Käpytikan nokkajuttuja

- Nokka on kyllä niin kätevä, en ymmärrä kuinka te ihmiset tulette toimeen ilman. No ehkä tuo kätevä-sana paljastaa. Teidän mielestä on parempi olla kätevä kuin nokkava. Ihan miten vaan. Minä en kyllä vaihtaisi.

- Nokalla voi tehdä monenlaista muutakin kuin syödä ja huutaa ja sukia ja tarttua. Koska olen käpytikka, minä tietysti availen sillä käpyjä, että saan siemenet esiin. Ensin hakkaan nokallani puuhun tai vaikka lyhtypylvääseen pitkulaisen kolon, johon kävyn saa hyvin kiilattua perkaamisen ajaksi. Sitten vain herkuttelen. Niin, tietysti käpy myös irrotetaan puusta nokalla ja kannetaan pajalle nokassa. Mutta syönhän minä muutakin kuin havupuun siemeniä. Täällä männyn kaarnan alla ja kuolleiden oksien koloissa on monenlaisia namipunkeroita. Kun kuulet, että minä nakuttelen sillälailla harvakseltaan ja kuuntelen välillä, tiedät että olen ötökkäjahdissa. Nokka soveltuu erinomaisesti metsästykseen.

- Ei kai kukaan huomannut että lensin tänne? Katselen nimittäin tästä itselleni pesäpuuta. Yleensä kyllä teen kolon mieluiten lehtipuuhun. Haapaa on helppo veistää, siihen syntyy hyvä kolo. Mutta tässä männyssä näyttäisi olevan potentiaalia. Tykkään tehdä joka kevät uuden pesän. On siistimpää. Olen minä huomannut, että niitä minun entisiä kolojani käyttävät sitten monet muut, vaikka niihin on jätetty käytetyt petivaatteet ja kaikki. Ihan vapaasti minun puolesta. Eikä jonkun tiaisen nokalla tietenkään mitään pesäkoloa pysty tekemäänkään. Minähän olen tehnyt kolot puolelle metsälle. Olen sellainen hyväntekijä.

- Tässä minulla olisi jo aika hyvä kolon alku. Niin, tämä on tietysti yksi tärkeimpiä asioita, mitä nokalla voi tehdä, siis jos on kunnollinen nokka niin kuin minulla nyt sattuu olemaan. Meikäläisen ei tarvitse tyytyä lahopuihin, tämä nokka pystyy puuhun kuin puuhun. Talttaan sillä kolon seinämistä irti isoja lastuja, niin että roiskuu. Tätä pitää vielä syventää ja laajentaa paljon. Mutta kyllä tästä hyvä tulee.

- Sisällä on tietysti aluksi aika ahdasta työskennellä, mutta ahkeroimalla koti avartuu. En minä tätä yhdellä kertaa tee valmiiksi. Itse asiassa en ole vielä ihan varmaksi päättänyt, rakennanko kotini tänä vuonna tähän vai sittenkin tuonne rinteen alle. Vähän se riippuu toisesta osapuolestakin. Yhdessä me tätä nikkaroidaan. Jaa, siitä tulikin mieleen vielä yksi asia, mihin nokkaa käytetään. Rummutus, tietysti! Voiko olla ihanampaa ääntä kuin kaikuva nokan pärrytys (no ei voi)! Tällainen parempinokkainen lintu voi hyvin rummuttaa myös metallia. Esimerkiksi katulampun kuvusta saa kivan kaikupohjan. Mutta kyllä puunrungostakin lähtee hyvät saundit, kun osaa valita oikean kohdan. Asiantuntija osaa.

Menepä ulos ja kuuntele!

Feikkiuutinen!

- Päivää, hyvä lukija ja fasaanien ihailija! Nyt on kyllä pakko ilmoittaa, että tällä meidän elämästämme kertovalla sivustolla on julkaistu feikkiuutinen. Aivan pöyristyin, kun luin tuon edellisen päivityksen. Etteikö muka näy kukkoja! Valetta! Naurettavaa! Surullista!

- No ehkä tosiaan on tullut vietettyä enemmän aikaa tuolla naapurissa, mutta heti kun luin, ettei täällä muka ole pitkään aikaan kukoista kuulunut rääkäisyäkään (ja että tässä ravintolassa käy paljon söpöjä sinkkukanoja), päätin palata vanhoihin kotimaisemiin.

- Tämä tapahtui siis todellakin välittömästi 3.3., ja olemmekin paheksuen ihmetelleet, miksei feikkiuutista ole ripeämmin oikaistu.

- Jotkut kollegatkin sattuivat lukemaan saman uutisen ja reagoimaan siihen, joten meitä tuli tänne saman tien vähän useampikin. Ehkä Keskeneräinen valokuvaaja tuolla ikkunan takana on siksi pantannut oikean tiedon julkaisua, kun on yrittänyt tutkivan journalismin keinoin selvittää, kuinka monta meitä oikein onkaan. Sehän ei käy ihan helposti, en nimittäin pidä tungoksesta täällä omassa kantapaikassani!

- Liian tuttavallisiksi heittäytyvät tulokkaat saavat väistää tukka pystyssä juoksemalla. Se on minusta aina hassun näköistä.

- Sitten nuo nuorukaiset vielä väistävät toisiaankin, eli ne joutuvat juoksemaan aivan yhtenään. Ei mikään ihme, että pysyvät hoikkina. Minä sen sijaan pidän paikkani ja vain pulskistun ja komistun.

- Säiden lämmetessä tänne lappaa lisää porukkaa. Sinä, joka olet seurannut tätä blogia jo kauan ja osaat siis fasaanikukontunnistuksen alkeet, huomasit heti, että tuo kaulukseton kaveri on uusi. Aika kiiltävä... mutta ei se minulle pärjää!

- Ei noista nuorista laiheliineista todellakaan ole minulle mitään vastusta. Päätinkin tehdä asian selväksi jo näin alusta alkaen ja julistaa tämän valtakunnan omakseni, ettei tule mitään kyselemistä sitten, ja muut kukot voivat hyvissä ajoin alkaa etsiä itselleen omia alueita jostain kauempaa.

- Kas näin se kuninkuus ilmoitetaan: kaikuva fanfaari...

- ... ja päälle rumpujen päristys (siivillä). Tehty! Täten julistan tämän valtakunnan ja kaikki sen alueella olevat prinsessat valtaherruuteni alaisiksi.

- Noh, jos ihan totta puhutaan, prinsessat päättävät tietysti itse, mutta ainahan sitä voi julistaa silti.

--------------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan Keskeneräisen mäen tarinoita, Anneli A!

Varhaiset tilhet

Kuulemma tilhet palailevat Suomeen vähin äänin maalis-toukokuussa. No, nythän on tosiaankin jo maaliskuu.

Ehkä tämä parvi on kuitenkin viettänyt koko talven täällä, ei mahdotonta ole sekään. Ainakin ovat oppineet nöyrästi tyytymään kauraan, kukaan ei korottanut ääntään ja vaatinut pihlajanmarjoja.

Eipä ole ennen nähty tilhiä maaliskuun ensimmäisenä tässä pihassa, mutta ajathan ovat muuttumassa. Missähän tällainen porukka on mahtanut elellä pakkasilla? Varmaan jonkun toisen kaurankylväjän pihassa. Teilläkö?

Muutenkin on taas ollut erilainen lintutalvi. Syyspuolen fasaanitusina hävisi kuin herkut joulupöydästä, eikä kukoista ole enää pitkään aikaan kuulunut rääkäisyäkään.

Ilokseni huomasin kuitenkin eräänä päivänä pari kanaa linturavintolassa. Mitäs kukoista, niitä tulee aina uusia ja vähempikin riittää. Kunhan on kanoja, että elämä jatkuu.