Olin ulkosalla auringon noustessa. Linnut kerääntyivät puiden latvoihin nauttimaan ensimmäisistä auringonsäteistä, minä nautin niistä kameran avulla.
Mielelläni jämähdän havainnoimaan jotain tiettyä aihetta. Keväät voi melkein luokitella sen mukaan, olenko sinä vuonna kiinnittänyt erityistä huomiota maan muheviin tuoksuihin vai lintujen paluumuuttoon, seurannut puiden silmujen paisumista vai nauttinut eniten kukkien puhkeamisesta. Tänään katselin jostain syystä kuusenhavuja. Jos joskus tarvitsen joulukorttimateriaalia, tästä albumista löytyy!
Täytyy tunnustaa, että olen usvafani... Siispä pidin noista ensimmäisistä kuvista!
VastaaPoistaKatso tarkkaan, kyllä viimeisessäkin on vielä vähän - mutta äkkiä se haihtui. Kunnon usvalla ei ehdi jäädä sisään makaamaan.
PoistaKauniita kuvia <3 Päivä pitenee!
VastaaPoistaKiitos! Tuo kuulosti minusta niin reippaalta, kun olin ulkona auringonnousun aikaan, mutta sehän on meillä vasta vähän ennen yhdeksää. Selvästi aikaisemmin kuitenkin kuin kuukausi sitten!
PoistaIhanat kuvat! Mun pitäisi sekä mökillä että kotona tähän vuodenaikaan lähteä pois pihapiiristä, että saisin auringonnousun talteen. Hmm - pitääkin katsoa, mitä säätä ovat huomiseksi Helsinkiin luvanneet, jos vaikka aamuvirkkuus iskisi.. Melkein sanoisin, että aamut ovat iltoja antoisampia, vaikka kyllä minä molemmista tykkään. Enemmän kuin keskipäivästä.
VastaaPoistaMinäkin uskaltauduin pois pihapiiristä, kun ei onneksi tarvinnut ihan aamuyöllä herätä tätä auringonnousua varten. Tosiaan kannattaa tarkistaa, tätä ohjelmaa ei näytetä nykyään joka aamu.
PoistaIhanasti olet saanut vangittua auringonnousun :). Kauniita värejä.
VastaaPoistaKiitos, Tanja!
PoistaUpeita kuvia! Kovin vähissä ovat auringonnousuiset aamut viime päivinä olleet.
VastaaPoistaKiitos! Tämäkään show ei kestänyt kuin puolitoista tuntia, sitten palattiin pilviseen formaattiin.
PoistaMinulle aamut ovat monesti vaikeita, mutta onneksi tähän aikaan vuodesta aamu on niin myöhään, että ehdin hyvin mukaan.
VastaaPoista