Nyt voi jo sanoa, että heinäkuu alkaa olla lopuillaan. Mutta talitintillä on aina vaan poikaset. Kuinkahan monennet? Vääkyvät emoja tuomaan ruokaa, vaikka itsekin jo osaisivat ihan hyvin.
- Totta kyllä, minä olen jo ihan iso. Mutta olen minä silti niiden LAPSI! Niiden tekee mieli ruokkia minua, ni miksei ne saisi!
- Kuuma päivä, hyvä että tähän on laitettu tällanen kylpyallas minua varten.
- Nääääin minä kylven, polskis vaan! Tämän minä osaan hyvin!
- Höyhenet kuivatellaan oksalla, että tuuli osuu paremmin. Ne pudistellaan kuivaksi, niinku koirat, tiät kai? Hui meinasin pudota, no nyt uudestaan, pörrh!
- Nyt on siistiä ja olen valmis taas syömään välillä. ÄITIIII! RUOKAAAA!
Usko tai älä, yksi iskä yritti vielä luritella titityytä! Ilmeisesti ei kuitenkaan saanut vastakaikua, sillä nyt ovat kevätlaulut hyytyneet. Paitsi sepelkyyhkyllä. Se jatkaa rakkaushuhuiluaan tuolla metsänreunassa. Ja jatkaa ja jatkaa.
Talitintin, sinitintin ja pikkuvarpusen poikasilla riittää ruokaa. Ne osaavat jo pyydystää öttiäisiä ja ovat ilmeisesti ottaneet mallia kirjosiepoilta: lentävät siksakkia ja taitavia silmukoita hyönteisen perässä ja pysähtyvät välillä helikopteriksi ilmaan. Palaavat sitten omenapuun oksalle mutustelemaan saalistaan. Tämä on hyvä kesä.
Tunnisteet
ALOITA TÄSTÄ
bloggaus
elukat
eläintarha
energia
ennustus
fasaani
gm
henkilö
hevosenliha
hiilijalanjälki
hortoilu
hunaja
huussi
ikkunat
ilmastonmuutos
juomat
kana
kani
kasvatus
kasvissyönti
kasvit
keittiö
keli
kierrätys
kirja
kuisti
kuluttaminen
käsityö
lainsäädäntö
lammas
lehti
lihan tuotanto
linnut
luomu
maalaus
maalämpö
maatiaiset
matka
meditaatio
metsä
Monsanto
NASS
nauta
oikeinkirjoitus
omavaraisuus
putkiremontti
puutarha
ravintola
remontti
rintamamiestalo
ruoka
sairaus
sato
siivous
sika
sisustus
talous
talvivarastot
tuulivoima
tuumailu
vaalit
vaatteet
valitus
valokuvaus
vuodenajat
yhteisöasuminen
ylellisyys
lauantai 30. heinäkuuta 2016
torstai 21. heinäkuuta 2016
Herkkusieni vai valkoinen kärpässieni?
Valkokärpässieni on yksi vaarallisista myrkkysienistämme. Se on tappavan myrkyllinen, eikä sen myrkky katoa keittämälläkään. Siksi viisas ei syö tunnistamattomia valkoisia sieniä.
Kiusaus valkoisten sienten syömiseen kasvaa huomattavasti, jos omalla pihalla kasvaa luonnonvaraisia herkkusieniä. Sitten on vain opeteltava tunnistamaan valkokärpässieni.
Se on onneksi helppoa. Valkokärpässieni on kokonaan valkoinen.
Herkkusieniä meillä kasvaa monta lajia, eivätkä kaikki edes ole valkoisia ollenkaan. Nuorena valkoinen herkkusieni voi olla alapuoleltaankin valkoinen, mutta vanhemmiten sen heltat muuttuvat vaaleanpunertavan kautta mustan suuntaan. Valkokärpässieni pysyy koko ikänsä valkoisena, myös heltat.
Kärpässienen lakki on tahmea, kuivanakin kiiltävä, herkkusienen lakki on kuiva.
Herkkusienen jalassa ei ole tuppea, mutta kärpässienenkin tuppi jää usein poimittaessa sammalikkoon. Varmempi tuntomerkki on tuoksu. Kärpässienen haju on heikko mutta selvästi tympeä. Nämä meidän pihan herkkusienet tuoksuivat ihanasti lakritsalle.
Isompi sienistä näyttää olevan hieman madonsyömä. Rupesin leikkelemään reikäkohtia pois, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että toukkien syönti on
Saalis paistettiin kokonaisuudessaan pannulla voi-öljyseoksessa ja päälle ripsautettiin suolaa.
Siitä tuli kerrassaan herkullinen alkupala grillatulle lampaanfileelle ja uuden sadon kasviksille.
Valkokärpässienen aiheuttamat myrkytysoireet ilmaantuvat 8-24 tunnin kuluttua ateriasta ja vaativat aina sairaalahoitoa. Tämä ateria syötiin neljä päivää sitten, ja olemme yhä terveitä. Siinä siis viimeinen niitti lajitunnistukseen.
maanantai 18. heinäkuuta 2016
Perunan tyvimätä ja muuta riesaa
Tänä kesänä on ollut kaikenlaista, kuten esim. sadetta ja aurinkoa ja muuta kummallista. Kaalikoin toukkiakin aivan järettömästi. Olen noukkinut niitä käsin useampaan otteeseen ja hukuttanut kuvassa näkyvään kippoon.
Kaalikoin toukilla on turvaköysi tai kaksikin, joiden varaan ne mielellään pudottautuvat, kun niitä ahdistellaan. Jos toinen seitti on kiinni eri lehdessä, ne saattavat heilahtaa ulottumattomiin hienosti kuin Tarzan. Aina jää joku löytämättä, ja pitää tulla uudestaan toisena päivänä.
Tämänvuotiset lehtikaalit olivatkin nuorena varsin pitsilehtisiä. Ja mikseivät parsakaalitkin, vaikka lehtikaaliin oli selvästi kointoukkien mielestä mukavampi piiloutua.
Nyt tilanne on jo parempi. Itsekseen paikalle ilmestyneet kehäkukat ja muut rikkaruohot yrittävät parhaansa mukaan hukuttaa lehtikaalit alleen, mikä ilmeisesti hämää kaalikoita niin etteivät ne enää löydä kohdetta. Tai sitten niitä ei enää munituta. Joka tapauksessa uusiin lehtiin ei ole enää ilmestynyt toukkia.
Nyt on lehtokotiloiden vuoro.
Sitten peruna. Se kasvaa täällä laatikoissa niin kuin kaikki muukin. Tänä vuonna oli perunoiden vuoro joutua sille reunalle kasvimaata, jossa on kasvulaatikoiden alla juurimatto. Sellaiset laatikot olivat virhe. Niitä ei meille tule enää. Tänä vuonna on saatu vettä tarpeeksi, ja luulenpa että se jää enemmän lillumaan juurimatollisiin laatikoihin. Yhdelle perunalle oli käynyt kuten kuvassa näkyy.
Useampi varsi (mutta eivät kaikki) oli mustunut ja limaisen mädäntynyt tyvestä. Viereisten perunoiden varret näyttivät ihan hyviltä.
Perunan tyvimätää on tutkittu Suomessakin. Oulun yliopiston Luonnonvarakeskuksella esimerkiksi on aiheesta selkeä artikkeli, johon pääset tästä.
Mitäpä sitten? Minä tein näin: Tungin sairastuneen perunan varret muovisäkkiin. Nostin perunat työkalulla, jota en käytä muihin perunoihin. En siirtänyt multaa naapuriperunoiden juurelle vaan lapioin sitä toiseen säkkiin. Perunat näyttivät yhtä lukuunottamatta kelvollisilta, joten pesin ne, keitin ja söin pois.
Tässä on vain osa perunoista; loput olivat isoja möhköjä, jotka eivät mahtuneet kuvaan. Mätää niissä ei ollut. Nämähän ovat aika nättejä! Valitettavasti väri haalistuu keitettäessä.
En ole aikaisemmin viljellyt tätä Esmee-lajiketta, joten en osaa sanoa oliko maku kohdallaan. Minusta melko mauton ja vetisenoloinen, mutta eipä ihmekään tällaisena vuonna. Kasvimaassani on liian hyvä multa perunalle, mutta yleensä tulos on silti ollut herkullinen. Tänä vuonna perunat saivat ylenpalttisesti lämpöä ja vettä ja pääsivät kasvamaan liian nopeasti. Vieressä on lisää samaa lajiketta, nostan siitä seuraavan satsin ja vertaan. Jos ovat samanlaisia, niistä tulee muusia, keittoa tai jotain muuta mössöä. Onneksi on paria muutakin sorttia kasvamassa.
Tyvimätäbakteeri ei elä pitkään maaperässä, mutta enpä olisi muutenkaan viljellyt samassa paikassa perunaa lähiaikoina. Ehkä selvisin säikähdyksellä. Pidä peukkuja.
Kaalikoin toukilla on turvaköysi tai kaksikin, joiden varaan ne mielellään pudottautuvat, kun niitä ahdistellaan. Jos toinen seitti on kiinni eri lehdessä, ne saattavat heilahtaa ulottumattomiin hienosti kuin Tarzan. Aina jää joku löytämättä, ja pitää tulla uudestaan toisena päivänä.
Tämänvuotiset lehtikaalit olivatkin nuorena varsin pitsilehtisiä. Ja mikseivät parsakaalitkin, vaikka lehtikaaliin oli selvästi kointoukkien mielestä mukavampi piiloutua.
Nyt tilanne on jo parempi. Itsekseen paikalle ilmestyneet kehäkukat ja muut rikkaruohot yrittävät parhaansa mukaan hukuttaa lehtikaalit alleen, mikä ilmeisesti hämää kaalikoita niin etteivät ne enää löydä kohdetta. Tai sitten niitä ei enää munituta. Joka tapauksessa uusiin lehtiin ei ole enää ilmestynyt toukkia.
Nyt on lehtokotiloiden vuoro.
Sitten peruna. Se kasvaa täällä laatikoissa niin kuin kaikki muukin. Tänä vuonna oli perunoiden vuoro joutua sille reunalle kasvimaata, jossa on kasvulaatikoiden alla juurimatto. Sellaiset laatikot olivat virhe. Niitä ei meille tule enää. Tänä vuonna on saatu vettä tarpeeksi, ja luulenpa että se jää enemmän lillumaan juurimatollisiin laatikoihin. Yhdelle perunalle oli käynyt kuten kuvassa näkyy.
Useampi varsi (mutta eivät kaikki) oli mustunut ja limaisen mädäntynyt tyvestä. Viereisten perunoiden varret näyttivät ihan hyviltä.
Perunan tyvimätää on tutkittu Suomessakin. Oulun yliopiston Luonnonvarakeskuksella esimerkiksi on aiheesta selkeä artikkeli, johon pääset tästä.
Mitäpä sitten? Minä tein näin: Tungin sairastuneen perunan varret muovisäkkiin. Nostin perunat työkalulla, jota en käytä muihin perunoihin. En siirtänyt multaa naapuriperunoiden juurelle vaan lapioin sitä toiseen säkkiin. Perunat näyttivät yhtä lukuunottamatta kelvollisilta, joten pesin ne, keitin ja söin pois.
Tässä on vain osa perunoista; loput olivat isoja möhköjä, jotka eivät mahtuneet kuvaan. Mätää niissä ei ollut. Nämähän ovat aika nättejä! Valitettavasti väri haalistuu keitettäessä.
En ole aikaisemmin viljellyt tätä Esmee-lajiketta, joten en osaa sanoa oliko maku kohdallaan. Minusta melko mauton ja vetisenoloinen, mutta eipä ihmekään tällaisena vuonna. Kasvimaassani on liian hyvä multa perunalle, mutta yleensä tulos on silti ollut herkullinen. Tänä vuonna perunat saivat ylenpalttisesti lämpöä ja vettä ja pääsivät kasvamaan liian nopeasti. Vieressä on lisää samaa lajiketta, nostan siitä seuraavan satsin ja vertaan. Jos ovat samanlaisia, niistä tulee muusia, keittoa tai jotain muuta mössöä. Onneksi on paria muutakin sorttia kasvamassa.
Tyvimätäbakteeri ei elä pitkään maaperässä, mutta enpä olisi muutenkaan viljellyt samassa paikassa perunaa lähiaikoina. Ehkä selvisin säikähdyksellä. Pidä peukkuja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















