torstai 17. syyskuuta 2015

Jokin sentään onnistui

Aiemmista tiedoista poiketen fasaanin pesintä on sittenkin onnistunut myös tänä kesänä. Ei tosin tässä pihassa, mutta saamme silti nauttia tuloksista nyt tyrnien kypsyttyä.

komea kukkopoika

Lintukuvat ovat taas taattua wanhan lasin läpi -laatua.



Tyrniaikana pihassa on paljon kaikenlaisia lintuja.



Eräskin isä toi koko perheensä tänne nauttimaan sadonkorjuusta.



Kukkopoikia (edessä) näyttäisi olevan ainakin kolme ja kananuorikoita (takana) neljä.



Sitten on vielä pesueen äitimuori, joka vahtii jälkeläistensä toikkarointia mielellään joltain korkeammalta tähystyspaikalta.



Kukko ei ole täältä kotoisin eikä meille ennestään tuttu, mutta toki tervetullut, perheineen. Joku voisi ajatella, etteivät nämä marjat riitä omankaan pihan linnuille koko talveksi, mutta hei haloo! Täällä on sentään silti aivan eri tilanne kuin monessa muussa paikassa. Kaikilla ei ole tyrnejä ollenkaan! Ja kun meiltä loppuvat tyrnit, syödään aronioita. Kyllä kaikille riittää ravintoa. Ei aina tarvitse olla niin hienoa.

Sitä paitsi meillä oli kestävyysvaje: kukaan ei syö kotiloita nyt, kun kanat lähtivät talvikotiinsa! Tarvitsemme lisää kotilonsyöjiä. Tervetuloa tänne!


- Kiitos!

---------------------

Tervetuloa tämän blogin lukijaksi, Kati!


16 kommenttia:

  1. Vaude mikä tyrnisato, vähän käy teitin pihan fasaaneja kateeksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä on. Kuvassa yksi oksa yhdessä tyrnipensaassa. Tyttöpensaita taitaa olla yhdeksän tai jotain. Onneksi linnuille kelpaa se, mitä ei ihmiset jaksa poimia.

      Poista
  2. Hienoa, että olette saaneet tuollaisen perheen vieraaksi! "Komea kukkopoika" tosin näyttää hieman siltä, niinkuin olis kauheassa krapulassa herännyt jostain ihan vieraan ihmisen sohvalta, eikä muista illasta mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hän on nuorisoa, se kuuluu asiaan. Kyllä se siitä, ajan kanssa.

      Poista
  3. Kiva kuulla teidän pihan juttuja taas! Meinaskin melkein tulla ikävä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tosiaan jaksanut vähään aikaan, mutta eihän sitä koskaan tiedä vaikka ryhdistäytyisin.

      Poista
    2. Sinähän kerroitkin tilanteesta. Eikä aina tartte jaksaa. Kiva kuitenkin lukea juttuasi taas!

      Poista
  4. Fasaanit on ihania! Harmi vain, niitä ei täällä meillä päin ole.

    Upea tyrni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös teille sopisi fasaanitarha jonnekin päin tiluksia?

      Tyrni on tosiaan upea ja houkuttelee tähän aikaan vuodesta kaikenlaisia vieraita.

      Poista
  5. Kiva kuulla, että joku sallii satoaan uppoavan luonnon elikoillekkin! Eikä oo heti tappamassa ja listimässä vierailijoita! Vieraanvaraisuus kunniaan! :) Meidän Frankie-boy (kukkofasaani) ei oo kovin isällinen. Se jättää emännille tuon lastenhoidon! Lihava se on kun mikä! Taisi olla hyvä kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä nämä fasaanit vain sattumalta kaikki kuljeskelevat samoilla apajilla, niin että ihmisestä näyttää kuin liikkuisivat yhdessä. Mutta voihan sitä aina kuvitella.

      Tuota satoa on niin runsaasti, että kaikille riittää. En edes ylettyisi yläoksiin, joten hyvä kun harakat putsaavat ne. Fasaanit hoitavat alaoksat (kaikki mihin hyppimällä ylettyy) niin ettei minun tarvitse kumartua. Pikkulinnut ja työkaverit vähän auttavat keskeltä, mutta liikaa on silti.

      Poista
  6. Kiitos, kiitos :)
    Jopas oli vilskettä pihamaalla. Eipä ihme kun on noin paljon meheviä marjoja pensaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, täällä on vaikka keitä! Valtavia lintuparvia. Tänään näin keittiön ikkunasta esim. järripeipon ja valkoisen räkättirastaan. Toki myös tavallisen värisiä, muutaman kymmenen.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...