten ne poikaset sieltä ulos kiipeää...???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, niin syvällä! On siinä tosiaan kiipeämistä. Pystyvätköhän emolinnut lentämään piipussa ylös ja alas? Laitattakaa tekin ritilä piipun päälle niin naakkojen on pakko etsiä sopivampi pesäkolo.

      Poista
  2. Onpa siellä elämää!!! Sinitiaisesta näkyi kyllä keltaista untuvaa, ja silmäkin (?), vaan en kuitenkaan arvannut!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyy siitä nokkakin ja pyrstö, ainakin sitten kun on ensin löytänyt sen tuolta oksan takaa. Tai ainakin jos tietää missä se on. Ihme, että keltainen on noin hyvä suojaväri!

      Poista
  3. Onpas tuo tikli hieno lintu!
    Meillä räksät poikkesivat pari viikkoa sitten toteamassa, ettei ole mitään syötävää ja painuivat takaisin mettään.
    Ei meinaan jostain syystä tullut punaherukoita eikä omeniakaan. Paitsi niitä kivikovia Antonovkia ja niitähän ei pysty syömään kuin muutaman kuukauden kellarissa säilyttämisen jälkeen.
    Närhet ovat kyllä tulleet pihaan tammenterhoja syömään. Kiroilivat minulle, kun eilen aamulla tulin yskien pihalle(olen flunssassa) ja häiritsin niiden ruokailua. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on närhiä, äänestä päätellen. Minua ihmetyttää, miksi räksät välillä häipyivät. Jäivät kirsikat ja saskatoonit väliin heiltä. Nyt niitä taas on nurmikko täynnä, ahmivat luumuja ja aronioita, ja maistuvat ne muutamat omenatkin, joita sattui sinne tänne kasvamaan.

      Poista
  4. Talitintti tai sinitintti tuijotti siellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sinitintti se oli. Molemmat tykkäävät tyrneistä kovin.

      Poista
  5. Onpa siellä paljon lintuja! Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä piha on erityisesti lintujen suosiossa. Puutarhapalkintoja tällä ryteiköllä ei voitettaisi, mutta lintujen arvostus onkin tärkeämpää.

      Poista
  6. Hienoja kuvia, ihana piha, kauniit linnut.
    Airi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai hienoja kuvia tuon suttuisen ja kupruilevan ikkunalasin läpi :D
      Linnut ovat kyllä kauniita.

      Poista
    2. No mä nyt vain eläydyn tuohon aiheeseen... tekniikat näissä sivuasia minulle. :) Ja joskus taannnoin se kuvasi tyrnistä jäi kaaliini myös.

      Airi

      Poista
  7. Aivan niin! Linnut ovat kauniita, lentävät ne sitten lähellä, kaukana tai vieläkin kauempana. Kupruileva ikkulanalasi ei haittaa sit yhtään mitään, meitä on semmoisiakin joiden kuvat kupruilevat vaikka ei kuvattavan ja kuvaajan välissä mitään lasia olisikaan. - Kirkkaita syyspäiviä sinne lintupuskiin toivottelen.

    VastaaPoista
  8. Koomisia ovat nuo naakat! Se on aika hauska lintu. Mutta enemmän kadehdin (jos tässä nyt jotain kadehtia pitää, lähinnä kyllä iloitsen) teidän pihapiirinne tikliä! Mulla on kerran käynyt lintulaudalla tikli, ja se oli sen vuoden merkkitapaus. Kohta voikin varmaan aloittaa lintujen ruokinnan. Vai pidetäänkö sama aikataulu kuin valkosipuleillakin? Viikko ennen kokopakkasia? (Niin, ja ei mullakaan ole vielä sitä uutta paikkaa valkosipuleille, kyllä me ehditään!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä en aloita ruokintaa ennen kuin on lumi maassa. Täällä näyttää riittävän ruokaa muutenkin.

      Poista
  9. Hei Keskeneräinen! Mitä kuuluu - oletko kunnossa? Olen kaipaillut sun jutustelua ja ihania kuprukuvia ja lintu- ja pupukavereita, halusin poiketa kysymään kuulumisiä kun tuli huoli että onko kaikki ok? Onko teillä vielä puissa lehtiä, meiltä on melkein kaikki tuulet repineet jo maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä, Peppermint! Muuten kaikki ok, mutta väsyttää väsyttää ja välillä vaihteeksi heikottaa. Maan vetovoima on käännetty kovemmalle ja filmi hidastettu. Tänään otin pitkästä aikaa valokuvia, täytyypä päivittää lehtitilanne :)

      Poista
  10. Teilläpä on runsaasti erilaisia lintuja. Niitä seuratessa saa kulumaan hetken jos toisenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukavasti kuluu päivä tässä pihassa, ei tarvitse lähteä kauemmas bongailemaan.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...