sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Käytän orjatyövoimaa

Kuin vastauksena eiliseen suklaapostaukseen  Hesari kertoi tänään, että Britanniassa eli viime vuonna jopa 13 000 ihmistä orjuudessa.

kuva: DeptfordJon / Flickr


Poikkesin Made In a Free World -järjestön sivuilla. En pysty vielä sanomaan järjestöstä juuta enkä jaata, mutta tein siellä nopean ja avartavan testin. Kesti alle kymmenen minuuttia, englanniksi. Olin oikein tyytyväinen kulutustottumuksiini testin kestäessä, mutta tulos oli kuitenkin tämä: minun hyväkseni työskentelee 42 orjaa.

Tuloksessa on hieman miettimistä.

Järjestön mukaan maailmassa on tällä hetkellä enemmän orjia kuin koskaan ennen. Eikä ainoastaan siellä kaakaoplantaaseilla. Tietokoneeni, kännykkäni, ylläni olevat vaatteet ja moni muukin asia täällä on varsin todennäköisesti joltain osin orjien tekemää.

Hyvää ensimmäistä adventtia!

lauantai 29. marraskuuta 2014

Suklaata

Voiko kaamoksesta edes kuvitella selviävänsä ilman suklaata? Ostan yleensä reilun kaupan suklaata, mutta altistuin myös Fazerin suklaalle viimeksi eilen.

kuva: Simo Tolvanen / Flickr


Kuluttaja-lehdessä kerrotaan suklaanvalmistuksen saloista ja paljastetaan, mitä Fazerin Sininen on syönyt. Tunnetko esimerkiksi sellaisen tärkeän suklaan valmistusvaiheen kuin konssauksen? Siinä yksittäiset sokerikiteet pinnoitetaan maidon ja kaakaon aromeilla. Fazerin Sinisestä lähes puolet on erilaisia sokereita.

Fazerin Sinisessä käytetään ecuadorilaista Arriba-kaakaota ja lisäksi Länsi-Afrikasta tuotua kaakota. Kuluttaja-lehden mukaan etenkin Länsi-Afrikassa työntekijöiden olot ovat todella huonot ja plantaaseilla työskentelee myös lapsiorjia.

Fazerin viime vuonna käyttämästä kaakaosta 40% oli UTZ-sertifioitua. Yhtiön mukaan vastuullisesti tuotetun kaakaon osuus kasvaa tänä vuonna 50 prosenttiin ja vuoteen 2017 mennessä 100 prosenttiin. Tosin UTZ-sertifioiduilta tiloiltakin on löydetty lapsia, joita epäillään ihmiskaupan uhreiksi.

Fazerin kaakaon kunniallisuus on siis nopeasti paranemaan päin. Hyvä niin.

kuva: wikipedia


Puolitoista vuotta sitten luin Fazerin kotisivulta, että Fazer ei hyväksy lapsityövoiman ja pakkotyön käyttämistä, pyrkii vähentämään ympäristötuhoja ja kannustaa myös kaikkia liikekumppaneitaan noudattamaan eettisiä periaatteitaan (lihavoinnit minun).

Kysyin Fazerilta, vaativatko he alihankkijoiltaan periaatteidensa noudattamista ja valvotaanko sitä mitenkään, vai ovatko periaatteet olemassa vain toiveen tasolla. Sain tällaisen vastauksen:


18.3.2013
Hei Xxxxxx, kiitos kysymyksestäsi. 
Pahoittelemme viivästynyttä vastausta. Fazer valvoo konsernitasolla osana yritysvastuuta käyttämiensä materiaalien ja raaka-aineiden laatua,alkuperää ja hankintaketjun vastuullisuutta. Fazerilla on käytössä prosessi, jonka avulla kerätään systemaattisesti tietoa toimittajista ennen valintaa ja hyväksymistä.
Potentiaalisen toimittajan auditointi on osa prosessia. Auditoinnissa tarkastellaan toimittajan tuotanto-, laatu- ja ympäristötoiminnan tasoa. Toimittajien seurantaa tehostettiin vuonna 2009 erillisellä yritysvastuuta koskevalla kyselyllä, tällä hetkellä nämä kysymykset ovat osa toimittajan normaalia hyväksymisprosessia. Fazerin eettiset periaatteet ovat mukana toimittajien valinnassa ja ne ovat yksi sopimuksen liitteistä.
Ystävällisin terveisin
Fazer MakeisetKuluttajapalvelu
Xxxx Xxxxxxxxx


Tämän voisi suomeksi tulkita: copypaste diibadaabaa, en nyt tuohon kysymykseen vastaa suoraan koska vastaus on ei. Ei valvota.

Mutta onhan sekin jo jotain, että pyritään ja kannustetaan ja eettiset periaatteet ovat sopimuksen liitteenä. Ja Kuluttaja-lehden tietojen mukaan ollaan menossa parempaan suuntaan.


kuva intialaisista lapsityöläisistä: ILO / S.P.Ouseph / Flickr

YK:n alaisen kansainvälisen työjärjestön ILOn orjuudenvastaiseen kampanjaan voit tutustua napsauttamalla tästä.

Muoks: 30.11.14 Hesarin mukaan Britanniassa eli viime vuonna orjuudessa jopa 13 000 ihmistä. Ongelma ei siis ole vain jossain tuolla kaukana, niin että meidän ei tarvitsisi välittää siitä. Orjia on myös Suomessa.


torstai 27. marraskuuta 2014

Pakanalle sopiva joulukalenteri

Sain äidiltä lahjaksi tällaisen joulukalenterin:


Kalenterin luukuista pitäisi avautua tarinoita vanhan Suomen tavoista ja uskomuksista sekä talven ja joulun vietosta. Paljastuu, miksi hevonen tuotiin pirttiin, mitä linnunradasta ennustettiin ja ketä varten joulupöytään katettiin yksi ylimääräinen lautanen. Tässä siirretään perinnettä taas uudelle sukupolvelle, uudella tavalla.

Kalenterin on tehnyt Hanna-Sisko Onnela, ja lisää tietoa löytyy Nuuttipukinmaasta.

Näyttää hyvältä!


tiistai 25. marraskuuta 2014

Eloa maisemakuviin

Kun katselin suklaalevysoittimella kuvia, huomasin, miten paljon elävämmäksi maisema tulee, kun siinä on koira.

kuva: danfador / Pixabay

Sitten törmäsin kanadalaisen Elizabeth Gaddin maisemakuviin. Hän laittaa maisemaan ihmisen. Napsauta linkkiä ja käy katsomassa! Mielettömiä kuvia, ja likka on vasta 21! Itse osasin sen ikäisenä ehkä juuri osoittaa pokkarilla lähes oikeaan suuntaan ja painaa summanmutikassa nappia.

Vieläköhän sitä oppisi jotain, jos yrittäisi?


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kanilan sesonki päättyi


Tämä kuva on otettu varhaiskeväällä. Vaikka päivänvaloa riitti pitkään, alakerran isäntä teki kanilan viimeistelyssä ylitöitä vielä pitempään. Hyvä pikku kanilahan siitä tulikin puuliiterin nurkkaan. Tässä blogissa on julkaistu myös asukkaiden oma raportti kodistaan.



Tuossa näkyvät vielä ehtoisan emännän jalanjäljet, kun hän on kahlannut marraskuun loppupuolella kanilaan ruokakippoineen, lämpimät vesipullot kainaloissa. Seuraavana päivänä kanila tyhjennettiin ja tehtiin sesongin loppusiivous. Tänä talvena kanilassa ei enää asuta.

Mutta sain viime viikolla sähköpostiini kuvan kahdesta muhkeasta uudenseelanninpunaisesta kanineidistä, jotka suunnittelevat muuttoa meille, kunhan kevät koittaa ja sulhaset.



P.S. Alakerran isännän mielestä kanilan rakentamista ei ole kuvattu tässä blogissa ollenkaan niin tarkkaan kuin se ansaitsisi. Liitän siksi tähän loppuun muutaman kuvan, joista jokainen kertokoon enemmän kuin tuhat sanaa niille, jotka tällaisia asioita ymmärtävät.

Tästä lähdettiin: emäntä on tyhjentänyt puuliiteristä nurkan.

Jämäpaloista soviteltiin lattia; ei nyt uutta vaneria lähdetty tätä varten ostamaan.

Häkkien ovet tehtiin vanhoista trukkilavoista.





Väliseinä lasketaan tarvittaessa  uraan ylhäältä käsin.

Etuseinät pitävät pahnat häkissä, ja ne voi irrottaa siivouksen ajaksi.

Heloja sattui olemaan. Saranat piti ostaa!

Heinähäkit täytetään ylhäältä.


Kanilan alle mahtuu kottikärry. Hyvin suunniteltu!

lauantai 22. marraskuuta 2014

Miksi opettaja ei halua palkankorotusta

Remonttityömaakeittiössämme istui seurue teetä lipittämässä, joukossa kaksi opettajaa. Toinen oli ay-aktiivi, toinen ns. riviopettaja. Ay-aktiivi halusi neuvotella seuraavalla kierroksella kunnon palkankorotukset. Riviopettaja vastusti. Olikin oikein opettavainen keskustelu.

kuva: Heather Johnson / Flickr

Riviopettajan mukaan palkankorotukset johtavat siihen, että samalla rahalla täytyy tehdä sama määrä työtä mutta huonommissa olosuhteissa. Perustelu:

Kunnan budjetissa on varattuna x euroa kouluille, ja jos opettajien palkat nousevat, x euroa ei enää riitä. Koska kunta ei kuitenkaan saa mistään lisää rahaa ja kaikkien lasten on edelleen päästävä kouluun, ongelma ratkaistaan vähentämällä opettajien palkallisia työtunteja. Opettajille maksetaan nimittäin palkkaa opetustuntien mukaan.

Tällöin esimerkiksi viidestä rinnakkaisluokasta tehdään neljä, jolloin alaluokilla yksi opettaja potkaistaan pois - se, jolla ei ole vakituista virkaa - ja loput neljä opettajaa joutuvat opettamaan isompia ryhmiä. Opetustuntien määrä ei lisäänny, mutta he joutuvat neuvottelemaan useampien vanhempien kanssa, korjaamaan isomman pinon kokeita jne. Isommissa luokissa on enemmän häiriöitä ja enemmän erilaista tukea tarvitsevia oppilaita, ja opettajalla on vastaavasti vähemmän aikaa oppilasta kohti.

Yläkoulussa aineenopettajasysteemissä ei välttämättä ketään potkaista pois, vaan kaikkien tuntimäärät vähenevät eli palkka pienenee. Siis jos opettaja on aikaisemmin opettanut matematiikkaa viidelle eri ryhmälle, hän opettaa nyt vain neljälle, mutta niissä on edelleen yhteensä sama määrä oppilaita, sama määrä vanhempia, sama määrä kokeita korjattavana ja enemmän häiriöitä selviteltävänä, koska ryhmät ovat nyt isompia. Jokaisessa ryhmässä on taas entistä enemmän tukea tarvitsevia oppilaita.

kuva: philippe leroyer / Flickr

Samalla lopetetaan tukiopetukset, pienryhmätunnit ja kerhot. Erityisluokatkin on lopetettu monessa kunnassa ja siirretty erityisoppilaat sinne entistä isompiin luokkiin muun joukon jatkoksi. Jos palkkakulut ovat vieläkin liian suuret, opettajat voi aina lomauttaa muutamaksi viikoksi, kunhan he ensin suunnittelevat, miten opetus sinä aikana hoidetaan tason laskematta. Tietysti voidaan säästää - ja säästetäänkin - myös muusta kuin opettajien palkallisista työtunneista. Säästää voi esim. ruuasta, siivouksesta, koulutarvikkeista ja kaluston ylläpidosta.

kuva: ken fager / Flickr

Ay-aktiivi vastasi tähän, että kaikista näistä säästetään joka tapauksessa. Kysyi riviopettajalta, eikö tämän tunteja ole muka muutenkin leikattu. Riviopettaja myönsi, että kyllä hänen palkkaansa viime vuonna taas laskettiin yhden viikkotunnin verran. Ay-aktiivi huomautti, että vaikka ei olisi laskettukaan, inflaatio olisi kuitenkin jo syönyt opettajan ostovoimasta osan. Koska kaikkien muidenkin palkkoja kuitenkin nostetaan, opettajienkin palkkoja on nostettava, etteivät he jäisi palkkakuoppaan.

Riviopettaja väitti edelleen, että kunnan budjetti ei kasva sentin latia, vaikka palkkaneuvotteluissa päätettäisiin mitä, ja että sillä budjetoidulla rahalla on nyt vaan pakko tulla toimeen. Ay-aktiivi julisti, että kunnan on nyt vaan pakko löytää jostain lisää rahaa, kun palkat kerran nousevat.

kuva: GlobalPartnership for Education / Flickr

Tällainen on tietenkin ulkopuolisten mielestä hyvin hämmentävää. Voidaanko oikeasti joidenkin palkkoja noin vain laskea ihan pomon päätöksellä? Kyllä voidaan, ja lasketaankin. Vähennetään viikkotyötunteja sitä enemmän, mitä enemmän tuntipalkat nousevat. Merkillistä meininkiä. Ja inflaation takia niitä tuntipalkkoja on sitten kai pakko koko ajan nostaa. Mutta eikö inflaatio johdu juuri palkkojen nostamisesta?

Juurihan tämän päivän Hesarissa Euroopan keskuspankin johtaja Mario Draghi lupasi tehdä ihan mitä vain inflaation kasvattamiseksi. Heillä on siellä sellainen pelko, että hinnat alkaisivatkin laskea. Sehän olisi kamalaa. Ymmärtääkseni.

Tunnustan nyt tässä julkisesti, että minä en ole oikeasti vieläkään ymmärtänyt, miksi talouden pitää jatkuvasti kasvaa. Tämähän on kuitenkin ihan perusasia, ja lehtien taloussivuilla pidetään itsestään selvänä, että kaikki pyrkivät tähän. Opintoni ovat selvästi olleet tässä suhteessa hyvin vajavaiset. Tunnustanpa vielä, että en ole ihan varma, onko jatkuva kasvu edes mahdollistakaan. Vaikka kaikkien muiden mielestä se on jopa aivan välttämätöntä.

Pitäisi varmaan opiskella talostiedettä vähän kurinalaisemmin.

Jos joku tietää ja osaa ihmisten kielellä lyhyehkösti selittää, mitä pahaa siitä seuraa, jos talous ei joka vuosi kasvakaan vaan pysyy esimerkiksi tällä varsin korkealla tasolla, jonka olemme saavuttaneet, tai jopa laskee jonkun verran, selityksiä otetaan suurella kiitollisuudella vastaan tämän blogin kommenttilootassa. Joku sellainen taloustiedettä tampioille -tyyppinen selvitys olisi erittäin tervetullut. Kiitos.

Sillä välin haluaisin kiittää kaikkia opettajia.

kuva: Betsy Streeter / Flickr

Kiitos.

torstai 20. marraskuuta 2014

Uudet oljet

Kanilaan vaihdettiin taas pahnat. Nyt alkaa neideillä olla jo selkeästi naisellinen ote tähän petaamisasiaan. Ainakin yhdellä.


Laitoin paksusti olkia, ettei tule kylmä. Ja voihan jostain olla hauskaa myös pöyhiä niitä.



Tällä olkikasalla on silmä!



- Miks tää kasa tärisee?



- Aaaargh!



- No mitä? Harjottelen tunnelin kaivamista. Hyödyllinen taito.


tiistai 18. marraskuuta 2014

Tee parannus!

kuva: Robert Francis / Flickr

Jos olisin naistenlehti, jättäisin tämän jutun joulun jälkeen. Silloin kuuluu tehdä parannus! Aloittaa uusi elämä, ruveta kuntoilemaan, lopettaa tupakointi, ryhtyä säännöllisesti vierailemaan vanhainkodissa isoäidin luona, vähentää ryyppäämistä, lisätä liikuntaa, syödä terveellisemmin, ottaa lopultakin sen pahuksen fysioterapeutin määräämät jumppaliikkeet käyttöön, luvata.

Nuo terveys-, kauneus- ja laihuushommelit ovat muuten selvästi ottaneet tärkeitä tehtäviä uskonnolta. Synti ja parannuksenteko liittyvät ihmisen mielessä enemmän kehonhuoltoon kuin jumalolentojen suosiossa pysyttelyyn. Jopa paastokin on riisuttu henkisestä ja hengellisestä sisällöstä, nyt vain muuten vietetään tipatonta tammikuuta tai muita nenänvalkaisuviikkoja, lihatonta lokakuuta ja tietysti sitä alituista laihduttamista. Omaksi hyödyksi, ei jumalten tahdosta. Mutta kahta ankarammin.

kuva: Michael Krigsman / Flickr

Toinen otollinen ajankohta parannuksen teolle, siis jos edelleen olisin naistenlehti, on siinä vaiheessa, kun tammikuussa hankittu kuntosalikortti on jo ehtinyt kadota. Keväämmällä, kun aurinko alkaa paistaa ja tukka takussa koloistaan kömpivät suomalaiset taas näkevät toisensa. Kuudessa viikossa bikinikuntoon! Kiinteytä talven aikana kertyneet läskit, vielä ehdit!

Seuraavan kerran tehdäänkin parannusta vasta kesäloman jälkeen. Grillimakkaran ja jäätelön ahmiminen on jotenkin jäänyt näkymään kehonkuvaan. Nyt alkaa uusi elämä (taas)! Palataan arjen rutiineihin ja otetaan itseä niskasta kiinni. Tähän parannuksentekoon liittyy, muista poiketen, myös henkisiä arvoja. Syyskuussa on tavoitteena uusien taitojen oppiminen. Ilmoittaudutaan kansalaisopiston nypläyspiiriin ja portugalinkielen kurssille. Jonot ovat niin valtavat, että puolet halukkaista jää ulkopuolelle. Lokakuun lopulla kursseilla kyllä olisi tilaa, mutta mihin kaikki innokkaat pyrkijät ovat kadonneet?

kuva: manuel I MC / Wikimedia

Olet ehkä elämäsi aikana tai nyt viimeistään tätä lukiessa huomannut jonkinlaisen tempoilevan tendenssin tässä kaikessa. Tiettynä kalenterinlyömänä kaikki kansalaiset kirmaavat parannuksentekoon, kukin tavallaan, ja voimme ennustaa parannuksen kestävän maksimissaankin puolitoista kuukautta. Sitten taas seuraavan sesongin koittaessa uudestaan.

Onko tässä järkeä? On toki, saadaan myytyä naistenlehtiä ja monenlaisia hyödyllisiä kursseja. Joku niistäkin leipänsä tienaa, ja taas on kansantalous pyörähtänyt parilla eurolla eteenpäin. Parannusta tekevän ihmisen kannalta touhu on aivan mieltä vailla. Hän ei nimittäin ole liikkeellä oikeana päivänä. Vääränä päivänä aloitetut hankkeet eivät kestä ja kukoista.

Milloin sitten on se oikea päivä? No minäpä paljastan.

Oikea päivä tehdä parannus, mitä se sinulle henkilökohtaisesti merkitseekin, on tänään, tiistaina 18. marraskuuta! (Jos luet tätä jonain toisena päivänä, vaihda viivalle voimassa oleva päivämäärä.) Jos teet parannuksen huomenna, se on tuhoon tuomittu yritys. Ainoa oikea päivä on tänään.

Tee se nyt!

kuva: Shena Tschofen / Flickr


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Dementikko ratkoo murhamysteeriä

Maud unohtelee asioita. Valmistaa kupillisen teetä ja unohtaa juoda sen. Lähtee kauppaan, mutta perillä ei muista, mitä aikoi ostaa. Välillä talokin näyttää vieraalta, ja kuka on tuo nainen, joka sanoo häntä äidiksi?

Maud muistaa kuitenkin, että oli joku tärkeä asia, joka hänen täytyy selvittää...  Hän löytää taskustaan muistilappuja, jotka on kirjoittanut itselleen. Lapuissa lukee, että hänen ystävänsä Elisabeth on kadonnut. Niin se oli, nyt hän muistaakin! Samanlainen tapaus kuin silloin seitsemänkymmentä vuotta takaperin. Hän yrittää puhua siitä ihmisille, mutta nämä vain huokailevat ja pyörittelevät silmiään, yrittävät vaientaa hänet. Hän tekee tutkimuksia omin päin. Mutta on niin vaikea edetä, kun ei muista johtolankoja! Maud kirjoittaa itselleen muistilapun...


Sain tämän mukaansatempaavan kirjan lainaksi Lauralta. Kerran aikaisemmin hän lainasi minulle dekkarin, jossa murhamysteeriä selvittää lammaslauma. Sekin oli hyvä kirja.

Elisabeth Is Missing herättää muitakin ajatuksia kuin että onkohan hovimestari taas syyllinen. Ajatuksia omasta tulevaisuudesta, ja joidenkin nykyisyydestä. Ajatteleminen on terveellistä.

Suosittelen!


lauantai 15. marraskuuta 2014

Valoa

Poden flunssaa kotona, joten ehdin havaita tässä yhtenä päivänä oudon valoilmiön (töissä on liian hektistä minkään ilmiön havainnoimiseen). Sain siitä valokuvan! Kadehtukaa, ufotutkijat! Tässä ei olekaan kyseessä tunnistamaton lentävä esine (Unidentified Flying Object elikkäs UFO) vaan tunnetusta lähellä sijaitsevasta tähdestä peräisin oleva ihmissilmälle näkyvä säteily. Säteily on suurina annoksina tappavaa, mutta minä olen kova jätkä ja uskalsin katsoa sitä kameran läpi. Saamani annos ei todennäköisesti ollut liian suuri, ainakaan en ole kuollut siihen vielä.

Tässä todisteet:

Huomaa kappaleiden säteilykatveeseen muodostuva ns. varjo!
Siitä pystyy ilman mittauslaitteitakin päättelemään säteilylähteen sijaintisuunnan!



Koska muuten on täällä kotosalla ollut valonlähteistä vähän nuusaa, sytytin aamuteellä kynttilät ja otin niistä tietysti hyvän some-kansalaisen tavoin heti runsaasti valokuvia julkaistakseni ne kaikilla foorumeilla. Näin:


Samassa muistin vastikään tekemäni hyvän päätöksen julkaista tästä lähtien vain anti-inspiraatiokuvia epäsisustuksesta; tässähän olin jo päässyt upeasti alkuun. Korjataan tilanne kuvakulmaa muuttamalla:


Olen hankkinut etualalla valonlähteenä toimivan uniikin taide-esineen markkinoilta, epäilemättä sen itse valmistaneelta taidekäsityöläiseltä. Sittemmin esine on päivittänyt itse itsensä. Nykyäänhän ruoste on kovin muodikasta, ja te kaikki siellä Blogistanin valkoisella puolella väkerrätte tähän aikaan vuodesta kynttiläkruunuja ruostuneesta piikkilangasta. Tämäpäs hapettui itsestään, ihan yllättäen ja pyytämättä!


Mutta vilkaiskaamme tarkemmin vasenta ylänurkkaa: Tähän taide-elämykseen sisältyy inhorealistisia sähkö- ja putkivetoja. Tämän täytyy olla Sitä Itseään!


Nuo yläkerran vessan putket kuulemma on tarkoitus joskus koteloida, kunhan kerkiää. Minusta kyseinen ns. mutkat suoriksi -läpivienti osoittaa vain luovuutta ja kahlehtimatonta nerokkuutta. Taisi muistaakseni olla jopa oma ideani.

Hesarista luin, että marraskuun valoennätys on tehty ateenaisessa Suomen Jyväskylässä vuonna 2000: puolitoista tuntia auringonpaistetta kuukauden aikana! Hyvä, Jyväskylä! Mutta ei pidä jäädä lepäämään laakereillaan, aiomme täällä rikkoa tuon ennätyksen vuonna minä hyvänsä. Tiukka harjoittelu on jo käynnissä.

torstai 13. marraskuuta 2014

Kanin teurastuksesta

Nyt hei älä rullaa enää yhtään alemmas, jos et halua nähdä elämän tosiasioita! Meillä oli nimittäin taas teurastuspäivä viikonloppuna. Tällä kertaa ei lahdattu kuin pari kania, vielä niitä jäikin. Teurastuksesta jäi sellainen tunnelma, että se meni hyvin ja oikein. Koska minulta aina välillä varovasti udellaan, miten niitä kaneja oikein... niinkuin siis... kun te ihan itte... niin miten se... öh... , niin tästä syystä selostan nyt melko yksityiskohtaisesti, kuinka kanit meillä päättävät päivänsä. Jos ei kiinnosta, älä hyvä ihminen lue pitemmälle.

Takavuosina meillä oli työnjako muotoutunut sellaiseksi, että yleensä alakerran isäntä teurasti kanit ja minä leikkasin lihat. Nyttemmin minusta on ruvennut tuntumaan, että on kyllä minun velvollisuuteni teurastaa kanini itse. Puutarhan ja elukoiden hoito on tässä asuntoyhtiössä minun vastuullani, joten kanit ovat tavallaan enemmän minun. Jotenkin tuntuu siltä, että kun olen heidät lähes omakätisesti tähän maailmaan saattanut, olen heille velkaa sen että itse henkilökohtaisesti myös huolehdin lähtöselvityksestä. Että järjestän asiat niin, että stressiä, säikähdystä ja kipua liittyisi siihen mahdollisimman vähän ja mieluiten ei ollenkaan.

Kanit ovat saaliseläimiä eivätkä luonnostaan pidä siitä, että niihin tartutaan ja ne nostetaan ilmaan. Siksi laitan kuljetusboksin kanihäkkiin ja odotan kaikessa rauhassa, kunnes se oikea on sisällä boksissa. Voin vähän töniä sieltä ylimääräisiä ulos, jos ei muuten onnistu. Sitten vain suljen boksin oven ja kannan kanin boksissa pihalle. Tämä on tietysti kanin mielestä epätavallista, mutta ei mitenkään hälyttävää.

Ulkona laitan boksin maahan kompostikehikoista tehdyn kehän sisään, ja kani saa omia aikojaan tulla ulos boksista tutkimaan, mitä herkkuja maassa kasvaa. Nostan boksin pois kehästä ja menen itse kehään polvilleni, jolloin kani yleensä tulee polvien väliin. Paikka kai tuntuu turvalliselta. Ohjailen kania niin, että se asettuu nenä samaan suuntaan kuin minulla, ja laitan sen leuan alle laudanpätkän. Kun liikun määrätietoisesti ja rauhallisesti, kani ei hermostu ollenkaan. Rapsutan sitä päälaelta, jolloin se työntää päätään eteenpäin ja painaa leukansa lautaa vasten (ja sanoo: aah, just siitä). Pitelen kania korvista, asetan tainnutusjousen oikeaan kohtaan sen päälaelle ja painan napista, joka vapauttaa jousen. Metallipiikki iskeytyy kanin aivoihin, ja kani on siinä hetkessä tajuton (ellei kuollut). Tajuttomuuden voi varmistaa koskettamalla silmää. Kun kani ei räpäytä silmäänsä, tiedän että voin jatkaa. Vieläköhän tätä silmänkosketustemppua käytetään ihmisiin sairaaloissa, ennen kuin aletaan leikata? Onkohan minulle tehty se? Toivottavasti, tuntuu paremmalta ajatukselta kuin että vain koneiden näytöltä seurattaisiin narkoosin syvyyttä. Tämä on varma konsti.

tainnutusjousi

Lain mukaan eläimestä on laskettava veri 60 sekunnin kuluessa tainnutuksesta. Mitä pikemmin, sen parempi. Tainnutettu kani voisi muuten tulla ennen kuolemaansa uudestaan tajuihinsa ja tuntea kipua ja pelkoa.

Kurkunleikkaaminen ei ole niin helppoa kuin voisi luulla. Viime viikonloppuna olin tyytyväinen itseeni; nyt se sujuu niin kuin pitää, varmasti ja nopeasti, ja veri valui vuolaasti. Tämän taidon hiominen täydelliseksi on ystävällisintä, mitä voin kaneilleni tehdä. En halua, että yksikään niistä tietää tainnutuksen jälkeen enää mitään tästä maailmasta.

Kuva Adam Danforthin kirjasta Butchering

Meillä on tapana vielä verenlaskun jälkeen leikata kanilta pää irti, koska olemme turhan hellämielisiä. Kani voi nimittäin kuolleenakin sätkiä ja potkia ja jopa äännähtää. Vaikka kuinka tietäisin, että olen teurastanut kanin oikeaoppisesti, sen liikkuminen tuntuu siltä kuin se olisikin palannut henkiin. Kun kanilla ei ole päätä, on jotenkin helpompi uskoa, että se on todellakin kuollut ja että lihakset vain itsekseen sätkyttelevät. Kanat kuulemma lentävätkin ilman päätä; onneksi saimme palauttaa kesäkanamme elävinä lähtöpaikkaansa.

Alakerran isäntä saa edelleenkin nylkeä ja suolistaa kanit ja toimittaa ne minulle jääkaappiin. Eikös se ole hyhhyh eli miesten työtä. Minä leikkaan lihat. Alakerran isäntä vakumoi hienolla vakuumikoneellaan parhaat palat pakastimeen ja minä keitän rippeistä lientä. Näistäkin työvaiheista voisi tietysti joskus kirjoittaa tarkemmin, jos inspiraatio iskee.

Jaa etteikö se ole kamalaa? Totta kai se on kamalaa, mutta se mitä esimerkiksi broilereille tapahtuu on vielä paljon kamalampaa. Enkä tarkoita vain niiden teurastusta, tarkoitan niiden koko elämää. Sellaisessa en halua olla mitenkään osallisena. En aio tukea rahoillani broilerien tehotuotantoa. Itse hoidetun, lellityn ja rapsutetun kanin teurastaminen ei ole siihen verrattuna mitään. Ja kaninteurastuksessakin pahin on ohi, kun kania ei enää ajattele yksilönä. Viimeistään silloin, kun nahka on poissa, kani lakkaa olemasta eläin ja muuttuu lihaksi.

Jos kasvattaa koko poikueellisen samanvärisiä kaneja, niitä on vaikea tunnistaa yksilöllisesti edes turkki päällä. Silloin tämä vaihe helpottuu huomattavasti.

Ensi vuonna meillä pitäisi taas vaihteeksi olla yksitoikkoisemman värisiä paistikkaita, suunnilleen tällaisia:


Loppuun vielä mainos. Vai oliko tuo uutinen?

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Marraskuun viljelytöitä

Istutin valkosipulit isänpäivänä, isän ohjeiden mukaan.


Isän ohjeet:
- viikko ennen pakkasia ; )
- 7 sentin syvyyteen
- 15 sentin välein

Näitä noudatin tietysti millilleen. Lisäksi noudatin jonkun toisen ohjetta: tuhkaa ei koskaan voi olla liikaa.


Samalla, kun olin kasvimaalla, nostin muutaman palsternakan ja loput lehtikaalit. Lehtikaali ei oikein menestynyt tänä vuonna, esikasvatus vain tyssähti ja kaikki taimet kieltäytyivät yhtäkkiä kasvamasta. Sato oli surkea. Palsternakka taas näytti aluksi jääneen kokonaan itämättä, mutta nousi se sieltä lopulta, kun olin jo heittänyt kaiken toivon. Aika pieneksi jäi, siis verrattuna tämän pihan aikaisempiin tuotoksiin. Kaupan palsternakkoihin verrattuna nämä ovat oikeinkin hyvänkokoisia.

Ensi kesän palsternakat voisikin muuten kohta kylvää, ettei jäisi viime tinkaan.

En viitsinyt kauhean syvältä kaivella kasvulaatikoita, etten häiritsisi maan eliöiden tärkeitä puuhia. Yhtä laatikkoa kuitenkin myllersin varmuuden vuoksi, nimittäin sitä, josta perunat oli nostettu. Jotta ei taas kävisi niin kuin tänä vuonna: valkosipulimaassa kasvoi villiperunaa. Perunankin voi näköjään jättää maahan syksyllä ja saada hyvän sadon seuraavana vuonna. Valkosipulipenkissä tosin oli olkikate talvella, ehkä se auttoi perunankin selviytymistä. Lisäksi siellä kasvoi niin paljon kehäkukkaa, että valkosipulinvarsia hädin tuskin erotti joukosta. En ollut niitä pyytänyt sinne kasvamaan, niin kuin en perunaakaan, mutta saivat olla kun kerran halusivat.

Hyvä kun käänsin maan. Löytyi vielä muutama peruna piileksimästä. Myös kastemadot ja hämähäkit olivat paisuneet kunnioitettaviin mittoihin, ja tuhatjalkaisilla oli ainakin viisikymmentä jalkaa.




maanantai 10. marraskuuta 2014

Ruokasota

Taannoin povattiin, että kunhan on tarpeeksi sodittu öljystä, aletaan sotia vedestä. Ja sitten ruuasta.

En pysynyt kärryillä enkä heti huomannut, kun ruokasodat alkoivat.

Ei sillä, että ne pelinappulat, jotka siellä ovat tykinruokana henkeään uhraamassa, ajattelisivat, että öljykenttien tai viljelysmaiden omistuksesta tässä kamppaillaan. Kyllä he taistelevat ihan uskonnon ja isänmaan puolesta, vaikka ulkomaillakin. Ne, jotka sitten käärivät voitot, eivät ole mukana taisteluissa. Ei sillä lailla voiteta sotia eikä tienata omaisuuksia.

kuva: Wikipedia

Tältä näyttää, no joo, Ukrainan lippu, mutta lisäksi ukrainalainen pelto. Se on sitä kuuluisaa mustan mullan aluetta. Maaperä on niin ravinteikasta, että sitä voi syödä lusikalla, väittävät. Ja ihan fakta on, että tuossa kohdassa on mustaa multaa kahden metrin paksuudelta.

Olen tarkistanut, miten asia on omassa pihassa. Yksitoista senttiä oli, jos ei nyt ihan mustaa multaa niin ainakin ruohonjuuria ja jotain kariketta. Sitten alkoi savi, sitä oli seitsemän metriä. Sen alla oli graniittia.

Ukrainassa on lisäksi suotuisampi ilmasto kuin meidän pihassa, ja niinpä se onkin Euroopan vilja-aitta. Ennen ensimmäistä maailmansotaa koko Manner-Eurooppa eli ukrainalaisella viljalla. Nyt tuota mustan mullan aluetta katsotaan ihan uusin silmin. Ruuan hinta on noussut niin paljon, että viljely alkaa olla kannattavaa bisnestä. Nopeimmat ovat varmistaneet osuutensa Ukrainan viljelysmaista jo kymmenen vuotta sitten.

Suomalaisetkin sijoittajat perustivat jo 2006 Trigon Agri -yhtiön, joka on hankkinut satojatuhansia hehtaareja peltoa mustan mullan alueelta. Äläkä luule, että he olivat ensimmäisiä tai suurimpia ostajia. Ehkä mieleesi tuleekin joitakin ylikansallisia maatalousyrityksiä, joilla on suuret suunnitelmat ja pussillinen konsteja. Ukrainalaista maaperää ei periaatteessa myydä ulkomaalaisille, mutta viljelyoikeuksia voi hankkia monilla keinoin. Esimerkiksi arabimailla on pulaa pellosta mutta öljyä yli oman tarpeen, joten he ovat tehneet Ukrainan kanssa vaihtokauppoja (ks. muutenkin kiintoisa lähde). Kiinalaiset olivat myöhässä. He avasivat pelin viime vuoden syyskuussa ostamalla vaatimattomat satatuhatta hehtaaria Ukrainan parasta viljelysmaata. Tarkoitus ei tietenkään ollut lopettaa tähän, vaan suunnitelmissa oli miljoonien hehtaarien hankkiminen.

Mutta niin kuin olemme huomanneet, ukrainalaista maaperää voi hankkia muutenkin kuin ostamalla.

Ei tietenkään samoista ahneista syistä kuin kaikki muut, vaan Ukrainan kansan suojelemiseksi fasisteilta ja muin historiallis-isänmaallis-kunniallisin perustein.

Onneksi meillä ei ole mitään hätää täällä syrjäisessä Suomessa. Meillä ei ole mitään, mitä kukaan voisi haluta itselleen, eikä kukaan siis uhkaa meitä. Eihän täällä ole muuta kuin vetisiä soita ja soisia järviä, taivaan täydeltä sadetta ja makeaa, puhdasta pohjavettä soraharjut pullollaan. Saamme elää täällä keskenämme omassa rauhassamme iankaikkisesta iankaikkiseen, eivätkä muun maailman myllerrykset milloinkaan kantaudu tänne meille asti.


torstai 6. marraskuuta 2014

Ei koskaan enää kaaosta!

Minusta on mukavaa selailla postimyyntiluetteloita. Muistathan, niitä painettuja kataloogeja, joita tuli etanapostissa kotiin. Kyllä, niitä on vieläkin olemassa! Ja tosiaan on niin rattoisaa lehteillä niitä, kääntää sivu toisensa jälkeen ja lopuksi todeta onnesta huokaisten: "Noin paljon tavaraa, jota en tarvitse!"

Mutta nytpä kävi toisin! Kataloogin syövereihin oli kätkeytynyt hyödyke, jota ilman en voi enkä aio enää olla hetkeäkään!


Katso: kun hankin tämän kaapin, sen jälkeen kaikki on aina järjestyksessä ja käden ulottuvilla! Siis kaikki, voitko tajuta! Eivät ainoastaan työkalut - eivätkähän ne tuohon kaappiin mitenkään mahtuisikaan - vaan kaikki, mitä on. Eikä vain hetkellisesti, vaan aina! Kuinka pitkä on iankaikkisuus?

Lisäbonuksena kaikki on aina, paitsi järjestyksessä, myös käden ulottuvilla. Koko multiversumi kaikkine galakseineen; kaikki filosofiset järjestelmät; kaikki tieto. Ojennan vain käteni ja poimin kypsän mangon. Maailman kultavarannot ovat hallussani, käden ulottuvilla tuossa kaapissa. Jos tarvitsen takapihalle toimivan tulivuoren, valikoin vain sopivan tuosta käteni ulottuvilta; ne ovat vieläpä järjestyksessä. (Korkeudenko mukaan? Vai massan? Aktiivisuuden? Iän? Ehkä aakkosjärjestyksessä? Se selviää, kun kaappi saapuu. Jännittää jo.)

Mainos on kyllä eräässä suhteessa hieman epäselvä: koskeeko se kaikkea, mitä on koskaan ollut tai tulee olemaan, vai ainoastaan kaikkea, mitä on nyt? Voisinko ottaa kaapista dodon? Entä tulevaisuuden nerokkaan voimalan? Vai pitääkö minun tyytyä etsimään voimaloita kaikista syvän avaruuden nykyisistä sivilisaatioista? No, ei se ole mikään ongelma, koska nekin ovat kaapissani järjestyksessä ja käden ulottuvilla.

Kaikki
on
aina
järjestyksessä
ja käden ulottuvilla.


Mikä ihana tuote! Ja vain kahdeksan kymppiä! Tilaan äkkiä, ennen kuin loppuvat.

Toivottavasti Hobby Hall ei vain ole syyllistynyt harhaanjohtavaan mainontaan. No eivät kai ne sellaista tekisi! Ei Suomessa!


Kuva: Wikipedia

Tässä on muuten kuva kotiseudustani Linnunradasta. Tämä on vain pieni osa kaikesta siitä, mikä kaapissani on aina käden ulottuvilla ja - huom! - järjestyksessä. Jos haluat saada käsityksen lähiympäristöstä, jossa Linnunrata sijaitsee, varaa rapiat neljä minuuttia aikaa ja katso tämä.

Kyllä kannattaa, saa vähän perspektiiviä niihin omiin isoihin ja tärkeisiin ärsytyksen aiheisiinsa.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...