Hirveästi hyviä kuvia menee vanhaksi ennen kuin pääseei blogiin asti! Ja valokuvauksen lisäksi on tärkeää katselemista, kuuntelemista, haistelemista, maistelemista ja tunnustelemista niin ettei muuta ehdikään.
Hienoa, upeeta! Ja jo yksi kuva vastaa tuhatta sanaa! (Yritin jo äsken kirjoittaa, mutta vaatimuksena oli kirjautuminen siihen tai tähän google- systeemiin. Katsotaan toimiiko nyt!). Kiitos näistä raporteista!
Minä perustin tämän blogin ihan siksi, että saan tänne tunkea hurmoskuvia, joita live-tuttavat eivät enää jaksa katsella. Pupukuvat olivat silloin mielessä, mutta näyttää toimivan myös kukkasilla. Kiitos.
Näin se menee, että juuri ja juuri ehtii kuvaamaan, mutta ei enää selittelemään. Vaan eipä nuo upeat kuvat mitään sanoja kaipaakaan. Nyt tuli vähän viileämpää, joten kenties ehdimme paremmin mukaan tähän kevään vauhtiin.
Pidemmällä ovat teillä kirsikka, tuomi ynnä muut. Meillä kirsikkapuut vasta hiirenkorvilla ja aavistus nupuista. Perässä tullaan!
VastaaPoistaKaikki tämä ihana on sinulla vielä edessä!
PoistaKevään vauhti on aivan käsittämättömän nopea. :)
VastaaPoistaHirveästi hyviä kuvia menee vanhaksi ennen kuin pääseei blogiin asti! Ja valokuvauksen lisäksi on tärkeää katselemista, kuuntelemista, haistelemista, maistelemista ja tunnustelemista niin ettei muuta ehdikään.
PoistaHienoa, upeeta! Ja jo yksi kuva vastaa tuhatta sanaa! (Yritin jo äsken kirjoittaa, mutta vaatimuksena oli kirjautuminen siihen tai tähän google- systeemiin. Katsotaan toimiiko nyt!). Kiitos näistä raporteista!
VastaaPoistaMinä perustin tämän blogin ihan siksi, että saan tänne tunkea hurmoskuvia, joita live-tuttavat eivät enää jaksa katsella. Pupukuvat olivat silloin mielessä, mutta näyttää toimivan myös kukkasilla. Kiitos.
PoistaNäin se menee, että juuri ja juuri ehtii kuvaamaan, mutta ei enää selittelemään. Vaan eipä nuo upeat kuvat mitään sanoja kaipaakaan.
VastaaPoistaNyt tuli vähän viileämpää, joten kenties ehdimme paremmin mukaan tähän kevään vauhtiin.
Joo, ehkä nyt pysyn omenankukkien vauhdissa mukana :)
PoistaUpeaa!
VastaaPoista:)
Poista