keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Ei saatu vauvoja

Kanifarmiamme on kohdannut yllättävä takaisku. Kumpikin suunniteltu emokani jäi tyhjäksi. Ei saatu pupuvauvoja. Mitäs nyt?

2010


Mistä moinen voi johtua? Kaninkasvatusvuosiemme aikana tiinehtymisessä on harvoin ollut ongelmaa. Joskus on tarvittu uusinta-astutusta, kun emokani ei ole heti ollut vastaanottavainen. Sen on kuitenkin huomannut jo astutustilanteessa, ja tilanne on päästy paikkaamaan. Mutta nyt kaikki näytti sujuvan hyvin, ja silti molemmat poikueet menivät pieleen yhtaikaa.

Onko olosuhteissa vikaa? Jos luonnonvarainen kaniyhdyskunta on kasvanut liian suureksi ja ruuasta, vedestä tai sopivista pesäkoloista on pulaa, kanien hedelmällisyys laskee, samoin kuin aina talvikaudella. Stressaantunut tai nälkiintynyt kaniemo voi sulauttaa jo hedelmöityneet sikiöt takaisin kehoonsa aina tiineyden 19. päivään asti. Nämä tytöt vaikuttavat kuitenkin päällisin puolin terveiltä ja hyväkuntoisilta. Sopivaa ravintoa on ollut tarjolla riittävästi, ja tilaa on paljon enemmän kuin tuotantokaneilla yleensä. Olen tosin alkanut miettiä, olisiko kanilla kuitenkin enemmän omaa tilaa rauhallisessa neliön häkissä kuin isossakaan yhteishäkissä, jossa toinen ahdistelee ja ajaa takaa vähän väliä. Ammattikasvattajat eivät pidä emokaneja yhdessä. Meillä ryhmäkasvatus on aikaisemmin onnistunut, ja tiedän muitakin, jotka ovat harrastaneet sitä. Se vain vaatii sopuisat emokanit ja riittävän suuret tilat.

Alan epäillä, että Pieni on yhteispesimiseen liian vilkas. No, sanotaan suoraan, se on hyperaktiivinen. Kaivaa, hyppää, singahtaa juoksuun, ajaa Isoa takaa, hyökkää syömään, työntää olkivuorta parempaan paikkaan, kiskoo ruokakuppia, lähtee taas loikkimaan, lähentelee Isoa kurnuttaen kuin koiras kunnes Iso loikkaa pois alta, puputtaa yhden voikukanvarren, lötkähtää makuulle, pomppaa pystyyn ja taas mennään.

Onko stressi estänyt Ison tiineyden? Entäs Pieni itse?



Kaneilla ei ole varsinaista kiima-aikaa kuten monilla muilla eläimillä, mutta niidenkin lisääntymisalttius vaihtelee syklisesti. Kierron pituus vaihtelee paljonkin riippuen yksilöstä ja olosuhteista, esim. ravinnosta ja valosta. Naaraalla on aina eri kypsymisvaiheessa olevia munarakkuloita. 10-20 niistä valmistuu kerralla ja alkaa tuottaa estrogeeniä. Yleensä naaraskani on tuolloin vastaanottavainen parin viikon ajan ja sitten, ellei se ole tiinehtynyt, munarakkulat surkastuvat ja kani on nelisen päivää haluton hyväksymään urosta, kunnes seuraava munarakkulaerä on kypsä.

Kanilla, kuten esimerkiksi kissallakin, ovulaatio tapahtuu vasta parittelun antamasta ärsykkeestä. Kani on kuitenkin mutkikas otus, ja pelkkä sukupuolinen kiihtymys tai toisen naaraan astumisyritykset saattavat laukaista ovulaation. Jos ovulaatio ei johda hedelmöittymiseen, kanilla alkaa valeraskaus, joka kestää 16-18 päivää. Tänä aikana kani ei normaalisti tiinehdy.

Olisiko tässä arvoituksen ratkaisu? Kaninaaraat "astuvat" toisiaan myös osoittaakseen arvoasemaansa, ja olen nähnyt näiden tyttöjen yrittävän sitä kumpaankin suuntaan. Tilalla, josta ne tulivat, oli kolme tyttökania samassa pienehkössä häkissä, ja emäntä mainitsi sen kolmannen purevan näitä muita. Ehkä ne olivat astutuksen aikaan valeraskaina?

Olipa syy mikä hyvänsä, hieno kasvatusaikataulumme meni aivan pieleen. Jos nyt yrittäisimme uudestaan, ja molemmilla tärppäisikin, meillä olisi kaikki paikat täynnä pikku paistikkaita lokakuussa. Eihän siinä mitään, jos syksy on lämmin, ruohoa riittää ja ulkohäkkejä voi käyttää. Vaan entäs jos tuleekin lunta? Toisekseen, yritys ei välttämättä onnistuisi nyt sen paremmin.

Päädyimme kompromissiin. Kokeilemme Ison astuttamista uudelleen. Pieni lähti takaisin naapuritilalle, ja toin sieltä vaihdossa uuden pupun, hädin tuskin luovutusikäisen pikkuotuksen. Pitäähän Isolla olla seuraa, kani on sosiaalinen eläin. Jaoimme kanilan kahteen osastoon verkkoväliseinällä näin aluksi, ja toivomme että Iso hyväksyy pian pikkuruisen tunkeilijan reviirillään, niin että väliseinän voi poistaa. Ainakaan Pienenpieni ei kiusaa, aja takaa eikä pyri astumaan häntä. Hyvä, jos uskaltaa nuuskaista väliseinää, ja senkin vain ellei Iso ole aivan seinän vieressä.


Pikkupupu tuli valmiiksi korvamerkittynä jonkun tapaturman jäljiltä. Ei haittaa, meistä hän on silti hurjan suloinen. Saattavat muuten olla täyssisarukset Ison kanssa, vaikka sitä lienee heille turha kertoa.



Tämän läheisemmät välit heillä ei vielä ole, mutta onpa jotain mielenkiintoista seurattavaa aidan takana.



Isolla ja Ihan Pienellä on nykyään tapana syödä yhdessä. Siis erikseen, mutta yhtä aikaa. Siitä se lähtee.

Isolle on sovittu treffit vanhan poikaystävänsä kanssa. Hän oli minusta oikein komea ja hyväkäytöksinen mutta tehokas. Täytyy varmaan sopia vielä varmistelukierros sitten, kun Pienen lähdöstä on kulunut säädetyt 18 vuorokautta. Voi voi, tässä menee kyllä pitkälle syksyyn asti pupufarmia pyörittäessä. Tai toivotaan ainakin. Tämän jälkeen en enää ole niin varma siitä, että kanit lisääntyvät kuin kanit.


Kaikille kaninkasvatusta suunnitteleville suosittelen mitä lämpimimmin alan perusteosta ja raamattua, Cheeken ja kumppaneiden kirjaa Rabbit Production. Ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1955. Amazonista saa uudenveroisia käytettyjä; omani on viides painos vuodelta 1987. Kaneja on tutkittu todella paljon tämän jälkeenkin, niitähän käytetään yleisesti koekaniineina. Tuotantokanien tutkimus keskittyy kuitenkin massatuotantoon tehdasmaisissa oloissa. Jos aikoo kasvattaa kaneja käsityönä, tämä on Se Kirja.

Jos taas uusi tutkimus kiinnostaa, osoitteesi on World Rabbit Science Association. Ihan oikeasti, on sellainen! Tietysti pitää olla kanitieteellinen yhdistys, missä muuten kanitieteilijät tapaisivat toisiaan.

----------------------

Tervetuloa seuraamaan keskeneräisen kanifarmin ihmeitä, Anne!

maanantai 26. toukokuuta 2014

Keittiön ikkunasta

Keskeneräisen keittiöni keskeneräisestä ikkunasta avautuu iltakymmenen aikaan tällainen näkymä:


Sama toisesta vinkkelistä:


Eikä se ole ainoastaan näkymä, se on myös tuoksuma! Ja surisema.

Kun ostimme talon, tässä oli yksi valtava ikkunaruutu. Alakerran isäntä nikkaroi uudet pokat ja niihin ikkunat. Kiitos! Nyt tämä rimmaa paremmin rintamamiestalon muiden ikkunoiden kanssa. Eikä tarvitse tyhjentää koko keittiötä, että mahtuu avaamaan ikkunan.

Jos avaa ikkunan aamupuolella ja kurkistaa ulos, näyttää tältä:


Okei, omenapuut olisivat jo pitkään kipeästi kaivanneet leikkaamista myös tuolta, minne en millään konstilla ylety. Mutta on tässä ryteikössä puolensakin. Tuolla joen ja peltojen takana on yksi ruma kohta. Haittaako?

Ulkoapäin keittiönikkunani näyttää tältä:


Jostain syystä on tullut viime päivinä otettua näitä kuvia auringon laskettua.

Mutta nyt sataa terälehtiä kinoksiksi maahan; tätä menoa ei koko ihanuudesta kohta ole jäljellä kuin muisto vain. Kennoissa hunajaa ja ehkäpä syksyllä myös omenaisia tuloksia.

---------------------------

Etsin aamulla lehdistä ja netistä tietoa eurovaalien tuloksista. Ei meinannut löytyä, paitsi Suomen osalta. Olisi luullut uuden parlamentin koostumuksen lyövän silmille heti etusivuilta, tai edes ennusteen. Mutta ei.

Ihan kuin eduskuntavaalien tuloksia hehkutettaisiin maakuntalehdessä: "Näin savolaiset äänestivät", "Nämä savolaiset pääsivät eduskuntaan" "Savon tulokset puolueittain" "Savonlinnassa juhlittiin" "Ulos jääneen haastattelu: tipalla oli" jne. Sisäsivuilla luvattaisiin juttua koko maan tilanteesta, ja siellä olisikin otsikoita: "Nämä kysymykset puhuttivat lappilaisia" "Hämeen voittajat ja häviäjät" jne. Mutta ei uuden eduskunnan kokoonpanoa missään!

Monen klikkauksen takaa löytyi aamukahdeksalta joltain euro-info -sivulta ennuste äänestystuloksesta, päivitetty klo 01.29. Kiva. Sitten ihmetellään, miksi eurovaalit eivät kiinnosta äänestäjiä. Eivät näytä kiinnostavan lehdistöä tai eu-tiedottajiakaan.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Peipponen kosii

Tässä nurkilla pyörii pari peipposta, joiden käytös kummastuttaa. Toinen on selkeästi uros ja toinen näyttää naaraalta, mutta käyttäytyy kuin alaikäinen. Jää maahan tönöttämään, kun uros lentää oksalle, ja kerjää sitten ruokaa siellä. Osaa kyllä lentää ihan hyvin, jos tarvis tulee. Välillä näytti kuin uroskin olisi väpisyttänyt siipiään niin kuin poikaset ruokaa kerjätessään.

Kysyisinkin nyt sinulta, onko tämä sopivaa käytöstä. Kuuluuko peipposen normaaleihin kosiomenoihin? Onko oikea aika vuodesta tällaiselle? Etten nyt vain ole tietämättäni joutunut katsomaan jotain poikkeavaa ja epänormaalia. Pitäisi lopettaa luonnon tarkkailu sitten kokonaan, ettei tällainen pääsisi toistumaan.

Kuvan peipponen liittyy tapaukseen. Se oli juuri tämä tyyppi!

Kun nyt tuli eurovaaleista puhe, Hesarissa oli tänään hyvä yhteenveto parlamentin poliittisista ryhmistä. Niistähän sinä halusit tietää lisää.



Tähän liittyi myös Hesarin juttu, no itse asiassa tietysti montakin juttua. Ehtiikö tänään pihalle ollenkaan. Niin, ja onko syytäkään, kun siellä voi vahingossa nähdä kaikenlaista kyseenalaista toimintaa.

perjantai 23. toukokuuta 2014

Äänestä näin

Euroopan parlamenttiin valitaan sunnuntaina henkilöt, jotka edustavat eurokansalaista eli sinua päätöksenteossa. Ei ole ihan yhdentekevää, keitä sinne päästetään huseeraamaan.

Suomesta valitaan 13 meppiä eli eurokansanedustajaa. He eivät edusta parlamentissa ryhmänä Suomea, vaan liittyvät kukin omaa puoluekantaansa tai ideologiaansa parhaiten vastaavaan poliittiseen ryhmään. Nämä ryhmät eivät ole kiinteitä, vaan mepit voivat myös vaihtaa ryhmää ja muodostaa uusia ryhmiä.



Vaikka ääniä ei ole vielä laskettu eikä suurimmaksi osaksi edes annettu, erilaisten kyselyiden perusteella tiedetään melko varmasti jo 12 Suomen paikoista (Lähde: eilinen Hesari).

Kokoomus saa ainakin kolme paikkaa, keskusta kolme, Sdp kaksi, perussuomalaiset kaksi, vasemmistoliitto yhden ja vihreät ainakin yhden.

Kolmannestatoista paikasta käydään tiukka kisa. Todennäköisimmin se menee joko kokoomukselle, vihreille tai Rkp:lle, ja ratkaisu voi olla kiinni parista tuhannesta äänestä.

Jos siis mietit, kumpaa kahdesta puolueesta äänestäisit, ja toinen niistä on kokoomus, vihreät tai Rkp, nämä puolueet tavallaan hyötyvät äänestäsi enemmän kuin muut, koska heillä on meppipaikka pienestä kiinni.

Tähän voidaan perustellusti väittää vastaan, että teoriassa kaikilla puolueilla on yhtäläiset mahdollisuudet saada itselleen vaikka kaikki 13 paikkaa; teoriassahan näin voi todellakin olla, mutta käytännössä ei.



Tällä vaalikaudella Suomen kokoomuslaiset (ja kristillisdemokraatit) ovat kuuluneet EPP-ryhmään, Rkp (ja keskustalaiset) ALDE-ryhmään ja vihreät Greens/EFA-ryhmään. Laitoin linkit Wikipediaan, koska se on nopea tapa saada edes jotain hyödyllistä tietoa näistä ryhmistä suomeksi. Periaatteessa on mahdollista saada tiedot vaikka siitä, miten kukakin on äänestänyt missäkin kysymyksessä, mutta tietojen esiin kaivaminen ja tulkitseminen syö aikaa ja hermoja.

Nopea tapa päätellä itsellesi parhaiten sopiva EU-ryhmä on Ylen EU-ryhmäkone. Vastaa yhteentoista EU-parlamentissa esillä olleeseen kysymykseen, tai ainakin niihin joista sinulla on mielipide. Kone kertoo, ketkä ovat olleet kanssasi samaa mieltä. Jos esimerkiksi ALDE edustaa parhaiten arvojasi, äänestä siis Rkp:tä, ja niin edespäin.

Tämä on taidekuva, ei siis suinkaan pikselöitynyt tai epätarkka.
Olen vain saanut vaikutteita impressionismista.


Suomalaiset voivat vaaleissa päättää myös, ketkä ehdokkaat mistäkin puolueesta valitaan. Joissain muissa maissa puolueet itse määräävät ehdokkaidensa järjestyksen. Jos suomalainen puolue saa vaikkapa yhden meppipaikan, mepiksi valitaan se puolueen ehdokkaista, joka on saanut eniten ääniä. Ehdokkaita voit vertailla erilaisissa vaalikoneissa ja katsella vaalitenttejä. Tai sitten valitset vain mainoksesta kivan näköisen tyypin, kunhan puoluekanta on edes vähän samaan suuntaan kallellaan kuin itse olet. Jos haluat protestiksi jättää äänesi käyttämättä, älä jää kotiin nukkumaan vaan mene ja äänestä tyhjää. Tärkeintä, että äänestät.

Jos ei äänestä, menettää nimittäin valitusoikeutensa koko seuraavaksi vaalikaudeksi. Ja me kaikkihan tiedämme, kuinka mukavaa valittaminen on! Älä menetä tätä hauskaa harrastusta vaan varmista oikeutesi valittaa asioiden tilasta jatkossakin.

torstai 22. toukokuuta 2014

Läskivieraat

Alakerran isännällä on tapana laittaa talveksi tikoille ja tiaisille läskiä luumupuuhun makuuhuoneensa ikkunan taakse.

Puutarhavastaava on syyspuolella karsinut luumutiheikön, jossa kasvoi kyllä kaikkea muutakin vattupuskista aina monimetrisiin jättipiikkisiin ruusunrankoihin, sellaisiin, joihin kiedotaan lumottuja linnoja. Jätin minä kaksi nuorta luumupuuta siihen kasvamaan. Viime talvena läski oli köytetty toiseen niistä.

Mutta kuinka ollakaan, asioilla on taipumus hieman venyä. Vaikka enää ei varsinaisesti ole talvi, läski kipristelee edelleen puussa.



Tiaiset käyvät siinä yhä. Mahtaa olla herkkua. Yäk!

Oravapari on perustanut pesän viereiseen tuijaan suunnitellen ilmeisesti toimeentulonsa tämän läskin varaan. Söpöä.



Tässä yhtenä iltana hämärissä alakerran isäntä kutsui minut seuraamaan läskipalan kieppeillä sykkivää yöelämää. Pahoittelen muuten kuvien laatua. Eikun enpäs pahoittele. Ei aina voi onnistua täydellisesti, mutta tunnistaahan tuosta yläkuvasta oravan, vaikka se ei olekaan ihan tarkka. Ja alakuva on otettu pimeässä, ainakin melkein. Lisäsin siihen valoa, että sinäkin näet tämän söpöliinin.


Vaikka itse olen tuuheatukkaista sorttia, minusta ei ole yhtään kivaa tuollainen rasistinen tai pitäisikö sanoa spesistinen suhtautuminen joihinkin eläimiin. Tällä jälkimmäisellä oravalla on vain hieman vähemmän karvaa hännässä ja korvissa, mutta eikö se silti ole ihan yhtä hyvä eläin. Molemmat syövät linnunsiemeniä ja kaninpoikasia. Samanlaisia söpökuonoja ovat. Mutta alakerran isäntä sai jonkun puolueellisuuskohtauksen ja päätti ottaa läskinsä alas, etteivät nuo tuollaiset pääse siitä nauttimaan. Se kun on sellainen paremman väen läski. Tikoille kyllä, harakoille ei, ja sitä rataa.

Saas katsoa, milloin se oikeasti ehtii sanoista tekoihin.

---------------------

Lopuksi kiitoksen sana. Pikku blogissani tuli eilen 40 000 käyntiä täyteen. Toki oikeissa blogeissa tulee sen verran päivässä, mutta minulle se oli aivan juhlan aihe. Haluan erityisesti kiittää kaikkia teitä mukavia, älykkäitä ja tyylitajuisia ihmisiä, jotka olette linkanneet tähän blogiin jutuissanne tai ottaneet minut suorastaan sivupalkkiin! Tulee aina niin hyvä mieli, kun löytää jonkun sivupalkista itsensä! Niin kuin olisi jotenkin enemmän olemassa. Kiitos!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kukkapaikkaus

Eilen ehdin jo leveilemään omenapuun isoilla kukannupuilla. Mutta voi, liian aikaisin! Kirjoitin tekstin, kun viivähdin sisällä päivän kuumimpaan aikaan iltapäivällä.

Iltaan mennessä tilanne näytti jo aivan erilaiselta. Lämpö sai kukkaset napsahtelemaan auki.





Huoltojoukot ovat päivystäneet jo pitkän aikaa puhdistamassa hedelmäpuita tuhohyönteisistä. Linnut ruokkivat poikasiaan hyönteisillä ja muilla pikkueliöillä, vaikka aikuisina söisivätkin siemeniä. Pesivä tiaispari voi putsata vuodessa 30 kilon verran öttiäisiä pois puitani kiusaamasta. Ja meillä pesii monta paria! Kyllä kannattaa laittaa linnunpönttöjä!



Koska viimeksi oli niin hauskaa, kun ihmiset arvailivat visailutehtävän kukkasen lajia, päätin heti perään laittaa uuden visailun.  Sitä tuntee itsensä niin viisaaksi, kun itse tietää vastauksen ja pääsee kysymään sitä muilta, jotka ehkä eivät tiedä. Olisi varmaan kannattanut ruveta luokanopettajaksi, saisi aina kysellä kaikkea ja tietää enemmän kuin muut, ainakin kun lunttaisi vastaukset kirjasta. Lapsilla tietysti pitäisi olla kirjat kiinni. Vai käyttävätkö ne nykyään kirjoja vai jotain pädejä, no kiinni niiden pitäisi olla kumminkin.

Aineenopettajilla ei liene niin mukavaa, nuoriso tietää nykyään ihan liikaa kaikista kummallisista asioista, joista minä en ole ikinä kuullutkaan. Ja eikä kai niiltä saa puhelimia pois oppitunnin ajaksi, kun niiden pitää kuulemma yölläkin olla netissä, niin että äkkiä ne selvittäisivät kaiken mitä minä keksisin kysyä. Tai pahimmassa tapauksessa eivät selvittäisi, sillä eihän niitä kiinnostaisi meikäläisen jorinat, kun olisivat siellä somessa. No en rupea aineenopettajaksi, ja liian myöhäistä se varmaan jo olisikin. Täällä vain kyselen. Olkoonpa tämä nyt sitten visailu tai leuhkimus.

Mikä alkaa juuri lehtiä kuvassa?


Vastaus löytyy kommenttilootasta luultavasti hyvinkin pian.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Nokkoset eivät kasva rivissä

Taas on kelejä pidellyt. Aurinko porotti tuhatta ja sataa koko eilisen päivän, himertävän usvan läpi. Painostava, kosteankuuma ilma ja lopulta raikas ukkonen.

Vinttikamarissani lämpötila nousi myös hellelukemiin. Talven jäljiltä olivat rutiinit hukassa, enkä ollut sulkenut pimennysverhoja. Aurinko oli paistanut makuuhuoneeni. Illan viilennyttyä järjestelin ristivetoa, heitin peiton huit hemmettiin ja yritin saada unta. Kuuma oli ja kova meteli, ikkunan takana huudettiin. Satakielikin on sitten palannut näille seuduin.

Kahden aikaan yöllä lähdin ilmastopakolaiseksi ja anoin turvapaikkaa alakerran isännän olohuoneen lattialta. Ihanan viileää oli siellä! Yläkerran asunnossa oli vielä tässä vaiheessa 25 kraatua läpivedosta huolimatta. Kyllähän niissä lukemissa nukkuu sitten kun on taas tottunut, mutta näin äkkiseltään tuntuvat yli kahdenkymmenen asteen lämpötilat oudoilta nukkumaan mennessä.

Kuulemma aurinkomyrskyt lisäävät salamointia. Tällainen tutkimus on julkaistu Environmental Research Lettersissä, mutta kun en viitsi klikata esiin alkuperäistä lähdettä, laitan linkin Hesarin uutiseen aiheesta.

Keskeneräisten tutkimusten laitoksen viimeaikaisin havainto on, että paahdettuaan liian kovalla teholla koko päivän aurinko sitten repesi eilen illalla. Oma vika. Kuva:


Oli taas hieno valoshow, sekä salamoinnin aikana että muutoinkin läpi yön. Kiitos järjestäjille!


Minulla on poikkeuksellisesti pari vapaapäivää keskellä viikkoa. Se tuntuu sanoinkuvaamattoman helpottavalta! Mieli on kevyt ja iloinen kuin lapsena kesäloman alkaessa.

Käytin aamun viileän ajan keräämällä nokkosia. No, tuli tietysti muutenkin hohhailtua ja kameroitua sinne tänne. Huomasin esimerkiksi aivan valtavasti nuppuja omenapuiden oksaryteiköissä. Mihin taas joudutaan omenien kanssa. Toivon mukaan ystävät ja tuttavat tulevat keräämään. Omenasadosta voi olla yllättäviä iloja: vielä nyt keväällä viimevuotiset omenat yllättäen muuttuivat kahdeksi tavattoman herkulliseksi kotona leivotuksi ruislimpuksi. Uskokaa tai älkää. Meidän omenat osaavat muuntautua paitsi kuivatuiksi omenalastuiksi tai omenamehuksi myös piirakoiksi ja viiniksi. Jopa punaviiniksi. Sitä sopii ihmetellä. Ja nyt vielä leiväksikin.


Mitähän näistä tuleekaan!

Mutta niistä nokkosistahan minun piti. Ne ovat levinneet hienosti ja niitä alkaa nyt olla joka paikassa. Välillä tulee mieleen, että tarvitseeko niitä välttämättä olla ihan näin monessa kohtaa puutarhassa. Voisiko niitä vähän keskittää. Voisiko jonkun esiintymän suorastaan poistaa.

Tänään poimin tästä:


Kieltämättä tuo nokkospuska alkaa levitä aika laajalle alueelle ja viedä tilaa upealta nurmikoltamme. Mitä jos perustaisin kunnollisen nokkospenkin tai pari ja julistaisin polttiaisille muihin paikkoihin porttikiellon?

Oli vaikea poimia, kun nokkoset eivät kasvaneet suorissa riveissä. Mistä olen jo poiminut? Jos nyt jatkan tuohon suuntaan, eivät kai nämä tällä sivulla unohdu poimimatta? Mikä on loogisin etenemissuunta? Sitten tajusin, ettei ehkä ole kauheasti väliä, vaikka joku nokkonen jäisi väliin. Jäähän niitä joka tapauksessa. Ja sitä paitsi: seuraavaksi tulen lapion kanssa ja otan ylös koko nokkosikon.

Joillain on sama ongelma mustikkametsässäkin. Pitää poimia jokainen mustikka siitä kohdasta, mihin on sattunut istahtamaan. Minulla ei sentään sitä huolta ole, poimin vain parhaat. Niin kuin muutenkin elämässä.



Nautin aivan erityisesti lounaastani, kun vertasin sitä työpaikkalounaaseen. En tahdo moittia työmaalounasta; kasvisruokapuoli kehittyy lounasravintolassani koko ajan paremmaksi. Tänään lounaasta puuttui kuitenkin kokonaan kiireen tuntu. Monesti pöytään istahtaessani joudun toteamaan, että viidentoista minuutin kuluttua on välttämättä oltava jo aivan muualla. Tänään ei tarvinnut katsella kelloa.

En viitsinyt sytyttää tulta puuhellaan, kun keittiössä oli muutenkin kyllin lämmintä. Vein siksi lounastarpeet grillille ja laitoin tulet sinne. Viikonloppuna grillasimme täytettyjä herkkusieniä, jotka oli kääritty luomupekoniin, ja tänään paistoin niistä yli jääneet jalat sipulin ja nokkosen kera munakkaan täytteeksi. Pannu oli ensin liian kuuma ja sitten oli tuli vähällä loppua kesken, sain nokea käsiini ja ampiaisiakin oli. Kurjet säikäyttivät minut seilaamalla matalalta yli ja kiljaisemalla juuri kohdalla. Että niillä on kova ääni, meinasi paistinlasta lentää ruohosipulipöheikköön. Sepelkyyhky huhuili metsässä, vasta palannut punavarpunen vislaili ja kuulin myös ensimmäistä kertaa tänä kesänä ruisrääkän vetävän vieteriään. Tervapääskyt ajoivat toisiaan takaa ja kirkuivat. Luin lehteä ja join kylmää teetä. Herra ja rouva mustarastas kävivät vuorotellen kylpemässä ja polskimassa ojassa ja ravistelivat sitten itsensä kuivaksi kukkivan tuomen oksalla.

Olipas ihanaa!

Nämä ovat eilisiä lintuja, tänään kokatessa en ehtinyt kuvaamaan.


Päivän visailu: mikä kukkii kuvassa?


Virallinen vastaus kommenttilootassa noin puolen metrin kohdalla (20. kommentti).

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Luumupuut pölytetty

No niin, olenpas taas saanut paljon aikaan viikonloppuna. Luumupuut on nyt pölytetty. Saadaan luumuja. Jossain naapurustossa joku saa hunajaa palkaksi pölytyksestä, kiitos hänelle. Ei olisi kyllä yksin tullut tehdyksi, vaikka kuinka olisin heilunut.








Ihana surina ja pörinä on kuulunut puiden alla. Nyt luumunkukkien terälehdet karisevat jo. Mehiläiset aiheuttavat kukkia töniessään kuin pieniä lumisateita. Seuraavaksi tarvittaisiin apua herukan pölytykseen. Kimalaiset ovat siellä jo hääräilleet, nyt lähtee tilaus mehiläispesiin. Täällä olisi kukkia.






lauantai 17. toukokuuta 2014

Seivästetään mopoilijat

Tästä läheltä kulkee pikkutie, joka on motoristien suosiossa. Siinä on melko hyvä asfalttipinta ja mukavasti mutkia, että pääsee kanttailemaan. Maisematkin ovat kohtuullisen hienot. Ajan töihin tuota tietä pitkin, ja melkein aina näen jotain merkillepantavaa, milloin teeriä, milloin kauriita. Joutsenia järvellä. Lehmiäkin voi nähdä ja hevosia. Eilen katselin yksinäistä kurkea pellolla ja töyhtöhyypän taitavaa kosiolentoa. Aina muistaessani kiitän asioiden järjestystä siitä, ettei työmatkani kulje kehäkolmosta pitkin.

kuva: Fcb981 / Wikipedia


Paikallinen tiepiiri, nykyään jonkun siansaksanimen taakse piiloutuneena, on päättänyt karsia polku- ja moottoripyöräilijöitä, joiden populaatiot ovat kieltämättä päässeet kasvamaan häiritsevän suuriksi luontaisten vihollisten puuttuessa. Etenkin kilpapyöräilyn harrastajista on riesaa, koska ne ajavat suurena klönttinä rinnakkain ja peräkkäin tukkien vähintään toisen kaistan, joskus molemmatkin. Siitä ei pääse ohi kummaltakaan puolelta eikä ylikään uskalla ajaa etteivät auton pellit naarmuunnu; ystävällisiin torventoitahduksiin saa vastaukseksi parhaassa tapauksessa vain välinpitämättömän vilkaisun.

kuva:  / FreeFoto.com


Siksipä tienhuoltoäijät ovat keksineet oivan keinon: eliminoidaan mahdollisimman monia kaksipyöräisillä liikkujia. Se käy näin. Katkaistaan tienvarren pusikot 40-70 sentin korkeudelta teräviksi seipäiksi. Joka tuollaiseen ojaan horjahtaa, on kuin sudenkuopassa, pajukeppien lävistämä monesta kohtaa. Vaikka ei heti henki lähtisi niin kyllä siihen ennen pitkää kuolee.

Kuvat ovat parin viikon takaa.




Toisaalta tällä tyylillä saadaan tienvieruskasvusto tuuhistumaan peittäväksi näkösuojaksi, niin että mikä tahansa tielle säntäävä otus tulee taatusti yllätyksenä ja aiheuttaa pyöräilijän suistumisen ojaan.

Näin niistä päästään.


torstai 15. toukokuuta 2014

Pakko päivittää


On päivitettävä päällimmäiset äkkiä, ennen kuin uutiset jäävät vanhoiksi. Nyt nimittäin alkavat lämpimät säät, ja sitten ei enää pysy perässä.

Ruohosipuli uhkaa ruveta kukkimaan. Niin kuin näet, satoa on jo korjattu. Mutta ei se mitään auta, ruohosipuliviidakko ryöpsähtää valloilleen ja uhmaa kaikkia alashakkuuyrityksiä.



Valkosipulin laita on kehnommin. Kun lumi ei talvella suojannut penkkejä, reunat ja varsinkin nurkat paleltuivat. Kuvassa etualalla olevassa laatikossa kaksi vasenta riviä on istutettu tammikuussa, oikeanpuolimmainen on vain kärsinyt lumettomasta talvesta. Taaemmassa laatikossa ei koko oikeasta rivistä ole noussut kuin pari valkosipulia. Mutta ehkä näillä sentään selvitään talven yli. Kolmas laatikko, joka ei näy kuvassa, menestyy hieman paremmin. Vain nurkista puuttuu muutama sipula.



Salvia ja timjami kuolivat vähälumisuuteen, mutta lipstikan juuret ovat syvällä. Sitä ei niin vain saa hengiltä.



Raparperi nousee ja levittäytyy. Etualalla kiinalainen ruohosipuli, se valkosipulinmakuinen.



Kausiruokaa: nokkosmunakas suoraan grillistä. Luomuparmesaania ja luomumunia, omia kanoja odotellessa.



Viinimarjojen kukinta ei ole mennyt ainakaan kokonaan pieleen, vaikka on ollut kylmiäkin öitä.



Luumupuut kukkivat jo.



Tuomi tulee pian perässä.



Tuulella on uusi ääni.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...