Kylläpäs olikin vaikea päättää, mikä monista keskeneräisistä asioista pääsisi kuukauden kuvaksi! Mutta lopulta en voinut vastustaa kiusausta leuhkia valkosipuleillani. Tai no, sillä yhdellä, joka oli noussut pintaan, kun poistin talvisuojana olleet oljet. Notta tämä on varsin kesken.
Bonuksena suosittu piilokuva. Tämän nimi on "kolme kanaa".
Nyt kun havainnoin heitä muutenkin kuin lasin läpi, huomioni kiinnittyi omituiseen yhteysääneen, jota fasaanikanat pitävät. Kuin tipun piiskutusta, sikäli kuin tipu olisi iso ja lihava ja kärsisi kroonisesta hengitystietulehduksesta. Elleivät he sitten varoitelleet sillä äänellä toisiaan minusta. Olin aika pelottava punaisessa takissa ja kirves kädessä.
Uljas aviomiehensä Kevätmieli ei sitten kärsi tällaisesta ujoudesta ollenkaan. Hän ei varsinaisesti sulaudu maastoon! Tällä hetkellä pihassamme on ja voi olla vain yksi ainoa kukko, muita ei suvaita. Naama ei tuosta enää juuri punaisemmaksi tule. Nyt on kevät.
Kevätmielen kuva tuli ekstrabonuksena, koska jaksoit tänne asti.
Valkosipulia, jee! Mulla ei vielä näy mitään, mutta kuorin penkin lämmikkeistä kyllä jo. Ja siinä vierellä lähellä ainakin jo vähän kukkasipulien tynkiä näkyy... Saas nähdä miten käy Ryötönperän sipuleiden, olinko liian hätäinen. Hieno kukkokuva!
VastaaPoistaTähän aikaan vuodesta taitaa lämmikkeistä olla vain haittaa, kun maa pysyy jäässä niiden alla. Ei nyt enää niin kovia pakkasia tule. Tietysti sitten alkoi pelottaa, kun vain yksi valkosipuli oli nostanut nokkansa, että ovatko ne kaikki muut kuolleet talvella.
PoistaKevätmielen kuvasta kuuluu kunnia alakerran isännälle. Minä otan noita piilokuvia vaan...
Komea on tuo kevätmieli! En löydä kuin yhden kanan piilokuvasta...
VastaaPoistaOvat ne siellä, näin ne kuvaa ottaessani, koska ne liikkuivat. Valokuvasta pystyn näkemään ne vain, kun tiedän, missä ne ovat.
Poistakanoilla on kyllä erinomainen suojaväri!
VastaaPoistaIlmankos niitä olikin säilynyt kymmenen talven yli.
PoistaLöysinhän minä ne (ehkä) kaikki kolme, kun vähän aikaa kuvaa tuijotti. Komea on kyllä kukko Kevätmieli :)
VastaaPoistaOn se niin komea! Ei ole muilla kukoilla mitään jakoa vielä tänä vuonna.
PoistaKaks löytyy helposti, kolmaskin, ehkä. ;D
VastaaPoistaSiinä oikealla on toinen osittain toisen edessä.
PoistaNiin mä hiukkasen aattelinkii. :D
PoistaJösses miten komia kukko ja viälä tuallaasen nimen kans!
PoistaKanoja en kyl pongannu ku yhyren..:))
Kevätmieli sai nimensä toissa talvipäivänseisauksen aikaan, kun liehitteli neitosia kevätmielellä. Hänestä on täällä paljonkin juttua. On ne kanat siellä, yksi puunrungon kohdalla ja kaksi sen oikealla puolella. Mutta tällaista se on kanojen kanssa, ei niitä välttämättä näe vaikka niitä olisi kymmenen.
PoistaKiva, että teilläkin on fasaani/eja, niitä on mukava seurata. Alakerran isäntä otti Kevätmielen kuvan.
VastaaPoista