Fasaanikanaset ovat ihastuttavan kauniita. Mutta joskus heitä on suorastaan vaikea nähdä. Sulautuvat tapettiin.
... tai vasiten piiloutuvat pusikkoon.
Kanan löytääkin parhaiten, kun seuraa kukon käytöstä. Jos hän lähestyy pensasta siipiään roikottaen ja tavallista pulleampana, pensaassa on kana. Tai joskus ihan näkyvillä pensaan edessä, kunhan tajuaa katsoa.
Kaunista tuo fasaanitapetti.
VastaaPoistaNiin on, kun lähemmin tarkastelee.
PoistaHaha, olen nähnyt autolla ajaessani jonkin verran fasaanikukkoja peltojen ja metsien laidoilla. Olen tuumannut, että mitenköhän ne kaikki yksin liikkuvat, mutta ehkäpä ne eukot ovatkin siellä olleet jossain, ei vain ole näkynyt ;)
VastaaPoistaKyllä teilläkin päin varmaan on myös kanoja. Ehkä tässä on selitys.
PoistaMeillä pyörii tässä kaksi fasaanikukkoa. Toisella on kolme emäntää ja toisella kaksi. Paitsi jälkimmäisen toinen kana ei oo ihan täysitytteli. Se on päästä vähän kun kukko, mutta värit eivät oo kunnolliset, vaan vajaat ja loput kyllä samanlaiset kun kanalla. Outo juttu.
VastaaPoistaOta kuva siitä!
PoistaNo kylläpä onkin kaunis! Olen aina ajatellut sen ukon olevan kauniimpi, mutta voi sitä olla nätti vähän värittömämpikin.
VastaaPoistaMonen mielestä tuollaiset maanläheiset värit ovat tyylikkäämpiä. Ja katso, mitkä silmät!
PoistaTuota kukon käyttäytymistä en ollutkaan itse pistänyt merkille!
VastaaPoistaEt ole ehtinyt :)
PoistaMinä vietän pitkiä aikoja joutilaisuudessa eikun siis havainnoimassa.
Nice shots!
VastaaPoistaThank you, Lukasz!
PoistaOnhan tuokin kananiin kaunis!
VastaaPoistaEiks olekin!
PoistaNice photos! Very good :)
VastaaPoistaThank you, wilga02!
Poista