tiistai 13. syyskuuta 2016

Kuinka suppilovahvero löydetään

Ensin täytyy mennä metsään. Tai täytyy ja täytyy; mielikseenhän sinne menee. Metsä on suomalaisen pyhäkkö, jossa mieli tyyntyy ja ajatus selkeytyy. Metsään menoa osaa erityisesti arvostaa se, jonka metsäänmenopäivät ovat luetut tai kokonaan loppuun käytetyt. Itsekin pelkäsin viime talvena, mahdanko enää milloinkaan päästä metsään kävelemään. Mutta niinpä vain pääsenkin, ja poiskin, kun maltan muistaa rajani.

Ensin siis mennään metsään. Parhaiten tarkoitukseen sopii sellainen, jossa maa on erilaisten sammalien peitossa. Suppilovahveroiden lisäksi tällaisen metsän hyviin puoliin kuuluu miellyttävä tuoksu ja hyvä kävelytuntuma.

Sammalikosta uhoaa ihania parfyymejä, jotka aikansa sierainten tienoilla kierreltyään kohoavat kohti taivaita. Luullakseni sellainen ihminen, jonka hartaudenharjoituksiin suitsutus muutenkin kuuluu, osaa parhaiten arvostaa metsän tuoksuja. Monessa kohtaa joutuu kulkemaan aivan nenä edellä, ja valittaen täytyy todeta, kuinka vähäinen prosentti ihmisen aivoista on varattu hajujen käsittelyyn: ei näille ole nimeä, eikä alkuperästäkään ole mitään tietoa.

Yleensä sammaleisesta metsästä löytää myös marjoja vahvistuksekseen. Nytkin oli tarjolla sekä mustikoita (ei enää ihan parhaimmillaan) että puolukoita (ei vielä ihan parhaimmillaan), kummatkin aivan kelvollisia.


Sitten vain tallustellaan. Suppilovahveroiden löytyminen on uskonasia. Ellei siihen usko, voi kulkea koko metsän päästä päähän näkemättä ainoatakaan suppista. Toki niitä silti siellä on, mutta ne eivät antaudu epäilijän löydettäväksi. Suppilouskovankin täytyy yleensä kulkea aikansa ennen kuin pääsee oikeaan mielentilaan, tavoittaa tietynlaisen hartauden ja hiljaisuuden, saa tyhjennettyä mielensä ja on valmis ottamaan vastaan mitä annetaan.

Silloinpa jo näkyykin ensimmäinen suppilovahvero suoraan edessä.


Tämä on tärkeää: kun näet ensimmäisen suppilovahveron, JÄHMETY PAIKALLESI! Et saa liikauttaa jalkojasi senttiäkään! Luultavasti saappanpohjiesi alla ovat seudun komeimmat vahverot liiskana, mutta jos esiintymä on laaja, niitä riittää myös kummallekin puolellesi. Jos nyt varovasti, jalkojasi hievauttamatta, kierrät kaulaasi noin 180 astetta ja vilkuilet taaksesi, siellähän niitä tallattuja suppilovahveroita on takanasikin polun täydeltä.


Kyykisty niille sijoillesi ja aloita lähimmistä. Suppisten jalan tyvi on kova, eikä sitä kannata ottaa metsästä mukaan. Voit siis mainiosti huidella veitselläsi sieniltä jalat alta. Toinen koulukunta ei käytä veistä ollenkaan vaan kiskoo suppikset juurineen maasta ja pätkii sitten sormineen jalkojen alaosat sinne tänne sammalikkoon. Kuinka vain.

Kun nyt olet kyykkysilläsi, nenä paljon lähempänä maata, huomaat yllättäen näkeväsi äskeistä enemmän suppilovahveroita. Tuossa vähän matkan päässähän on toinen esiintymä! Ja tuollakin vielä pari! Suppikset piiloutuvat sammalikkoon ja lehtien alle, mutta perspektiiviä vaihtamalla voit houkutella ne esiin. Nyt on vain pidettävä pää kylmänä: ei auta lähteä suin päin säntäilemään toinen toistaan runsaampien sieniryppäiden perään. Se on varma keino joutua metsänpeittoon ja haltioiden pauloihin. Ei, vaan on edettävä järjestelmällisesti, suorastaan byrokraattisen säntillisesti esiintymältä toiselle kuin leikkuupuimuri sarallaan ja korjattava kaikki metsän antimet koriin talteen. Sillä onhan sanomattakin selvää, että sienimetsälle otetaan astiaksi kori eikä mitä tahansa laukkua tai ämpäriä! Taskuun kätketty muovipussi tulee kysymykseen ainoastaan siinä tapauksessa, että yritetään huijata metsän haltioita kuvittelemaan, että tässä ollaan kävelyllä aivan muuten vain, ilman vähäisintäkään sienestämisen taka-ajatusta, jopa varmoina siitä ettei näissä metsissä yleensäkään kasva minkäänlaisia sieniä. Mutta tämä konsti tepsii parhaiten herkkutatteihin. Kuten sanottua, suppilovahveron löytymiseen pitää uskoa jo lähtiessään, ja tätä uskoa julkituodaan parhaiten sienikorin avulla.




Yksi aivan kelvollinen menetelmä suppilovahveroiden löytämiseksi on terästää tarkkaavaisuuttaan muuten vain. Huomionsa voi kiinnittää metsässä mihin tahansa kohteeseen ja tutkailla sitä lähemmin. Tätä kutsutaan nykyään maailmalla mindfulnessiksi, mutta suomalaiset alkuasukkaat ovat osanneet konstin jo ammoisista ajoista. Jos kohde, johon syvennyt, sattuu sijaitsemaan maassa, kuten esimerkiksi nuo vaaleanpunaiset pallerot, katsele sitä tarkasti kaikessa rauhassa, anna sen hyökyä sisään aivoihisi silmien kautta, ja ennen pitkää alat nähdä enemmän kuin aluksi luulitkaan näkeväsi.


Kuvitteellisessa esimerkkitapauksessamme siis saatat yllättäen huomata maastossa jotain muutakin kuin vaaleanpunaisia palleroita. Vaikkapa suppilovahveroita, eihän sitä koskaan tiedä! Edessä, takana, sivuilla, lähempänä, kauempana, isoja, pieniä, tummia, vaaleita... Ja sitten toistetaan tuo, mitä jo aikaisemmin on sanottu järjestelmällisestä sadonkorjuusta. Ja toistetaan.




Viimeksi metsässä käydessäni useat suppilovahverot olivat poikkeuksellisen vaaleita, lähes harmaapintaisia.




Monet olivat myös selvästi kuivahtaneita. Kannattaa siis odottaa sadetta, ennen kuin lähtee uudestaan sieniä pyydystämään.




Tietenkään en löytänyt läheskään kaikkia, joiden ohi ja yli tarvoin, enkä ottanut mukaani puoliakaan niistä, jotka löysin. Sain kuitenkin kelpo saaliin lyhyellä kierroksella.



Mutta olisi se muutenkin ollut sen väärttiä.



27 kommenttia:

  1. Hienoa! Noin juuri se menee. Kun ensin melkein vahingossa löytää yhden, niitä alkaakin olla joka puolella. Mutta sitä ensimmäistäkin kannattaa etsiskellä niinkuin ei etsiskelisikään, niinkuin muuten vain kuljeskelisi! Hieno opastus!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voihan myös ajatella, että silmät pitää ensin virittää oikeaan moodiin, ennen kuin suppikset tulevat näkyviksi.

      Poista
  2. Hyvä opastus aiheeseen! Ja metsä - sitä ilman ei halua olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sen aina vain paremmin. Ja vähän kadehdin salaa niitä, jotka pääsevät metsään suoraan kotiovelta.

      Poista
  3. Juuri noin toimii suppilovahverousko. :D Jos uskoo, löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että sen ovat muutkin huomanneet. Uskonvahvistusta.

      Poista
  4. Hyvin taas puit sanoiksi asian. Mie käytän tuota "pussi taskussa"-konstia usein, kun koirien kanssa metsään menen. En herkkutatteihin, mutta kanttarelleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sudenmaitosieniä nuo vaaleanpunaiset, mutta senhän sie jo tiesitkin.

      Poista
    2. Tai siis eihän se ole edes sieni, vaan Wikipediankin mukaan "alkueliö"...

      Poista
    3. En ollut vielä googlannut sudenmaitoa, hyvä kun kerroit! Nyt opin vielä, että nuo limasienet ovat kokonaan yhtä solua ja liikuskelevat ympäriinsä! Siitä en löytänyt tietoa, liekö tuollainen karkin näköinen pallero mahdollisesti myrkyllinen.

      Luulen, että pussi taskussa trallallaa -konsti toimii jotakuinkin kaikkiin muihin sieniin paitsi suppilovahveroon ja mustaan torvisieneen, jotka ovat uskonasioita.

      Poista
  5. Erinomainen kirjoitus! Juuri noin se menee. Viime vikonloppuna minulle kävi niin, että kun se isohko esiintymä löytyi, oli istuttava sammalmättäälle ja kerättävä kurkottaen sienet. Polvi ei kestä kyykyssä oloa. Kompuroidesani ylös, havaitsin istuneeni suppiksien pääällä. Hyvin ne liiskatut kelpasivat mukaan koriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kuulostaa tyypilliseltä kohtaamiselta suppisten kanssa! Samalta ne varmasti maistuvat palasinakin.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Sorry, piti kirjoittamani, että sienet myös "imee vettä kuin sieni". Joten ihan heti sateen jälkeen ei kannattane lähteä poimimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! En siis lähde sateella enkä ihan heti sateen jälkeenkään. Tai sitten täytyy kuivatella sieniä tavallista kauemmin, pannulla tai kuivurissa.

      Poista
  8. Juuri noihan se suppiloiden metsästys käy....ensin ketselee, että eihän täällä ole suppiksen suppista, mutta kun huomaa yhden, niin pian huomaa, että niitähän on vaikka miten paljon.
    "Meidön suppilovahvero metsässä" oli vaan niin hirveesti niitä hirvikärpäsiä, että päätimme mennä uudestaan vähän myöhemmin Sitten, kun kärpäset eivät enää lentele...:) Niitä meinaan oli ihan sairaan paljon ja ne ympäröivät meidät, kuin valmiina hyökkäykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä toden sanoakseni oli täälläkin, vaikka nyt vähemmän kuin edellisellä kerralla. Jotenkin vain pääsivät unohtumaan! Onneksi suppilovahverokausi on pitkä.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Hyvä, että muutkin on huomanneet; ei siis ollut pelkkää oman mielikuvituksen kiitolaukkaa.

      Poista
  10. Pidin tästä kirjoituksesta. Melkein voisin tämän innoittamana lähteä havainnoimaan suppiksia, vaikka sieniä en syökään. Ainahan ne voi antaa jollekin joka syö 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina kannattaa mennä metsään ja havainnoida mitä tahansa! Varmasti joku ilahtuu, kun saa lahjaksi pänikällisen suppiksia. Ehkä innostut jopa kuivaamaan ne, mikä lisää lahjan arvoa entisestään. Kuivattuja sieniä voi muuten murentaa kaikenlaisiin ruokiin, niistä saa protskujen ja kivennäisten lisäksi makua herkullisesti pyöristävää umamia. Musta torvisieni on paras, mutta sen löytämiseen tarvitaan vielä suurempaa uskoa kuin suppiksiin.

      Poista
  11. Noista vähentyneistä tai jo loppuun käytetyistä metsäänmenopäivistä vielä: niistähän jää muistot!!! Ihanat, täydelliset metsäkokemukset! Ei mitään haikeita haikailuja!

    Helposti voin jättää sienten perkaamisen vaivan muille, ja syödä itse vaikka torilta tai marketista kerättyjä sieniä suloisten muistojen maustamina, njam!

    VastaaPoista
  12. Nyt oli mahtava opastus!

    Mä kun taas luulin löytäneeni uuden niksin kanttarellien löytämiseen - metsään pitää mennä vaan haahuilemaan (ja uskotella vakuuttavasti itselleen, että ei edes vahingossakaan vilkuile sieniä niiden löytymisen toivossa), ja missään nimessä mukaan EI SAA ottaa pussia/koria, tai ylipäätään mitään sieniin ja sienestykseen liittyvää (muutoin on tuomittu epäonneen sienimetsällä määrämättömän pitkäksi ajaksi).

    Mutta siis tuo yllä oleva toimiikin sitten varmastikin vaan kanttarelleihin? Täytyy ehdottomasti koettaa tätä sun taktiikkaa suppiksiin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuo muutenvaanhaahuilutaktiikka toimii kaikkiin muihin sieniin paitsi suppilovahveroon ja mustaan torvisieneen. Ja pussi voi olla mukana, jos se on vain ihan sattumalta jäänyt taskuun. Niksisi on toimiva ja hyväksi havaittu.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...