sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kukkorekisteri (osa 2) ja metodi

No niin, lopultakin odotuksesi palkitaan ja pääset näkemään fasaanikukkojemme parhaimmiston. Jatketaan siitä mihin jäätiin! Neljäs sija:



Pate Pätkäkulma on uusi tulokas täällä. Muu porukka oli koossa jo kesän vaihtuessa syksyksi, mutta Patesta on ensimmäinen havainto vasta tammikuun puolesta välistä. Pate ohitti heti useimmat kukot arvojärjestyksessä ja yritti uhitella Pauluksellekin, mutta Paulus ajoi hänet puuhun. Siihen tyssäsi Paten sosiaalinen nousu.

Joskus kukkojen tunnistaminen käy jopa helpommin epätarkoista kuvista. Esimerkiksi tuo Paten lyhyt mutta selkeä kulmakarva on sellainen tuntomerkki. Tarkassa lähikuvassa voi olla liikaa yksityiskohtia, jotka vain häiritsevät suurten linjojen tulkintaa. Etenkin, kun kaulan asennosta ja tuulen suunnasta riippuen kaulukset saattavat näyttää hyvinkin erilaisilta eri hetkinä.




Tässä on Paulus. Hänellä on omaleimainen kaulus. Mutta Paulustakaan ei ole nyt ihan viime viikkoina paljon näkynyt. Ehkä hän on arvellut, että hänessä olisi ainesta oman reviirinsä ykköskukoksi - mutta ei kilpailemaan tästä noiden kovempien jätkien kanssa. Toivotamme Paulukselle onnea, jos hän on siirtynyt naapuriin. Muitakin selityksiä katoamiselle toki voi keksiä tässä raadollisessa maailmassa.



2 oikealta

2 vasemmalta

Toisena arvojärjestyksessä on Kakkonen. Häntä ei voi oikeastaan sekoittaa kehenkään muuhun kuin Eikkaan. Eikä Eikkaankaan, kun katsoo tarkemmin. Monesti se tarkemminkatsominen onnistuu vasta valokuvasta.



Ukko edestä

Ukko takaa / vasemmalta

Ukko oikealta

Pihan kuningas on Ukko. Kaulus on sivuilta leveä, edestä hivenen auki ja takaa ohut mutta kiinni. Kulmakarvaa vain viitteellisesti. Ukon ei tarvitse uhkailla ketään, muut väistävät ilmankin. Käytöksen perusteella kuvittelen, että Ukko ja Kakkonen ovat vanhempia äijiä, loput ainakin enimmäkseen viime kesän poikasia.



Ukko 21.3.

Viimeisimmissä kuvissa Ukolla näkyy jo keväänpunainen naama. Muut kukot eivät ole vaihtaneet kevätkuosiin. Mitä pitemmälle kevät edistyy, sitä enemmän Ukko alkaa muistuttaa viimevuotista pihan valtiasta Paksua. Saattaapa hyvinkin olla sama kukko. Paksu-Ukko?





Fasaanien tarkkailussa minulla on ollut verrattomana apuna tämä hieno muistikirja, jonka olen saanut lahjaksi Ryötönperän Saaralta. Sinne minä suhertelen, mitä on tullut kuvattua: "Yläruokinnalla 10.15 Pate ja Urmas(?) yhdessä liikkeellä syvässä hangessa, Urmas väistää kuitenkin tolpalla Patea." Joskus joudun kirjoittamaan vain Joku ja Kuka, tarkempi tunnistus tapahtuu siinä vaiheessa kun siirrän kuvia koneelle.

Muistiinpanoja tarvitaan välttämättä, kun tapahtumat etenevät vauhdikkaasti, kukkoja on useita ja aina joku on tulossa ja menossa ja uhkaamassa ja väistämässä. Näin:






Mitä kaikkea siinä mahtoikaan tapahtua! Ja kuka sanoi kenelle mitä!



torstai 24. maaliskuuta 2016

Kukkorekisteri, fasaanipaisti ja pääsiäisaskartelu

Olan tässä talven mittaan itseäni viihdyttääkseni perustanut rekisterin fasaanikukoista. Siitä on sitten ollut hyötyä ja iloa, kun olen yrittänyt ymmärtää valtapeliä ja muita jännittäviä sosiaalisen elämän kiehkuroita, joita silmieni edessä esitellään.

Kanoja en edes yritä tunnistaa, mutta kukkojen suhteen olen ymmärtääkseni nyt onnistunut melko hyvin. Rekisterissä on kymmenen hemmoa ja arvojärjestyskin on selvillä lukuun ottamatta Patea, joka tuli muita myöhemmin, ja jota en ole havainnoinut yhtaikaa jokaisen muun kanssa. Aika korkealle hän singahti kuitenkin, mutta vielä on selvittämättä, onko hän neljäs vai viides. Ehkä se jääkin arvoitukseksi. Mitäpä olisi elämä ilman näitä pikku epätäydellisyyksiä.

Jokaisesta kukosta pitää tietysti tunnistuksen varmistamiseksi nähdä kulmakarvat sekä kaulus edestä, takaa ja kummaltakin sivulta. Lisäksi pyrstön tyvi kertoo paljon, ja käytös tottakai. Sinua säästääkseni laitan tähän esittelynumeroon kuitenkin vain yhden kuvan jokaisesta. Älä siksi vaivu epätoivoon, jos mielestäsi kaksi kukkoa näyttää ihan samalta. Et ole nähnyt heidän kaikkia puoliaan.

Aloitetaan sosiaalisten tikkaiden alimmalta puolalta:


Ripa Risahäntä. Pyrstön tyvi aivan kalju. Tämä on monesti merkkinä heikosta asemasta. Ilmeisesti kukot pyrkivät nokkimaan toisiaan tuohon kohtaan, yrittävät ehkä kiskoa pyrstösulkia toisiltaan. Toisaalta meillä on kahtena keväänä ykköskukko menettänyt pyrstönsä kokonaan, eikä se ole haitannut hänen ykkösyyttään. Nämä on näitä kukkojen juttuja, en pysty selittämään.

Jos jollekulle olen väittänyt, että rekisterissä on vain yhdeksän kukkoa kymmenen sijasta, se johtuu siitä, että Ripan tarralappu oli pudonnut seinältä ja leijaillut roskikseen. Sori siitä, Ripa!




Veka Valkonaama. Hänestä on ollut ihan oma juttu. Aika helppo tunnistaa, eikö?




Vahku sai nimensä VAHvojen KUlmien perusteella. Vahku ei ole arvojärjestyksessä korkealla, mutta hänellä on kavereita.




Eikan nimi tulee siitä, että hän EI ole KAkkonen, vaikka ensi silmäyksellä näyttää tältä kovasti. Kummallekin on suotu melko vähän kaulusta. Mutta on heissä erojakin. Esimerkiksi kulmakarvoissa (Kakkosella on) ja pyrstössä.




Urmas on yksi useimmin talven mittaan täällä käyneistä kukoista. Hänet on voinut bongata harva se päivä. Urmas on moderni mies: hän on värjännyt kulmakarvansa oranssiksi. Urmas on myös Vekan kaveri.




Katko. Kulmakarvat ovat katkoviivoja. Katkoa ei ole näkynyt moneen aikaan, mistä syystä ei ole varmuutta, miten hän ja Pate suhtautuvat toisiinsa arvojärjestyksessä.

Jaa mutta siitäpäs tulikin mieleeni... Eihän sinua haittaa, jos jätän kukkorekisterin esittelyn kesken? Meillä on taas ollut Salaperäinen Katoamistapaus tai suorastaan Murha Tuijassa. Seuraa herkkänahkaisimmille sopimattomia kuvia. K16.





Pihatiellä oli eilen tällainen.


Akka oli käynyt hakemassa fasaanipaistin ja harakat olivat siivonneet jäljet. Aika tarkkaan nokittu, vai mitä? Ilman veitsiä ja haarukoita, tai edes sormia. Valitettavasti tällä kertaa meni kana. Miksi oi miksi, kun kukkojakin olisi ollut yli oman tarpeen!



Akka oli tehnyt varsinaisen tekosensa tuijan kätkössä. Vasta harakat olivat kiikuttaneet jäännökset ihmisten ilmoille.

Kanahaukan on riskaabelia iskeä tuuheaan tuijaan risujen joukkoon, missä fasaaneilla on turvapaikkansa. Mutta jos tämä on se sama kanahaukka, joka tässä pyöri muutama vuosi sitten, kun fasaanikanta oli viimeksi runsaimmillaan, se osaa laskeutua maahan tuijan viereen ja kävellä tuijan sisään. En ole tosin nähnyt tällä tekniikalla saatavan saalista, mutta yritetty on. Tiedä, vaikka nyt olisi onnistunut.


Tuossa olisi nyt materiaalia pääsiäisaskarteluun taas.

Ethän sinäkään enää jaksa lukea, kun en minäkään jaksa kirjoittaa? Jatketaanko sitä kukkorekisteriä toisella kertaa? Esittelen sitten ne varsinaiset starat. Onhan tässä aikaa.



perjantai 18. maaliskuuta 2016

Tassuhirviö näyttäytyi

Pihallemme jälkiään jättänyttä hirviötä on laajalti arveltu ilvekseksi. Koska Keskeneräisen blogin lukijat ovat keskimääräistä valistuneempia, aloin jo epäillä olleeni itse väärässä, mikä tietysti oli tälläkin kertaa harhaluuloa. Paljastui myös, että hirviöjälkien jättäjä seuraa tätä blogia. Hän ilmestyi tänään keskellä kirkasta päivää ikkunan alle vaatimaan oikaisua.


tassuhirviön tassut


- Sopiiko, että haukkaan vähän lounasta tässä haastattelun lomassa? En viime yönä ehtinyt syömään normaaliin ruoka-aikaan, kun oli niin kova meno. Tässähän voi samalla kuvata näitä tassuja. Näkyykö kynnet?




- Täällä on muuten hyvä tarjoilu. Terveisiä vaan sille, joka kantaa kotiin neljänkymmenen kilon kaurasäkkejä ja näitä muita herkkuja.




- No okei, takatassut kans kuvaan. Onko nyt hyvä? Muutenhan lukijat vois luulla, että mulla on vaan etutassut, heh! Näillä mä niitä jälkiä teen. Jokohan asia tuli selväksi... ai mikä? Lajintunnistus?




- Jos mä meen tänne aurinkoon niin ettei jää mitään epäilyksen varjoa. Ai huonommat lasit? Suttukuvia? Mutta kai sun kuitenkin pitää kutsua todistajia paikalle, eihän nykyään voi valokuviinkaan luottaa. Mähän voisin olla ilves, jolle on vaan photoshopattu hienommat korvat päähän. Tarvitaan kaksi puolueetonta ja luotettavaa todistajaa jotka sanoo että kyllä minä olen minä. Luulis täältä löytyvän.




- Mähän voin taas murkinoida vähäsen samalla. Katsokaa nyt joka puolelta tarkkaan.
- Tältä suunnalta katsoen näyttää pupulta.
- Täältä kans. Korvat on aidot.




- Tarkastus on suoritettu. Kyseessä on todellakin pupu.
- Piäni pupu.
- No sitähän minäkin! Saako lähettää vielä terveisiä kaikille lukijoille. Silmä tarkkana vaan ja katsokaa eiköhän sieltäkin löydy jännittäviä jälkiä. Ja korvat pystyssä tietysti myös. Kuulitteko helmipöllön viime yönä? Sen joka sanoo pu-pu-pu-pu-pu. Siinä vasta järkevä lintu!



keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Hirviön jäljet


Minulla ei mikään maailman pienin saapas ole, joten lieköhän tuo vastaantulija nyt sitten susi vai ahma?



...vai pupu?

Huuhkaja huutelee tuolla vastapäisessä metsässä. Niin se Maa vaan taas etenee radallaan.


Muoks: Arvoituksen ratkaisu seuraavassa jaksossa! Pysy kanavalla!


maanantai 7. maaliskuuta 2016

Oikea varpunen


Hävettää tunnustaa, mutta minä huomasin tämän ihmeen vasta kun katsoin kuvia koneelta: oikea varpunen!

Varpunen (Passer domesticus) on alunperin mammuttiaron lintu. Viime jääkauden jälkeen se on levinnyt ympäri maapalloa ihmisen seuralaislajina, niin kuin nimestäkin voi päätellä. Nyt varpuskannat ovat kuitenkin muutamassa vuosikymmenessä taantuneet kovasti, varsinkin täällä maalla. Syyksi on arvailtu navettojen ja tallien vähenemistä ja sopivien pesimiskolojen puutetta nykyaikaisissa rakennuksissa. Kaupungissa varpusia vielä näkee. Miksi varpunen on siellä osannut vaihtaa tallin nakkikioskiin, mutta ei maaseudulla muka pärjää lintulautojen turvin?




Pikkuvarpunen (Passer montanus) sen sijaan on runsastunut ja levittäytynyt uusille alueille. Kun täällä maalla näkee varpusen, se on melko varmasti pikkuvarpunen. Varpusen häviäminen ei kuitenkaan johtune pikkuvarpusen menestyksestä; ne elävät sopuisasti yhdessä eivätkä esimerkiksi tappele samoista pesäkoloista.




Pikkuvarpusia meillä riittää! Onhan silti mukavaa, että joukossa on taas joku oikea varpunenkin. Toivottavasti hänelle löytyy täältä myös tyttöystävä. Varpunen kyllä risteytyy pikkuvarpusen kanssa, ellei omanlajista kumppania satu kohdalle, mutta ei sillä lailla kantaa säilytetä.



- Nyt hei kuulostaa puolueelliselta! Entä söpöys! Kato näitä pörheniä! Kato nättejä poskia! Miks pitäs säilyttää kaikki sillai ku oli 50-luvulla. Maailma muuttuu, beibe, me pikkuvarpuset nyt vaan ollaan voittajalaji!



torstai 3. maaliskuuta 2016

Rötkäleet tanssivat Jupiterin loisteessa

Kirkas valonsäde paistoi silmään. Verhojen läpi.

Oli yö, siis kyseessä tod.näk. ei aurinko. Liian pieni kuuksikaan. Avasin verhot. Onpa valovoimainen! Googlasin: "mikä planeetta"...

Jupiter se siellä loistaa, korkealla eteläisellä taivaalla puolenyön aikaan. Katso vaikka!



Pihamaalle kokoontuu hämärän langetessa valtavia rötkäleitä ahmimaan linnunsiemeniä ja tanssimaan. Jupiterin valossa ne erottuvat selvästi silmällä, joskaan eivät kameralla.




Ne ajavat toisiaan takaa ja koikkelehtivat sinne tänne. Tanssit jatkuvat aina Jupiterin laskuun saakka.



Jäljet kertovat: niillä on isot tassut ja tassuissa kynnet.



Tuoksumerkkejäkin on jätetty.



Tältä näyttää tanssilattia.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...